"Oh", virkkoi Marcia helpotuksesta huoahtaen; "mutta missä on Bianca?
Hänen pitäisi istua Geraldin luona, kunnes poika nukkuu."
Bianca! — Granton hymähti halveksivasti — kuka hänet tiesi! Hänen mielestään tyttö oli puolihullu. Samana iltana hän oli itkien tullut Grantonin huoneeseen, vakuuttaen sydämestään rakastavansa signoraa ja signorinaa, ja kärsivänsä hirveästi, kun hänen täytyi jättää heidät.
"Mutta eihän hän lähde meiltä", virkkoi Marcia. "Olemme päättäneet ottaa hänet mukaamme." Granton vastasi kohauttaen englantilaiseen tapaansa halveksuvasti olkapäitään ja intti, että tyttö on hassu. Marcia ei jäänyt väittelemään asiasta, vaan meni keittiöön, astuen aivan hiljaa, sillä hän oli päättänyt yllättää pikku varkaat heidän huomaamattaan. Hänen varovaisuustoimenpiteensä olivat turhat. Se osa talosta oli aivan autio. Ei missään näkynyt jälkeäkään pojista, eikä liioin palvelijoista. Ovet olivat auki ja huoneet tyhjiä. Marcia kiiruhti taas yläkertaan tuntien yhä kasvavaa pelkoa ja pistäytyi Gervasion huoneeseen. Siellä makasi poika vuoteessaan syvään uneen vaipuneena. Mitä tämä merkitsi? hän kysyi mielessään. Mitä Geraldille oli saattanut tapahtua, ja mihin olivat kaikki palvelijat menneet?
Äkkiä välähti kauhea ajatus hänen päähänsä. Gervasion isäpuoli olisikohan hän kostoksi ryöstänyt Geraldin? Senkö vuoksi Bianca itki? Tässä oli salajuoni. Bianca oli sattumalta saanut vihiä asiasta, ja he olivat uhanneet tappaa hänet, jos hän kertoisi. Ehkä he vaatisivat pojasta lunnaita. Ehkä alhaalta kuului samassa Marcian korviin setä Howardin huoleton nauru, ja silloin kouristuksentapainen nyyhkytys pusertui tytön rinnasta, ja hänen täytyi nojautua seinää vasten saadakseen tukea.
XXIV Luku.
Hetken kuluttua Marcia tointui senverran, että hän käsitti, että pitäisi varoa hälyttämästä tätiä ennen aikojaan. Hän kiiruhti pääportaille ja pysähtyi hetkeksi käänteeseen epäröiden mitä tehdä. Sybert seisoi ovenpielessä, joka vei ulkohalliin. Marcia kumartui kaiteen yli ja lausui hiljaa Sybertin nimen, jotta ei herättäisi toisten huomiota. Sybert käännähti äkisti kuullessaan nimeänsä mainittavan ja vastaukseksi Marcian viittailuun, hän astui huolettoman näköisenä käytävän poikki hänen luokseen. Mutta portaiden juurella nähdessään kynttilän himmeässä valossa vilaukselta tytön kasvot, hän säpsähti ja riensi parilla askeleella hänen luokseen.
"Mikä nyt on? Mitä on tapahtunut?" hän huudahti.
"Gerald!" pääsi Marcialta nyyhkytyksentapaisena kuiskauksena.
"Gerald!" toisti Sybert tuskainen ilme kasvoillaan. "Taivaan tähden,
Marcia! Mitä on tapahtunut?"
"En tiedä; hän on poissa", lausui Marcia tuskissaan. "Tulkaa tänne yläkertaan, ettei täti Katherine kuule." He astuivat portaita ylös, ja tultuaan käytävään, selitti Marcia katkonaisin lausein koko asian.