Paul punastui hiukan torjuessaan nauraen syytöksen.
"Eikö sinusta Miss Copley ole herttainen?" jatkoi Margaret. "On parasta, että pidät hänestä", jatkoi hän, "sillä hän kuuluu parhaimpiin ystäviimme."
Paul punastui yhä enemmän vastatessaan hyvin välinpitämättömästi, että Miss Copley tuntui varsin hauskalta. Ei hän kuitenkaan ollut usein tavannut häntä.
"Toivoakseni", lausui täti, "olet ollut kohtelias."
"Rakas täti", vastasi Paul kärsivällisesti, "en tosiaankaan voi parantua olemasta epäkohtelias ihmisille", näin sanoen hän otti Baedekerin tätinsä kädestä ja istuutui hänen viereensä. "Missä paikoissa haluat ensin käydä?" hän kysyi.
Syvennyttiin laskemaan taidekokoelmia, raunioita ja kirkkoja, joissa olisi käytävä samalla matkalla ja puolen tunnin kuluttua ajeltiin jo Coloseumia kohden Paul ja Margaret toisissa, Mrs. Royston ja Eleanor toisissa vaunuissa; Paul mietiskeli itsekseen, ettei velvollisuuden tie aina välttämättä ollut niin kovin okainen.
Seuraavan viikon aikana Marcia oli Villa Vivalantissa melkein yhtä vähän kuin setänsä. Hän vietti suurimman osan ajastaan Roomassa käyden taidekokoelmissa ja kirkoissa sekä teekutsuissa ja laskiaishuveissa keventääkseen väsyttävien nähtävyyksien vaikutusta. Paul Dessart osoittautui huomaavaiseksi oppaaksi, eikä hänen uhrautumisensa velvollisuuden vuoksi jäänyt palkintoa vaille; hämärät holvit ja kappelit, palatsien ja taidekokoelmien syvät ikkunakomerot tarjosivat monet kerrat tilaisuuden salaisiin keskusteluihin. Eikä Paul ollut käyttämättä niitä hyväkseen. Kevät oli ihana; Rooma oli täynnä auringonpaistetta ja kukkia ja italialaista elämäniloa. Italian köyhien huolet, joihin Mr. Copley oli kokonaan syventynyt, eivät noina päivinä paljonkaan rasittaneet hänen veljentytärtään. Marcia oli liiaksi kiintynyt omiin asioihinsa, jotta hän olisi huomannut muita kuin onnellisia ihmisiä. Hän katseli Italiaa ruusunpunaisten silmälasien läpi, ja auringonpaisteessa hehkuva Italia hymyili hänelle myötämielisesti.
* * * * *
Eräänä aamuna sattui huvilassa muuan tapaus, ja vaikkakaan sillä ei ollut mitään vaikutusta suureen maailmaan, osoittautui se kuitenkin tapahtumain kehittyessä siksi pyöräksi, jonka ympäri kohtalon langat kietoutuivat. Gerald putosi kaiteen yli kahdeksan jalan korkeudelta pää edellä saaden nenänsä verille ja katkaisten etuhampaansa. Tällä kertaa hän ei voinut syyttää, että Marietta olisi työntänyt häntä, sillä voitiin selvästi todistaa, että Marietta sillä hetkellä istui keittiön kynnyksellä hymyillen Francois'lle. Johdonmukaisuuden vuoksi sai Marietta kuitenkin palkkansa, piletin Roomaan, ja viisikymmentä liiraa surun lievittämiseksi. Castel Vivalantista hankittiin pikimmiten uusi lapsenhoitaja. Hän oli leipuri Domenicon veljentytär ja oli palvellut ruhtinas Barberinin perheessä Palestrinassa, mikä oli tarpeeksi edullinen suositus.
Mitä taas murskautuneeseen hampaaseen tulee, oli se maitohammas ja hyvin vaivainen. Useimmat ihmiset olisivat lohduttautuneet sillä, että se luonnostaan kyllä paranisi. Mutta Mrs. Copley, joka oli kovin arka poikansa terveydestä ja kauneudesta, päätti että Gerald oli vietävä hammaslääkärille. Gerald nurisi vastaan, ja Marcia, joka kylläkään ei sinä iltana ollut aikonut mennä Roomaan, tarjoutui lähtemään toisten seuraksi, ylläpitääkseen, kuten hän itse sanoi, Geraldin rohkeutta junamatkalla. Lähdettäessä hän kertoi Mrs. Copleylle aikovansa mennä Roystoneille koko illaksi, sillä he olivat päättäneet käydä Forumilla jonakin kuutamoiltana, ja nyt näytti olevan sopiva aika. Rooman asemalla hän siis erosi heistä ja ajoi Hotel de Londres et Paris'iin.