"Tarquinio! Hullu! Käänny takaisin!" Sybert huusi.
"Ah-h — Signor Siberti!" huusi nuori mies tullen häntä kohti tikari kädessä. "Te olette pettänyt meidät!"
Sybert puristi huulensa tiukasti yhteen, ojensi aseensa ja antoi sen kahvalla ankaran iskun suoraan miehen päähän. Tarquinio tupertui suulleen pimeään huoneeseen, ja kuun säteet valaisivat hänen verisiä kasvojaan.
Sybert kumartui hänen ylitseen vapisevin huulin. "Sinä mieletön ihmisparka!" hän mumisi. "Minun täytyi se tehdä."
Samassa Marcia päästi iloisen huudahduksen, joka kajahti läpi huoneiden.
"Kuunnelkaa!"
Syntyi kymmenen sekunnin hiljaisuus, jolloin sekä piiritetyt, että piirittäjät henkeään pidättäen jännittivät kuuloaan. Ei voinut erehtyä äänestä — kuului huutoa maantien puolelta ja nelistävien hevosten kavioiden kapsetta.
"Sotilaita!" Marcia huusi, ja ikäänkuin he olisivat ymmärtäneet tuon sanan, kuului kuin kaikuna ulkoa:
"I soldati! I soldati!"
Seuraavassa hetkessä tuli kaksitoistamiehinen karabinierijoukkue näkyviin; heidän kiiltävät varustuksensa loistivat kuutamossa. Miehet pengermällä heittivät aseensa syöksyen pakosalle, samalla kuin sotilaat hyökkäsivät hevosiltaan ja kiiruhtivat terävine pistimineen heidän jälkeensä puutarhaan.