Sybert kumartui nopeasti Tarquinion puoleen ja laahasi hänet varjoon.
"Elääkö hän?" kuiskasi Marcia.
"Hän on tainnoksissa. Poika parka, hänellä ei ollut käsitystä mistään paremmasta; nuo toiset pitivät häntä narrinaan. On sääli, jos hän nyt joutuu elinijäkseen kaleeriorjaksi."
He heittivät vaatteen miehen yli ja palasivat eteissaliin, jossa ilma oli täynnä ruudin ja savuavien kynttilöiden käryä. Sybert avasi oven selkoselälleen antaen kuunsäteiden tulvia sisään. Ne valaisivat omituisen ryhmän. Heikkona saamastaan haavasta, oli Copley vaipunut nojatuoliin, ja molemmat vanhemmat naiset kumartuivat veren tahraamissa iltapuvuissaan hänen ylitseen. Melvillellä oli kädessään vielä savuava revolveri, ja hänen taskustaan pisti esiin jalokivin koristettu tikari. "Herran tähden, eikö kellään ole viiniä?" huusi hän katsellen avuttomana ympärilleen. Gerald seisoi valkeassa yöpaidassaan paljain jaloin portailla, kirkuen peloissaan; ja Granton katseli tuiman näköisenä ryhmää alakerrassa, kasvoillaan koston jumalattaren synkkä ilme. Silloin työntyi joukottain sotilaita sisään ja samassa hetkessä huoneet kajahtelivat huudoista ja kiihtyneistä kysymyksistä. Kesken yleistä hämminkiä Mrs. Copley äkkiä ponnahti pystyyn ja julisti kovalla äänellä uhkavaatimuksensa.
"Ensimmäisellä laivalla, joka lähtee, purjehdimme takaisin Amerikkaan elämään!"
Marcia naurahti hermostuneesti ja Melville yhtyi siihen.
"Minun mielestäni sinun on viisainta tehdä heille seuraa, poikaseni", hän virkkoi laskien raskaasti kätensä Sybertin olalle. "Luulen, että olet keittänyt kelpo sopan itsellesi täällä Italiassa."
Sybert työnsi vanhemman miehen käden pois, naurahtaen hiukan katkerasti.
"Olen jo jonkun aikaa aavistanut sitä." Näin sanoen hän käännähti kantapäillään ja meni ulkohalliin, jossa alkoi puhella sotilaiden kanssa.
"Mies parka!" Melville katsahti Marciaan ja pudisti päätään. "Se on karvas pala!" hän mutisi. "Olenpa utelias näkemään, miten hän saa sen niellyksi."