"Kiitos", virkkoi Marcia.
Hän pysähtyi mennessään hetkeksi portaiden käänteeseen ja katseli hymyillen alas.
"Buona notte, Signor Siberti", hän sopersi.
Sybert hymyili hänelle portaiden juurelta.
"Buona notte, signorina. Kauniita unia!"
Kuullessaan ääniä Mrs. Copleyn huoneesta, Marcia pysähtyi kysyäkseen setänsä vointia. Hän tapasi siellä tätinsä ja Grantonin avonaisten matka-arkkujen ääressä; vaatesäiliöt oli tyhjennetty, ja niiden sisältö levitetty ympäri huonetta.
"Herranen aika, täti Katherine!" hän huudahti hämmästyksissään. "Mitä hullua teette? Kellohan on yksi."
"Me pakkaamme, rakkaani."
Marcia istahti sängylle purskahtaen nauruun. "Täti Katherine, jos en tietäisi asian oikeata laitaa, luulisin voivani vannoa, että olet synnynnäinen Copley."
Mrs. Copley nosti päänsä etsien jotakin vaatetta, jonka laskisi arkkuun. Hän heitti nuhtelevan katseen tyttöön. "En käsitä, Marcia, miten voit olla noin ajattelematon kaiken sen jälkeen, mitä tänä iltana olemme kokeneet, ja kun lisäksi setäsi makaa haavoitettuna viereisessä huoneessa! Vain yksi mahdollisuus sadasta oli, että emme nyt kaikki makaa hengettöminä. En voi päästä rauhaan, ennenkuin olemme kunnialla päässeet takaisin New Yorkin turvallisille kaduille. Olepa nyt ystävällinen ja anna minulle nuo tavarat tuolta tuolilta." Hän osoitti kasaa, joka sisälsi valikoiman kirjavia nauhoja, pitsejä ja hansikkaita.