"Jos uneksit vain niistä, voit olla hyvin iloinen. Vakuutan sinulle, että tämä paikka on täynnä lepakkoja, sisiliskoja, huuhkajia ja kaikennäköisiä raunioiden asukkaita."
"Sinä olet kovin synkkä, setä Howard. Sinun ja täti Katherinen kesken ei huvilaparan maineesta jäisi mitään jälelle. Minun mielestäni taas täällä on kaikki erinomaista — erittäinkin rauniot. Palan halusta käydä katsomassa niitä — arveletko, että nyt on liian myöhäistä?"
"Aivan liian myöhäistä; saisit malarian, puhumattakaan siitä, että jäisit ilman päivällistä. Tuossahan Pietro tuleekin kutsumaan aterialle."
Kun perhe kokoontui ruokailuhuoneeseen, pysähtyi jokainen vaistomaisesti huoneen kynnykselle, hämmästyneenä vastakohdista, joita ilmeni vanhan ja uuden välillä. Kardinaali Vivalantin aikoina oli huonetta käytetty linnankappelina, ja katto oli vielä säilytetty goottilaismallisena, vaikka se huoneen nykyiseen virkaan soveltuakseen oli koristettu rypäleköynnösmaalauksin ja keskilautoihin oli kuvattu Baccus-jumala viiniseppele päässään. Uudenaikainen päivällispöytä laseineen, hopeineen ja kynttilöineen näytti naurettavan sopimattomalta ympäristöönsä pitkässä, hämärässä, holvikattoisessa huoneessa, joka, huolimatta iloisista kattomaalauksistaan, sittenkin säilytti kappelin leiman. Pienelle parvekkeelle vievät lasiovet olivat auki ja sieltä näki puutarhaan ja lehtokujalle, ja satakielen laulu virtasi huoneeseen.
Marcia taputteli ihastuksissaan käsiään.
"Eikö tämä ole täydellistä? Eikö ole hauskaa, että tulimme tänne, täti Katherine? Minusta tuntuu niinkuin voisin rakastaa kaikkia vihollisianikin! Setä Howard, melkeinpä pidän Mr. Sybertistäkin."
"Älä lupaa mitään liian aikaisin", nauroi hän. "Totut tähän kyllä parissa päivässä."
Geraldinkin sallittiin tilaisuuden kunniaksi syödä toisten seurassa, kun Marietta sitäpaitsi oli yleisen hälinän tähden unohtanut antaa hänelle illallista. Ylpeillen tästä odottamattomasta etuoikeudestaan ja ihastuneena uuteen ympäristöönsä, hän leperteli iloisesti hevosmatkasta, pienistä pojista, jotka heittelivät kuperkeikkaa tienvarsilla ja sievästä sisiliskosta, jonka pyrstö oli kaksihaarainen ja jonka ihastuttavia ominaisuuksia hän ei lakannut ylistämästä. Mutta hän ei ollut ensinkään nukkunut päivällä, ja vaikka hän urhoollisesti sai ponnistelluksi kolmen ensimmäisen ruokalajin läpi, nuokahti pää kananpoikapaistin ja salaatin yli, ja Marietta kantoi pois unisen pojan, joka vielä puolinukuksissakin sotkien englantia ja italiankieltä kehui kauniita eläimiään, joita hän seuraavana aamuna pyydystäisi lammikosta.
"Onpa vahinko", sanoi Marcia, kun hänen jutteluaan ei enää kuulunut, "ettei Geraldilla ole samanikäistä leikkitoveria."
"Niin, on sääli tosiaan", vastasi Copley. "Minulla itselläni oli yksinäinen lapsuus, ja siitä tiedän miten ikävä se on."