"Loistavaa! Minusta tuntuu aivan kuin olisin ruhtinatar, joka odottaa metsästäjää kotiin."
"Minä taas en voi päästä ajatuksesta, että itse olen anastaja, ja että oikea omistaja istuu kuihtuneena jossain tuolla alhaalla kellarissa. Tule alas juttelemaan kanssani. Aika alkaa käydä pitkäksi näin etäällä maailmasta."
Marcia katosi parvekkeelta ja ilmestyi pari minuuttia myöhemmin alas eteissaliin. Eteissali oli uudessa asussaan erinomainen lepopaikka nukuttavana kesäiltana. Se oli sisustettu mukavilla itämaalaisilla ruokotuoleilla karmosiinipunaisine verhoineen, markiisit suojasivat auringonpaisteelta ja molemmin puolin portaita kasvoi valkeita sielikköjä marmoriuurnissa.
"Oletko milloinkaan nähnyt ihanampaa, setä?" kysyi tyttö luoden katseensa taas Mr. Copleyin, joka odotteli alhaalla pengermällä. "Aamuisin juomme kahvin täällä, ja kun aurinko alkaa paahtaa iltapäivällä, siirrymme tuonne pengermän päähän paatsamapuiden varjoon. Villa Vivalanti on täydellisin paikka, missä koskaan olen asunut." Hän juoksi portaita alas setänsä luo. "Eivätkö nuo pienet puut ole somia?" kysyi hän osoittaen oleandereja, jotka kasvoivat rivissä matemaattisen säännöllisin välimatkoin pitkin reunaa. "Minun mielestäni suunnittelimme täti Katherinen kanssa kaiken erinomaiseksi!"
"Jos vain kaikki olisivat niin mieltyneet omaan työhönsä, kuin sinä näytät olevan, olisi maailma täydellinen. Ei mikään ole kauniin nuoruudeninnon vertaista."
"On sangen hyvä asia omistaa sitä", sanoi Marcia hyväntuulisena; "ja mainitsematta mitään nimeä, tunnen erään henkilön, joka olisi vähemmän vastenmielinen, jos hänessä olisi sitä hiukan enemmän."
"Älä puhu semmoisia!" sanoi setä. "Sovimmehan, että jos minä lakkaan nurisemasta siitä, että huvila on niin kauhean etäällä Roomasta, et sinäkään puhu mitään — hm —"
"Epämiellyttäviä totuuksia Mr. Sybertistäkö? No niin, en mainitse enää hänen nimeään; ja sinä olet rakastettava etkä viittaa yhdeksäänneljättä kilometriin — se on ehtona. Mutta olenpa varma, että Gerald on löytänyt suihkulähteen", lisäsi hän, kun kaikuvia ilohuutoja kuului lehtokujalta.
"Taikka yhtä hyvin eläintarhan."
"Jospa hän vain ei toisi niitä sisään! Näen varmasti unta, että sängystäni löytyy sisiliskoja."