"Olin kokonaan unohtanut, että maailmassa on muitakin kuin me kaksi",
Marcia kuiskasi heidän palatessaan eteissaliin.
"Eräs nuorukainen kyselee teitä täällä, Miss Marcia." Melville oli laskenut kätensä pienen paljasjalkaisen ja pölyisen olennon olkapäälle.
"Gervasio!" Marcia huudahti tuntien sydämessään omantunnonvaivoja.
Hän oli kokonaan unhoittanut pojan.
Gervasio riuhtaisi itsensä ylpeästi irti ja viittasi sotilaihin, jotka kävelivät edestakaisin pengermällä.
"Ecco! signorina. I soldati!"
Marcia kumartui herttaisesti naurahtaen hänen puoleensa. "Kultaseni!" hän virkkoi, vetäen pojan syliinsä ja suudellen häntä.
Sybertkin kääntyi häneen päin ja ravisti hänen kättään. "Sinä olet urhea poika, Gervasio", hän virkkoi; "olet tänä yönä luultavasti pelastanut henkemme."
"Saanko nyt aina olla teillä", hän kysyi, "aivan kuin Gerald?"
"Aina", lupasi Marcia, "ihan kuin Gerald."
Pojan silmät kävivät suuriksi. "Tuleeko minustakin sitten amerikkalainen?"