"Luuletteko, että kuningas säikähti?" kysyi Marcia. "Ihmettelen, miltä mahtaa tuntua herätä joka aamu ajatukseen, että ennen iltaa kenties on joutunut salamurhan uhriksi."
"Hän ei näyttänyt ensinkään pelästyneeltä", vastasi setä. "Hän vain kohautti olkapäitään, kun mies otettiin kiinni, huomauttaen, että se oli hänelle vain pieni sivutulo."
"Tosiaanko?" huudahti Marcia. "Eläköön Umberto!"
"Hm, hän ei ole suinkaan pelkuri", lausui Sybert. "Hän tietää, mitä kruunu meidän päivinämme maksaa."
"Tuo on kauheata!" huokasi Mrs. Melville. "On sentään hyvä, että murhaaja joutui kiinni. Yhteiskunta voi nukkua ensi yönä rauhallisemmin, kun hän on tallessa."
"Ah", virkkoi Sybert, "sillä tavalla ei yhteiskuntaa turvata. Tosiasia on, että hän jättää jälkeensä toisia, jotka täyttävät hänen työnsä."
"Sanoitteko miehen olevan kotoisin Napolista?" Mrs. Copley kysyi äkkiä.
Mr. Copley luki vaimonsa ajatukset ja hymyili rauhoittavasti. "Mikäli minä tunnen asian, ei hänellä ollut tatuoitua ristiä rinnassaan."
Marcia nosti nopeasti päänsä. "Setä Howard", hän kysyi, "onko se jonkun yhdistyksen, vai vain tuon yksityisen miehen tunnusmerkki?"
"En tiedä sanoa, Marcia", hän vastasi naurahtaen. "Otaksun, että se on jonkinlaista jumalanpilkkaa hänen puoleltaan, vaikka sitä saattaisi pitää hartauden merkkinä."