Sybert kääntyi lausumatta sanaakaan ja meni suoraan Geraldin huoneeseen. Hän pysähtyi kynnykselle jääden katsomaan pientä, tyhjää vuodetta, jonka pielukset olivat epäjärjestyksessä.
"Setä Howard ja täti Katherine yksinkertaisesti murtuvat, jos hänelle on jotain tapahtunut", änkytti Marcia.
"Ei hänelle ole mitään tapahtunut", Sybert vastasi varmasti. "Nuo lurjukset eivät uskaltaisi ryöstää lasta. He saisivat kaikki Italian salapoliisit niskaansa. Hän mahtaa olla jossain Biancan kanssa."
Hän kääntyi pois huoneesta ja suuntasi askeleensa talon perähuoneisiin. Portaiden keskikohdalla hän pysähtyi ja mietti asiaa otsa rypyssä, samalla kuin Marcia levottomana tarkasti hänen kasvojaan. Heidän siinä seisoessaan kuun valjusti valaistessa porraskäytävää, kuului äkkiä alhaalta paljaiden jalkojen tassutusta, ja seuraavassa hetkessä ilmestyi Gerald itse kiviportaiden käänteeseen näyttäen hämärässä valaistuksessa pieneltä valkoiselta rotalta.
Marcialta pääsi ilohuuto ja Sybert liikahti ikäänkuin raskas paino olisi vierinyt hänen harteiltaan. Mutta katsahtaessaan tarkemmin lapsen kasvoja, he huomasivat, että jotain oli tapahtunut. Pojan pieni, valkea yöpaita oli kostea kasteesta, hänen kasvonsa nytkähtelivät hermostuneesti, ja silmissä oli kauhistunut ilme. Päästyään portaiden päähän, hän vaipui Marcian syliin puhjeten rajuihin nyyhkytyksiin.
"Gerald, Gerald, mikä sinun on? Koetahan olla hiljaa. Vaiti, vaiti, kultaseni; äiti saattaa pelästyä. Marcia ei anna kenenkään tehdä sinulle pahaa. Kerro minulle mikä sinua vaivaa."
Gerald puristautui lähemmäksi Marciaa, itkien ja vavisten, ja sopertaen käsittämättömiä italialaisia sanoja. Sybert kumartui hänen puoleensa, nosti pojan käsivarsilleen ja kantoi hänet takaisin hänen omaan huoneeseensa. "Ei kukaan tee sinulle pahaa. Lakkaa itkemästä ja kerro meille, mitä on tapahtunut", hän virkkoi rauhoittavasti.
Gerald veti henkeään ja ryhtyi kertomaan, sopertaen sekaisin englantia ja italiankieltä. Oli ollut niin kuuma ja satakielet olivat pitäneet sellaista melua, että hän ei saattanut nukkua; hän oli senvuoksi noussut hyvin hiljaa vuoteestaan, jotta ei häiritsisi äitiä ja mennyt takatietä ulos vain poimiakseen muutamia kirsikoita. (Aivan huvilan vieressä takapihalla kasvoi ryhmä hoitamattomia hedelmäpuita, niiden joukossa kirsikka-, manteli- ja granaattiomenapuita.) Hänen istuessaan puun juurella kirsikoita syömässä, muutamia miehiä lähestyi paikkaa pysähtyen pensaikkoon aivan hänen viereensä; hän kuuli mitä he puhuivat ja tunsi, että yksi heistä oli Pietro. Tässä poika alkoi jälleen itkeä ja hänen täytyi saada tyyntyä, ennenkuin hän saattoi jatkaa kertomusta.
"No, ja mitä he sanoivat? Kerro meille, mitä he sanoivat, Gerald", keskeytti hänet Sybert matalalla, päättäväisellä äänellä.
"He sanoivat, että isä on paha mies, ja että he aikovat tappaa hänet, koska hänellä on taskussaan heidän rahojansa — ja, minä en tahdo, että isä tapetaan!" hän nyyhkytti.