"Taivaan tähden, en! Ei kukaan, eivät edes katolilaisetkaan tahdo paavin maallista valtaa takaisin."
"Kun italialaiset ovat saaneet kärsiä niin paljon, ennenkuin saivat itselleen kuninkaan, pitäisi heidän minun mielestäni olla tyytyväisiä häneen. Heidän pitäisi olla kärsivällisempiä eikä odottaa, että maa rikastuisi käden käänteessä. Eihän kaikkea voi heti saada aikaan. Eikä sovi moittia hallitusta epäonnistuneesta Afrikan sodasta, saattoihan jokainen edeltäpäin arvata tuloksen. Sehän oli erehdys eikä mikään rikos."
Sybert katseli häneen laimeasti, hymyillen huvitettuna. "Suokaa anteeksi, Miss Marcia, jos kysyn teiltä, ovatko nuo omia johtopäätöksiänne, vai ystävämme, nuoren amerikkalaisen taiteilijan mielipiteitä?"
"Hän ei ainakaan vehkeile kuningasta vastaan!" vastasi Marcia terävästi.
"Hyvä Miss Marcia", pyysi Sybert, "älkää ajatelko minusta niin pahaa.
En todellakaan ole mikään anarkisti. En minä tahdo räjähdyttää ilmaan
Hänen Majesteettiansa."
"Mene kotiin pukeutumaan, Sybert", lausui Copley tarttuen hänen käsivarteensa. "Minun täytyy mennä valvomaan kokin toimia enkä uskalla jättää sinua ja veljentytärtäni kahdenkesken. Ei voi ensinkään tietää, mitä saattaisi tapahtua."
"Hän on epäluuloinen nuori nainen", valitti Sybert. "Etkö voi saada häntä luottamaan ystäviisi?"
"Ei ihmekään!" sanoi Marcia. "Unohdin kertoa teille toisen seikkailuni. Juuri kun vaunumme kääntyivät Corsolle, jouduimme kovaan tungokseen ja meidän täytyi seisahtua. Katsahdin ylös ja näin erään miehen sivukäytävällä seisovan ja tuijottavan minuun sanomalehtensä takaa — suoraan sanoen tuijottavan — ja äkkiä hän hyppäsi vaunujen luo työntäen sanomalehden käteeni. Hän puhui jotain italiankielellä, mutta niin nopeasti, etten saanut siitä selvää, ja ennenkuin ehdin liikahtaakaan, oli Marietta siepannut lehden heittäen sen takaisin vasten miehen kasvoja. Sanomalehti oli nimeltään 'Kansan ääni', erotin vain yhden ainoan sanan siitä ja se oli — hän pysähtyi teatterimaisesti — 'Copley!' No nyt, setä Howard", lopetti hän, "arveletko, että sinua kohtaan voisi tuntea luottamusta? Kun mennään niin pitkälle, että ihmiset kadulla —"
Hän keskeytti äkkiä. Hän oli huomannut setänsä ja Sybertin iskevän toisilleen nopeasti silmää. "Mitä se oikein oli?" kysyi hän. "Tiedättekö mitä se tarkoitti?"
"Se oli kirotun häpeämätöntä!" sanoi hänen setänsä. "Saatan toimittajan vankilaan, jollei hän osaa pitää suutansa kiinni", molemmat herrat katselivat toisiinsa hetken aikaa ääneti. Sitten Copley naurahti lyhyesti. "Ei haittaa", hän sanoi, "en luule, että Grido del Popolo voi pilata mainettani. Ei kukaan lue sitä." Hän katsoi kelloaan. "Olisi parasta että menisit pukeutumaan, Marcia. Vieraani saapuvat tasan kahdeksalta."