"Eikö ole olemassa mitään yhdistystä eläinrääkkäyksen estämiseksi?"
Marcia kysyi. "Nämä italialaiset ovat aivan toivottomia."
"Voitte tuskin odottaa heidän osoittavan suurempaa huomaavaisuutta eläimilleen, kuin heidän itsensä osaksi tulee", muistutti Sybert.
"Oi, hyvä ystävä!" Marcia huudahti valitellen huomaten äkkiä, miten hitaasti matka edistyi. "Pelkään, että myöhästymme junasta. Ettekö luule, että hän voisi hiukan kiiruhtaa lyömättä hevostaan?"
Sybert esitti taas hänen toivomuksensa ajurille, ja matkaa jatkettiin nyt hiukan vilkkaammassa tahdissa; mutta kun saavuttiin asemalle, oli juna lähtenyt eikä odotushuoneesta löytynyt Mrs. Copleya eikä Geraldia. Marcia kalpeni hiukan käsittäessään tilanteen, ja vaistomaisesti hän toivoi mielessään, että Sybertin sijalla olisi nyt Paul Dessart. Hän kuittasi asian kuitenkin naurulla, selittäen toverilleen —
"Täti Katherine kai luuli, että olin päättänyt jäädä yöksi Roystonille. Sanoin hänelle, että aioin sen tehdä, mutta kuulin, että heidän oli mentävä päivälliskutsuihin. Mutta mitä siitä; odotan täällä seuraavaa junaa. Ennen pitkää lähtee joku juna Palestrinaan — täti Katherine meni Tivolin kautta. Hyvin paljon kiitoksia, Mr. Sybert, kun saatoitte minut asemalle, ei teidän tarvitse odottaa junan lähtöä. Koirasta saan kyllä tarpeeksi seuraa."
Sybert tarkasteli ääneti aikataulua. "Seuraava juna ei lähde ennen seitsemää, eikä teillä ole vaunuja vastassa asemalla. Miten luulette pääsevänne huvilalle?"
"Oh, kyllä Palestrinan asemamies hankkii minulle vaunut. Hän on oikein mukava ihminen ja on usein kyydinnyt meitä."
Sybert rypisteli otsaansa miettiessään asiaa. Hänen oli jotenkin sopimatonta lähteä huvilalle sinä iltana; mutta hän tuumi, että hänen velvollisuutensa Copleya kohtaan oli saattaa hänen veljentyttärensä turvallisesti kotiin eikä jättää häntä yksin suoriutumaan seitsemän mailin hevosmatkasta oudon palestrinalaisen ajurin kanssa; muu ei voinut tulla kysymykseenkään.
"Luulen, että lähden teidän kanssanne", hän lausui katsoen kelloonsa.
Marcia oli nähnyt hänen rypistelevän kulmiaan ja pelännyt jotain sen kaltaista ehdotusta. "Ei mitenkään", huudahti hän. "En salli sitä. Olen kulkenut satoja kertoja tuota tietä, enkä pelkää vähääkään. Ei ehdi tulla myöhä."