"Epäilemättä", mutisi Sybert.
"Sinun tehtäväsi on vain omalta osaltasi rauhoittaa ihmisiä ja kerätä avustusta ruoan hankkimiseen. Sinä tunnet rikkaita ulkomaalaisia ja voit saada heiltä rahoja paremmin kuin muut."
"Sillä nähtävästi tarkoitetaan, että minun on kerjättävä Copleylta."
"Luulen, että hän mielelläänkin antaa; se on hänen tapaistaan. Luonnollisesti hän on meikäläisiä, enkä minä tahdo syyttää häntä mistään, sillä tiedän, ettei vehnän hinta hänen toimestaan ole kohonnut. Mutta hänet on sekoitettu juttuun ja siksi olisi hänelle itselleen edullista nyt antaa rahojaan. Viljakeinottelija on Italian pahahenki ja veljen on senvuoksi yritettävä hyvittää minkä voi."
"Italian pahanahenkenä on kohtuuton hallitus ja rasittava verotus ja lamassa oleva teollisuus. Vehnäpula on tosin huolestuttava; mutta se ei ole pahin surkeus, sen sinä tiedät yhtä hyvin kuin minä."
"Pahin surkeus", keskeytti pääkonsuli terävästi, "on se tosiasia, että papit ja anarkistit ja sosialistit ja muut tyytymättömät villitsijät ärsyttävät kansaa siinä määrin, että hallituksen on asetuttava nykyiselle kannalleen."
Sybert pyörähti ympäri ja katsoi häneen kulmat rypyssä, ja silmät äkillisestä raivosta säihkyen. Hän avasi suunsa puhuakseen, mutta hillitsi itsensä, ja jatkoi rauhallisella, puoleksi ivallisella äänellä —
"Luullakseni sosialistit ja papit ja muut teidän tyytymättömänne pakoittivat pääministerimme hallitukseen ja pitävät häntä siellä. Luullakseni he saivat Italian yhtymään kolmiliittoon ja ajoivat sotilaat Abessiniaan sikojen lailla teurastettaviksi. He kai olivat syynä pankkiskandaaleihin ja pistivät almurahat taskuihinsa, jättäen viisitoistatuhatta talonpoikaa nääntymään nälkään viime vuonna — viisitoistatuhatta! —" Hänen äänensä petti äkkiä ja hän kääntyi puoleksi poispäin. "Jumalan nimessä, Melville, Italian köyhyys on ihan kauhistuttava!"
"Se on totta, myönnän sen kyllä, mutta siinä on kuitenkin vain asian toinen puoli. Valtakunta on nuori, etkä saata odottaa, että se samaan aikaan kehittyisi joka suhteessa. Hallitus on tehnyt muutamia sangen anteeksiannettavia virheitä, mutta samalla se on toimittanut erittäin paljon hyvääkin. Se on yhdistänyt joukon sekasortoisia valtioita, joissa vallitsi eri tavat ja eri harrastukset, järjestyneeksi kokonaisuudeksi; se on pystyttänyt uudenaikaisen valtion, nykyaikaisine sivistyskoneistoineen uskomattoman lyhyessä ajassa. Luonnollisesti se on maksanut kansalle suuria kieltäymyksiä — kaikissa suurissa valtiollisissa mullistuksissa joutuvat muutamat kärsimään, sille ei voi mitään. Mutta kärsimys on vain hetkellistä, kun taas hyvä jää pysyväiseksi. Sinä pysyttelet niin itsepintaisesti kiinni menneissä tapahtumissa, että olet vaarassa kadottaa tulevaisuudentoivosi."
Sybert kohautti olkapäitään vajoten taas tavalliseen välinpitämättömyyteensä.