"Niin", huokasi Marcia — "ja kauhean tiukka." Hän otti viuhkansa ja kääntyi ovelle. "Ethän loukkaannu, vaikka en noudattanutkaan sinun neuvoasi", sanoi hän kääntäen hiukan päätään. "Katsos, minä pidän aina oman pääni, Granton."
Hän tapasi setänsä yksinään salissa rauhattomana ja otsa rypyssä lattiaa mitellen. Hän pysäytti kävelynsä Marcian saapuessa ja hänen synkkä ilmeensä vaihtui nopeasti hymyilyksi.
"Olet hyvin hauskan näköinen tänä iltana", huomautti hän hyväksyvästi. "Hm, sinulla näyttää olevan uusi puku, eikö totta?"
"On kyllä, setä Howard", nauroi tyttö. "Puku on ihka uusi. Siitä saat antaa kunnian ompelijalleni, joka asuu Pariisissa Oopperakadun n:o 45:ssä. Arvelin, että pukeudun siihen Mr. Sybertin kunniaksi; näemmehän hänet niin harvoin luonamme."
Mr. Copley kuunteli hänen puhettaan hiukan muristen partaansa.
"Rakkahin Howard setä, en aikonut loukata tunteitasi. Mr. Sybert on suloisin mies, mikä koskaan on elänyt maailmassa. Erittäinkin pidän hänessä siitä, että hän on niin nerokas, laajasydäminen ja ajattelee aina toisia koettaen parhaansa mukaan rauhoittaa ihmisiä."
Mr. Copley ei nauranut. "Olen pahoillani Marcia, ettet pidä Sybertistä", sanoi hän rauhallisesti. "Se johtuu siitä, että sinä et ymmärrä häntä."
"Se on kyllä totta; ja luulen, että hän puolestaan saman syyn tähden ei siedä minua."
"Hän on oivallinen mies; en ole koskaan tavannut toista parempaa — ja mies osaa arvostella."
Marcia nauroi. "Howard setä, tiedätkö ketä nyt muistutat? Olet aivan kuin italialainen isä, joka järjestelee tyttärensä naimista ja valittuaan miehen suosittelee sitä tytölle."