Mrs. Royston kääntyi tarkastamasta katua ja soitti uudelleen ovikelloa. Tällä kertaa hän teki sen jo hiukan kärsimättömästi. Odotettiin vielä hetkinen, kunnes vihdoin oven avasi pieni ihmeen kaunis poikanen, tuota Italiassa tavallista paimenpoikatyyppiä. Hän otti hatun päästään, lausuen kohteliaasti "Permesso, signora", syöksyessään edellä ylös rappusia näyttämään tietä ja avaamaan oven. He saapuivat viidenteen kerrokseen jotakuinkin hengästyneinä; siellä heidät ohjattiin puhtaaksi lakaistuun ja koristeltuun työhuoneeseen, jossa Paul valkeassa puserossa, hihat käärittyinä kyynärpäihin, oli syventyneenä suureen luonnokseen, joka kiinnitti hänen huomionsa kokonaan. Hän otti sukulaisensa vastaan iloisen yllättyneenä, seisoi aivan hiljaa, kun täti pontevasti suuteli häntä poskelle, ja nähtyään serkkunsa suuteli hän puolestaan heitä.
Mrs. Royston istuutui tarkastelemaan huonetta. Se oli nuhteeton työpaja, ja oli ollut sinä jo viikon verran. Silminnähtävästi hyvillään hän siirsi katseensa veljenpoikaansa.
"Paul sinähän olet edistynyt", sanoi hän hetken kuluttua.
"Täti rakas, minähän olen viisi vuotta vanhempi, kuin olin viisi vuotta sitten."
"Niin", huoahti hän helpotuksesta, "uskon todellakin, että olet!"
"En olisi ensinkään uskonut sinua, Paul, niin ihailtavaksi serkuksi", selitti Margaret suoraan kääntäessään katseensa häneen, sitten kun ensin oli tarkastellut huonetta. "Eleanor kertoi sinun komeilevan samettihousuissa. Eihän se ole totta?"
"Minulla ei ole eläissäni ollut samettihousuja."
"Onpahan!" väitti Eleanor. "Älä koetakaan puijata. Äiti ja minä tapasimme sinut Luxembourg-puutarhassa keskellä valoisaa päivää sinisissä samettihousuissa viinipullo toisessa ja leivän kappale toisessa taskussa."
"Anna menneisyyden haudata omat kuolleensa!" pyysi Paul. "Nyt käytän
Corson englantilaista räätäliä."
"Marcia Copley kirjoitti olevansa hyvin mieltynyt sinuun, mutta hän ei kertonut, kuinka hauskannäköinen sinä olet", sanoi Margaret suoraan tapaansa.