Utelias ihmisjoukko oli kerääntynyt talon ulkopuolelle ja vaieten annettiin tietä Sybertille ja Marcialle. Portin luona leikkivät pojat keskeyttivät pelinsä ja kerääntyivät vaunujen ympärille kysellen kimeillä äänillään, mitä Gervasiolle aiottiin tehdä. Ajaja kurottautui ällistyneenä katsomaan istuimeltaan tätä matkustajien nopeaa vaihtelua. Mutta hän läimäytti hevostaan ja antoi mennä täyttä vauhtia, ilmeisesti vahvasti uskoen, että jos hän viivyttelisi kylliksi kauan, kutsuisivat he koko Castel Vivalantin ajelemaan.
Kun vaunut vierivät rinnettä alas, puhkesi Sybert iloiseen nauruun. "Pelkään, ettei teidän tätinne, Miss Marcia, tule olemaan hyvillään siitä, ette teemme Villa Vivalantista löytölasten turvapaikan."
"Ei hän sitä pane pahakseen, kun kerromme hänelle asian", vakuutti Marcia. Hän katseli pieniä laihoja kasvoja, jotka lepäsivät Sybertin olkaa vasten. "Pikku raukka! Se näyttää nälkäisemmältä kuin Marcellus. Vaimo sanoi hänen olevan yhdentoistavuotiaan, eikä hän ole juuri Geraldia suurempi."
Sybert otti hänen pienen ruskean ranteensa sormiensa väliin. "Hän on sangen laiha", lausui hän; "mutta se tulee pian autetuksi. Nuo talonpoikaislapset ovat kestävää pikku väkeä, vaikka saavatkin huonon kohtelun." Hän katseli pikku poikaa, joka kuunteli ihmeissään silmät selällään ja puoleksi pelästyneenä heidän outoa kieltään. "Älä yhtään pelkää, Gervasio", hän rauhoitti lasta italiankielellä. "Signorina ottaa sinut kotiinsa Villa Vivalantiin, jossa sinua ei milloinkaan lyödä, ja jossa saat syödä niin paljon kuin haluat. Sinun täytyy olla hyvä poika ja tehdä kaikki, mitä hän käskee."
Gervasion silmät suurenivat yhä. "Antaako Signorina minulle suklaatakin?" hän kysyi.
"Hän oli niiden lasten joukossa, joille annoin suklaata, ja vielä hän sen muistaa!" lausui Marcia iloisesti. "Minusta hän näyttikin tutulta. Kyllä, Gervasio", hän lisäsi huolellisella italiankielellään. "Sinä saat suklaata, jos teet aina mitä minä käsken, mutta et joka päivä, sillä suklaa ei ole terveellistä pikku pojille. Sinun täytyy syödä leipää ja lihaa ja keittoa ja kasvaa suureksi ja vahvaksi kuin — kuin Signor Siberti tuossa vieressä."
Sybert puhkesi nauruun ja Marcia yhtyi häneen.
"Alan jo käsittää täti Katherinen levottomuuden Geraldin vuoksi — luuletteko, että Villa Vivalantissa on malarian vaaraa?"
Lopun matkaa he juttelivat iloisesti seikkailustaan. Sybertkin unohti sillä hetkellä mietteensä; ja mitä taas Marciaan tulee — Pyhän Paavalin luostari oli kaukana Roomassa. Kun käännyttiin lehtokujalle, loistivat huvilan valot iloisesti puiden lomitse.
"Katsohan Gervasio", lausui Sybert. "Tuolla sinä tulet tästä lähin asumaan."