Heidän lähestyessään teepöytää, joka oli sijoitettu puiden varjoon pengermän päähän, he kohtasivat siellä sangen kunnianarvoisen seurueen. Siellä oli, paitsi kreivitär Torrenieriä ja lähetystön sihteeriä, myöskin Amerikan pääkonsuli. Herrat olivat nähtävästi juuri saapuneet, sillä Mrs. Copley paraillaan tervehteli heitä.
"Mr. Melville, tepä tulette juuri oikeaan aikaan. Saamme tänä iltana sienipaistosta, joka muistaakseni on teidän mieliruokanne — mutta miksi ei vaimonne tullut?"
"Vaimoni, arvoisa lady, on nykyään Caprilla eikä näytä haluavan palata sieltä kotiin. Säälien yksinäisyyttäni teidän miehenne vaati minut tulemaan tänne iltaa viettämään."
"Se oli ystävällistä — toivottavasti saamme teidät tänne uudestaan kun vaimonnekin voi tulla. Mr. Sybert", lisäsi hän kääntyen nuoremman herran puoleen, "ette tiedäkään, miten olemme kaivanneet teitä, kun enää niin harvoin käytte meillä. Vasta nyt huomaamme, miten tärkeä perheemme jäsen teistä oli tullut."
Marcia hillitsi kohteliaisuudesta hymynsä kuullessaan tämän puheen, kun hän esitteli nuoren maalarin. Hänetkin otettiin ihastuksella vastaan.
"Tämähän on aivan hurmaavaa!" huudahti Mrs. Copley. "Valittelin juuri kreivitär Torrenierille, ettei ainoakaan ihmissielu ollut käynyt meitä tervehtimässä, siitä asti kuin muutimme huvilalle, ja tuskin olin sen sanonut kun jo saimme kolme vierasta!"
Pietro lopetti tämän kohteliaisuuksien tulvan tuomalla teekupit pöytään; ja Gerald mukaan luettuna oli nyt koolla erittäin juhlallinen teeseurue. Mr. Copley oli kerran huomauttanut Paul Dessartista, että hän koristaisi jokaista päivällispöytää ja tänään hän todellakin esiintyi sangen edukseen.
Melville johti keskustelun erääseen kuuluisaan luostariin, jonka hallitus hiljattain oli lakkauttanut, ja se aiheutti väittelyn, jossa lausuttiin paljon eriäviä mielipiteitä. Kreivitär ja Dessart puolustivat innokkaasti kodittomia munkkeja, kun taas toiset herrat olivat valtiolliselta näkökannalta katsoen taipuvaiset hyväksymään hallituksen toimenpiteet. Heillä oli vahvat perustelut, mutta pieni kreivitär ojennellen vilkkaasti somia, kapeita käsiään pysyi horjumatta väitteessään; hän kuului valkoiseen puolueeseen, mutta siitä huolimatta hän kallistui toisinaan mielipiteissään aivan vastakkaiseen suuntaan. Kirkon omistusoikeus oli jo viiden vuosisadan vanha, hallituksen vain neljännesvuosisadan. Kummalla oli siis suuremmat oikeudet? Ja paitsi asian oikeudellista puolta — huomautti puolestaan Dessart — olisi munkkien jo askeettisten syiden perustuksella annettava jäädä paikoilleen. Kukapa toivoisi hallitusvirkamiehiä epätaiteellisine, sinisine univormuineen näyttämään freskomaalauksien ihanuuksia ja vanhojen rippituolien leikkauksia. Sehän aivan pilaisi runollisuuden. Kardinaalin, prelaattien ja italialaisten ruhtinaiden nimiä mainittiin arkailematta ja hallituksen puolustajat myönsivät joutuneensa tappiolle. Marcia ajatteli kuunnellessaan, että nuori taiteilija veti aivan vertoja valtiomiehille, eikä hän voinut myöskään olla myöntämättä, että olipa kreivittärellä miten paljon vikoja hyvänsä, typerä hän ei ainakaan ollut.
Mutta Gerald sai sinä iltana yleisen huomion käännetyksi itseensä. Kun häntä oli kielletty ottamasta kolmatta maritozzoa hän nousi haluttomasti pöydästä, pudisteli muruset puseroltaan ja suuntasi kulkunsa laakerilehtoon, huvitellakseen siellä sisiliskoillaan, joita hän säilytti laatikossa kivisen puutarhasohvan alla. Äkkiä pelästytti teeseurueen loiskahdus ja kova parkaisu ja kaikki ryntäsivät suoraa päätä onnettomuuspaikalle. Mr. Copley, saapuen ensimmäisenä, ehti tarttua poikaansa kantapäähän ja vetää hänet suihkukaivosta kuten Akilleen.
"Mitä on tapahtunut, Howard?" kysyi Mrs. Copley tuskissaan, kun toisetkin kiiruhtivat paikalle.