"Luulen, että syömme tänään puoli kahdeksalta, alors! Täytyykö minun pukeutua hienoksi tilaisuuden kunniaksi?"
"Pane yllesi jotain lämmintä, olkoon se mitä hyvänsä; en luota tähän ilmanalaan auringonlaskun jälkeen."
"Sinä olet niin epäluuloinen ihminen, täti Katherine! En voi käsittää miten kellään on sydäntä syyttää tätä viatonta vanhaa huvilaa malarian tyyssijaksi."
Hän palasi omaan huoneeseensa ja etsi hyväntuulisena päivällispuvun vanhanaikaisesta vaatesäiliöstä, itsekseen hymyillen ajatellessaan miten monenlaisia pukuja siellä aikojen kuluessa oli ollutkaan. Ehkäpä oli tässä huoneessa ennenkin asunut joku nuori tyttö; olihan mahdollista, että joku Vivalantin ruhtinatar parisataa vuotta sitten oli ripustanut silkillä kirjaillun pukunsa tähän samaan vaatesäiliöön. Huone oli suuri, melkein alaston, italialaismallinen, suurine ikkunoineen, joissa oli tukevat luukut. Ikkunoista näki laajalti yli tasangon ja kukkuloiden. Marcia pukeutui katse kiinnitettynä maisemaan, ja sitten hän seisoi pitkän aikaa tarkastellen Sabinen vuorenhuippuja, jotka ikäänkuin hehkuivat pehmeässä iltavalaistuksessa. Hän näki kuin taulussa pieniä vuoristokyliä harmaakivirakennuksineen siellä täällä pitkin vuoren rinnettä; ja etäällä erottautuivat kirkasta taivasta vastaan puoleksi raunioina olevan luostarin muurit ja tornit. Hän hengähti syvään ihastuksissaan. Jospa olisi taiteilija ja ymmärtäisi ja osaisi kuvata tämän kauneuden! Hänestä tuntui äkkiä, että sellainen olisi ihanteellista elämää. Hän hymyili itsekseen muistaessaan, mitä oli sanonut Paul Dessartille edellisenä päivänä museossa; hän oli neuvonut häntä — taiteilijaa — vaihtamaan Italian Pittsburgiin!
Mr. Copley, kävellen edestakaisin pengermällä, katsahti ylös, ja nähdessään veljentyttärensä, pysähtyi hänen parvekkeensa kohdalle sanellen:
"Vaan vait', mi valo tuolta ikkunasta tuikkaa?
Se itä on, ja Juliasta hohde."
Marcia siirsi silmänsä etäisestä maisemasta setäänsä; sitten hän avasi lasioven, astui verannalle ja nojautui hymyillen sen kaiteeseen.
"Sinähän sovit hyvin suloiseksi Romeo paraksi, setä Howard", huusi hän alas. "Pelkään vain, ettei oikea Romeo koskaan kulkenut pitkässä takissa eikä polttanut savuketta."
Mr. Copley teki torjuvan kädenliikkeen.
"Mitä siihen tulee, enpä luule, että Juliankaan puku oli kotoisin — mistä se nyt olikaan — Oopperakadun n:o 45:stä. Mitä sinä pidät tästä talosta?" kysyi hän.