"Minä jään Palestiinaan, kun he tulevat", lisäsi Paul.
Marcia jätti paheksuvan näköisenä vastaamatta viimeiseen huomautukseen.
"No niin", huokasi Dessart, "voinhan pysyä Roomassa ja kuljettaa heitä pitkin kaupunkia, jos te niin tahdotte. Raamatussa sanotaan, kuten tiedätte: 'Rakastakaa lähimmäisiänne ja olkaa armeliaat niitä kohtaan, jotka teitä pahoin kohtelevat'."
Marcia purskahti nauruun, mutta muuttui samassa vakavaksi.
Paul katsahti häneen nopeasti. "Luullakseni tätini on kertonut teille paljon pahaa minusta?"
"Onko siihen sitten aihetta?"
Hän kohautti olkapäitään. "Olen tehnyt sen anteeksiantamattoman synnin, että mieluummin harrastan taidetta Roomassa kuin kivihiilen kauppaa Pittsburgissa."
Hän keskeytti puheensa ja kumartui takaisin maalauksensa puoleen Marcian katsellessa, miten hän huolellisesti sekoitti värejä. Sattumalta kohtasivat heidän katseensa toisensa, kun taiteilija kohotti päänsä antaen katseensa levätä tytössä kauemmin kuin olisi ollut sopivaa, ellei hän olisi ollut taiteilija. Tyttö sopikin viehättävän hyvin ympäristöönsä, sammalpeitteiseen suihkulähteeseen. Nuori mies olisi halusta vielä pitkittänyt tilannetta; auringonsäteet sattuivatkin jo vinosti, kun hän lopulta kokosi värinsä ja kumartaen ojensi Marcialle kuvan. Se oli sievä, pieni luonnos rappeutuneesta luolasta ja särkyneestä kuvanveistoksesta, auringonsäteiden pilkistäessä puiden lomitse kukkaiselle nurmikolle.
"Saanko minä sen todellakin?" kysyi Marcia. "Sehän on herttaista, Mr. Dessart; kun lähden Roomasta, muistan sitä katsellessani sekä teitä että vanhaa huvilaa."
"Menettekö pois?" kysyi Dessart ilmeinen tuska äänessään. "Minä luulin, että aioitte kokonaan muuttaa setänne luo."