"Se onkin tärkein syy, joka saa minut toivomaan takaisin New
Yorkiin", sanoi hänen vaimonsa.
Mr. Copley hymyili. "Luulenpa, että lapsia on muuallakin kuin New
Yorkissa."
"Roomassa on kyllä poikia", myönsi hän; "mutta ne ovat niin vallattomia, ja ne riitelivät aina Geraldin kanssa, kun he leikkivät yhdessä."
"Voihan olla, että Geraldkin riiteli heidän kanssaan", vastasi hänen miehensä. Miten suuresti hän rakastikin perillistään, ei hän kuitenkaan sietänyt mitään äidillisiä harhaluuloja. "Mutta ehkäpä olet oikeassa", hän lisäsi hiukan huoahtaen. "Ehkä olisi viisainta viedä hänet takaisin Amerikkaan. Epäilen itsekin onko hyvä antaa pojan kasvaa tällaisessa kosmopoliittisesssa ilmanalassa."
"Olisin tahtonut viettää talven Pariisissa hänen ranskansa tähden", valitti Mrs. Copley; "mutta toivottavasti hän oppii sitä myöhemminkin. Eihän Marciakaan alkanut opetella ennenkuin kahdentoista ikäisenä, ja minusta hän ääntää sangen hyvin."
Mr. Copley käänteli ääneti lasiaan.
"Luulenpa sittenkin", sanoi hän lopulta, puoleksi itsekseen, "jos osaa kasvattaa pojasta hyvän kansalaisen, on saanut jotain aikaan maailmassa."
"Enpä tiedä", huomautti Marcia naurahtaen. "Otaksukaamme, että mies, joka on hyvä kansalainen, kasvattaa poikansakin hyväksi kansalaiseksi tekemättä mitään muuta. Minun mielestäni ei maailma sillä ole paljonkaan voittanut. Toinen on vain siirtänyt oman vastuunalaisuutensa toiselle."
Mr. Copley kohautti hiukan olkapäitään. "Ehkäpä poika kykenee sen paremmin kantamaan."
"Ainakin on isän helpompi ajatella niin", myönsi Marcia. "Mutta jos jokainen luopuisi vastuunalaisuudestaan, ei maailma edistyisi paljonkaan. Pojathan taas ajattelisivat samoin miehiksi tultuaan."