Oli myöhäinen ilta ja taiteilijan työhuone oli jo sangen täynnä väkeä, kun kaksi uutta tulijaa ohjattiin huoneeseen. Toinen oli nainen, vielä jotenkin nuori ja yhä, olletikin edullisessa valaistuksessa kaunis; toinen tyttö, jonka säihkyvä nuoruus toistaiseksi himmensi muut ominaisuudet, jotka vastaisuudessa painaisivat leimansa häneen. Äkkinäinen, melkein pahaenteinen äänettömyys täytti huoneen heidän astuessaan kynnyksen yli ja tervehtiessään isäntää. Eräässä ryhmässä oven luona muuan nuori mies pysähtyi keskellä lausettaan huudahtaen: "Kas, Vehnäprinsessa!" Puhuja oli Laurence Sybert, Amerikan lähetystön ensimmäinen sihteeri.
"Ole varuillasi, Sybert! Hän voi kuulla", huomautti harmaahapsinen pääkonsuli hänen vieressään.
Sybert vastasi naurahtaen ja kohauttaen hiukan olkapäitään; mutta hänen sanansa, vaikkakin hiljaa lausutut, olivat kuuluneet, ja tyttö vilkaisi sinne päin ruskeilla, vilkkailla silmillään puoleksi hämmästyneen, puoleksi kysyvän näköisenä aivan kuin olisi kuullut sanat, mutta ei käsittänyt niitä. Hänen epävarma ilmeensä kirkastui samassa, ja hän nyökkäsi molemmille valtiomiehille, kääntyessään tervehtimään muutamia nuoria luutnantteja, jotka upeilivat kirkkaan sinisissä, kultakoristeisissa univormuissaan ja kiiltävissä saappaissaan.
"Kuka hän on?" kysäisi eräs toinen joukosta korjaten silmälasejaan ja kääntyen tarkastelemaan amerikkalaista tyttöä. Tämän saattoi heti huomata amerikkalaiseksi, alkaen puvun silmiinpistävistä yksityiskohdista aina siihen käskevään tapaan, jolla hän kohteli neljää nuorukaista.
"Ettekö tiedä?" Sybertin äänessä oli ivallinen sävy. "Miss Marcia Copley, amerikkalaisen vehnäkuninkaan tytär, luultavasti olette nähneet sen nimen sanomalehdissä!"
"Olen kyllä! Vai niin, tuossa on siis Williard Copleyn tytär?" Hän korjasi uudelleen silmälasejaan ja tarkasteli taas tyttöä tältä uudelta näkökulmalta. "Hän ei ole hullumman näköinen", hän päätteli "Vehnäprinsessa!" Hän kertasi nimen naurahtaen. "Hän on kai tullut meren yli naimaan italialaisen prinssin tehdäkseen totta nimestään?"
Nimen lausuja kohautti taas olkapäitään, osoittaen että hänestä oli samantekevää kenen kanssa Miss Marcia Copley meni naimisiin.
"Entä kuka sitten on tuo nainen hänen seurassaan?"
"Hänen tätinsä, Mrs. Howard Copley. He asuvat Palazzo
Rosicorellissa", vastasi pääkonsuli Melville.
"Ah, tottakin! Niin, niin tiedänhän ketä he ovat. Hänen puolisonsahan on uudistusten harrastaja tai ihmisystävä tai jotain sinnepäin, eikö niin? Olen nähnyt hänet kokouksissa. Katsokaas", hän lisäsi kunnioittavasti, "on tosiaan hyvä tapa, jolla veljekset ovat toistensa vastapainona, ihmisystävä ja vehnäkuningas!"