"Luuletko, että tosiaan on olemassa ihmisiä, joilla ei ole mitään syötävää?"
"Ei heillä ainakaan paljon ole."
"Miten kauheata, setä Howard! Eikö hallitus voi tehdä mitään?"
"Hallitus tekee kaiken voitavansa. Firenzessä kapinoitiin viime kuussa ja sen johdosta alennettiin viljaveroa; kuningas Umberto antoi pari viikkoa sitten yhdeksäntuhatta liiraa Pisan väestön ruokkimista varten. Sinä voit tehdä samoin jollekin toiselle kaupungille, jos tahdot näytellä prinsessaa."
"Luulin että sinun mielestäsi on parempi hankkia heille työtä eikä antaa rahaa."
"Niin, tietysti periaatteessa. Mutta ymmärräthän, ettei voi antaa niiden kaatua kuolleina oman kynnyksensä eteen."
"Ajatella sitten, että meillä on tänä iltana päivälliset, vaikka emme ole hituistakaan nälkäisiä!"
"Pelkään ettei monikaan nälkäinen Italiassa tulisi ravituksi meidän päivällisellämme."
"Miltä minun pukuni näyttää, kultaseni?" kysyi Mrs. Copley ovensuusta. "Olen niin harmistunut siitä, ompelija ei kiinnittänyt pitsikoristetta ensinkään niinkuin minä käskin. Näistä italialaisista ompelijoista ei koskaan voi olla varma. Minun olisi todellakin pitänyt käydä Pariisissa tänä keväänä, jollet sinä Howard olisi ollut niin sitä vastaan."
Marcia katseli tätiään hetkisen silmät selällään. "Hyvänen aika!" hän ajatteli, "puhunko minäkin tavallisesti noin? Onko sitten ihme ettei Mr. Sybert pidä minusta!" Ja sitten hän nauroi. "Minusta se on oikein soma, Katherine täti, ja se pukee sinua erittäin hyvin."