Marcia nauroi ja yritti puolustella:
"Suokaa anteeksi, mutta kaikilla teillä on niin kova touhu Mr. Sybertistä. Toisena päivänä minulle ylistetään häntä maasta taivaaseen ja seuraavana saan kuulla häntä mitä ankarimmin moitittavan. On vaikeata tietää, minkä voi pitää totena niin monivivahteisesta henkilöstä."
"Sallikaa minun sanoa eräs asia, Miss Marcia, ja se on se, että koskaan tässä maailmassa ei saa luottaa sellaiseen mieheen, jolla ei ole ainoatakaan vihollista — en tiedä, miten asia lienee tulevassa maailmassa. Mitä taas Sybertiin tulee, voitte turvallisesti uskoa sen, mitä hänen ystävänsä hänestä sanovat."
"Siinä tapauksessa hän ei todellakaan näytä maailmalle parasta puoltaan."
"Hän pitää kai sitä vain omana asianaan."
Muuan ajatus pisti samassa hänen päähänsä ja hän katsahti vaieten Marciaan heikon hymyn leikkiessä hänen voimakaspiirteisillä kasvoillaan. Tyttö ei käsittänyt sitä hymyä, mutta se hermostutti häntä hiukan, ja kun hänellä ei ollut muutakaan sanottavaa, hän jatkoi pisteliäästi samaa ainetta:
"Kun näkee ihmisen, joka ei ensinkään välitä omasta maastaan, jonka suurin halu on esiintyä kosmopoliittina, jonka ainoana virkana on seurustella ja valmistella päivällispuheita, niin luonnollisestikaan ette voi moittia sitä, että pitää häntä jotakuinkin mitättömänä henkilönä." Marcia päätti lauseensa tehden halveksivan liikkeen.
"Vähän aikaa sitten, Miss Marcia, kerroitte minulle joistakin ihmisistä Castel Vivalantissa. Te ylpeilitte laajasydämisyydestänne, kun silloin tällöin satuitte löytämään todellisen ihmisen talonpojasta. Ettekö luule voivanne tunkeutua vielä askelta eteenpäin löytämällä todellisen miehen, persoonallisuuden, maailmanmiehestä? Huomaatte sen sangen pian."
"Ette voi saada minua pitämään Mr. Sybertistä", nauroi tyttö. "Setä
Howard on koettanut, mutta turhaan."
Vähän ajan kuluttua Mr. ja Mrs. Copley saapuivat vieraittensa luo, ja kreivitär ilmoitti lähtevänsä kotiin syyttäen yhdeksän mailin pituista matkaansa. Mr. Copley huomautti, että matka ei olisi päivällisen jälkeen yhtään pidentynyt, mutta lady piti oman päänsä ja hänen vaununsa tilattiin. Hän lähti jäähyväishuutojen kaikuessa. Kreivitär osasi erehtymättömällä vaistolla saada tahtonsa perille, ja sekä hänen tulonsa että poislähtönsä olivat todella katsomisen arvoiset. Hän hyvästeli Mrs. Copleyn ja pääkonsulin sekä Marcian pengermällä, käveli sitten marmorikivityksen poikki samalla kuin toiset kolme herraa saattoivat hänet vaunuille varoen tarkasti tallaamasta hänen laahustaan. Sybert auttoi hänet vaunuihin, Dessart peitteli hänet, Copley varovaisesti piteli hänen pitsistä päivänvarjoaan. Nyökäten iloisesti valkosulkaisella hatullaan pengermällä seisoville ja heittäen heihin yhteisen katseen tummista silmistään, hän lähti lopultakin, noiden kolmen herrasmiehen kohteliaasti kumarrellessa.