Mrs. Copley nousi pöydästä. "Jos te kaksi alatte keskustella yliluonnollisista asioista, menen minä saliin ja juon kahvin yksinäni."
"Eihän tämä ole mitään yliluonnollista; tämä on jumaluusoppia", vastasi hänen miehensä. "Marciasta tulee pian kauhea saarnaaja."
"Tiedän sen kyllä", tunnusti Marcia. "Olen tulemaisillani surkean moraaliseksi; luulen, että se johtuu Rooman ilmasta."
"Se ei vaikuta tavallisiin ihmisiin sillä tavalla", nauroi setä. "En välitä kahvista, Katherine. Poltan savukkeeni pengermällä ja odotan teitä siellä ulkona."
Hän lähti verannan ovesta, kun taas Marcia tätinsä seurassa meni saliin.
Marcia kaatoi kahvia. Ottaessaan kuppinsa lausui täti: "Uskon todellakin, että setäsi alkaa väsyä Roomaan ja on ennen pitkää valmis palaamaan takaisin kotiin."
"En usko, täti Katherine, että hän on väsynyt Roomaan. Luulen, että hän on nykyään hiukan — hm, masentunut."
"Loruja, lapseni! ei hänellä ole mitään syytä olla masennuksissa; hän alkaa yksinkertaisesti taas tulla rauhattomaksi. Tunnen oireet! Hän ei ole vielä koskaan pysynyt näin kauan yhtämittaa samassa paikassa. Toivon vain, ettei hän taas mieti mielessään jotain uutta, naurettavaa asiaa, vaan tyytyy palaamaan takaisin New Yorkiin ja rupeaa elämään rauhallisesti kuten muutkin ihmiset."
"Minusta tuntuu", lausui Marcia hitaasti, "että hän voisi tehdä enemmän hyötyä siellä, ymmärtäessään paremmin ihmisten tarpeita. Onhan New Yorkissakin paljon tehtävää."
"On toki; jos hän vaan kerran oikein asettuisi sinne, löytyisi hänelle kyllä koko joukko harrastuksia, jotka veisivät hänen aikansa. Hän voisi kerran koettaa purjehtimistakin, vaihteen vuoksi; olen varma, että miehet voivat siihen innostua."