"Ei mitään vaarallista", rauhoitti hänen miehensä. "Gerald vain yritti sulautua ympäristöönsä."
Mutta Gerald, josta valui vettä virtanaan, ei hyväksynyt tätä selitystä, vaan väitti kaikkien hämmästykseksi, että Marietta oli työntänyt häntä. Mutta silloinkos Marietta alkoi päivitellä. Hänkö olisi työntänyt poikaa! Madonna mia, se oli selvä hätävalhe! Kannattaisiko hänen tehdä sellaista, kun hän siitä hyvästä vain sai vaivakseen uudelleen vaatettaa pojan? Hän oli yhtämittaa varoittanut Geraldia putoamasta suihkulähteeseen, mutta niin pian kuin hän käänsi selkänsä, tämä oli ollut tottelematon.
Naurettiin ja lausuttiin arveluja, itkettiin ja väitettiin vastaan, kunnes vihdoin lapsenhoitaja, poika ja isä sekä äiti lähtivät sisään selvittämään asiaa jättäen vieraat onnettomuuspaikalle. Kun palattiin takaisin pengermälle, hankki kreivitär hyvin taitavasti Sybertin toiselle, Dessartin toiselle puolelleen ja kertoi heille vilkkain elein huvittavia roomalaisia juoruja. Melville ja Marcia seurasivat perässä, viimeksimainittu pitäen tarkasti silmällä edessään kulkevia ja huomaten hyvillä mielin, että nuori taiteilija olisi sangen mielellään vetäytynyt pois. Luultavasti kreivitärkin aavisti tämän; joka tapauksessa hän pidätti hänet paikoillaan. Pääkonsuli väitteli eräästä äskettäin lukemastaan kirjoituksesta, joka kosketteli Amerikan valtiollista edustusta ja hän arvosteli ankarasti kirjoittajaa. Melville esitti mielipiteensä hyvin pontevasti, ja ne saivat osakseen voimakasta vastakaikua.
"Joka tapauksessa", hän lausui lopuksi, "Amerikalla ei ole mitään syytä hävetä edustajiaan Italiassa. Hänen Ylhäisyytensä on mainio esimerkki oikeasta miehestä oikealla paikalla".
"Entä hänen Ylhäisyytensä veljenpoika?" kysyi Marcia seuraten silmillään velttoryhtistä olentoa edessään.
"Hän on yhtä mainio esimerkki oikeasta miehestä väärällä paikalla."
"Luulin teidän kuuluvan hänen puolustajiensa joukkoon."
"Luulitteko minun puolustavan häntä? No niin, luonnollisesti teen sen." Melvillen ääneen sisältyi kuin taisteluvaatimus; hän oli otellut niin monet kerrat Sybertin puolesta, että hän tätä kysymystä kosketeltaessa aina aivan vaistomaisesti otti sotaisen ryhdin.
"Oh, enpä tiedä", lausui Marcia epäröiden. "On paljon ihmisiä, jotka eivät pidä hänestä."
Melville raapaisi tulta, sytytti sikarin ja puhalsi sen kiivaasti tuleen; sitten hän huomautti: "Ihmiset ovat typeriä."