Marcia joi kahvinsa ääneti ja tarkasteli ikkunasta setäänsä, joka käveli edestakaisin pengermällä kädet taskuissa. Hän näytti niin yksinäiseltä hämärässä valaistuksessa. Marcian päähän pälkähti äkkiä, ettei hän ymmärtänyt setäänsä; siihen saakka ei tyttö tuskin ollut huomannutkaan, että hänessä oli jotain, mitä hänen olisi pitänyt ymmärtää.
Mrs. Copley asetti kuppinsa pöydälle; Marcia nousi. "Täti Katherine, menkäämme pengermälle."
"Mene sinä kultaseni edellä, minä tulen myöhemmin. Tahtoisin nähdä nukkuuko Gerald. Unohdin hankkia hänelle seinäsängyn, ja se lapsikulta potkii niin unissaan — voisihan käydä vaikka miten, kun hänen vuoteensa on neljän jalan korkeudella kivilattiasta."
"Sehän olisi hirmuista", myönsi Marcia.
Hän kulki hallin läpi pengermälle alkaen hiljaa astuskella setänsä rinnalla. Oli melkein pimeä, ja puolikuu loisti Guadagnolon huipun yläpuolella. Vaalean kellervä ruskotus hohti vielä läntisellä taivaalla, jossa Alban vuoret ääriviivoineen erottuivat hämärinä kuin korkokuvassa. Laakerilehto oli synkkä — kaamean synkkä ja satakielien iloinen laulu ja suihkulähteen lorina kuuluivat kammottavina pimeydestä; mutta huvila, muodostaen valkoisen, epäsäännöllisen rykelmän, oli loistavine valoineen iloisena vastakohtana luoden hohdettaan puihin ja marmoripengermälle.
Marcia katseli ympärilleen syvään hengittäen. "Tämä on ihanaa, eikö olekin, setä?" He pysähtyivät hetkeksi kaiteen luo, katsellen alas tasangolle päin. "Eikö tuo Campagnakin ole viehättävä", lisäsi hän, "noin puoleksi sumun verhoamana?"
"Onhan se viehättävä — ja sumu on siellä asuvien talonpoikien surma."
Tyttö huudahti melkein kärsimättömästi:
"Setä Howard, miksi et anna täällä minkään olla kaunista, pilaamatta sitä kaivamalla aina jotain ilkeää esiin sen alta?"
"Suo anteeksi; eihän se ole minun syyni, että tuo ilkeä on olemassa.
Pidä sumua taivaan siunaavana kasteena, jos sinusta niin on parempi."