"Kiitos", sanoi Margaret; "en aavistanut, että osasitte englantia."
"Olen syntynyt New Yorkissa."
"Todellako?" nauroi tyttö, ja nyt ryhdyttiin yhdessä vertailemaan
Hudson- ja Tiberjokien ansioita.
Hän osoittautui erittäin ystävälliseksi, selittäen tarkasti kaikkien menojen merkityksen ja eri vertauskuvien tarkoituksen. Mrs. Royston katseli moittien veljenpoikaansa, jonka jutut nyt osoittautuivat kokonaan totuudesta poikkeaviksi.
"Eihän täti mitenkään voi vaatia, että minä tietäisin niin paljon kuin oikeat asiantuntijat", hän huomautti vähääkään punastumatta. "Minun selitykseni olivat joka tapauksessa taiteellisemmat kuin hänen; ja vaikka ne eivät olisikaan totuudenmukaisia, niin pitäisi niiden ainakin olla."
Lopulta oli viimeinenkin kynttilä sammunut ja hetken aikaa vallitsi täysi pimeys suuressa kirkossa. Sitten ääni, joka muistutti etäistä ukkosen jyrinää, oli kuvaavinaan esiripun repeämistä, ja samassa silmänräpäyksessä syttyivät valot kaikkiin holveihin, laivoihin ja kupooleihin. Kardinaalit, kuorolaulajat ja papit kulkivat pitkässä juhlakulkueessa pääalttarille, jota sanottiin "Maailman alttariksi".
Marcia seisoi alttarikehyksen luona tarkastellen heidän kasvojaan, kun he kulkivat hänen ohitsensa. Niissä oli niin ajatteleva, henkevä ja ystävällinen ilme, että Marcian kunnioitus tuota suurta voimaa — kristikunnan suurinta — kohtaan kasvoi sinä hetkenä. Häntä melkein hävetti olla pelkkänä katselijana. Hän katseli talonpoikaiskasvoja ympärillään ja mietti miten tyhjän tyhjää heidän elämänsä olisikaan ilman tätä kirkkoa, jossa he saivat nauttia sitä ainoata iloa, jota he saattoivat itselleen toivoa.
Kun alttarin öljyllä ja viinillä voiteleminen oli loppuunsuoritettu, toivotti nuori pappi heille hyvää yötä ja lähti. Hän ei voinut odottaa pyhäinjäännöksien näyttämistä, sillä heidän luostarissaan oli illallinen kello seitsemältä. Hän lisäsi kuitenkin nopeasti nähdessään hymyn leikkivän Margareten huulilla: "Ei silti, etteivät ne olisi todellisia pyhäinjäännöksiä, mutta olen nähnyt ne jo monet kerrat ennen."
Pyhäinjäännökset asetettiin kansanjoukon nähtäväksi Pyhän Veronican parvekkeelle korkealle heidän päittensä yläpuolelle. Hiukan naurahtaen kuiskasi Paul Marcialle:
"Ettekö usko, että ystävämme kardinaali olisi tyytyväinen, jos hän näkisi kerettiläisensä kumartelevan Pyhän Veronican nenäliinaa? Katsokaahan", hän lisäsi, "tuota talonpoikaisvaimoa sinisine hameineen ja tummanpunaisine huiveineen. Hän on varmaan taivaltanut viisikymmentä mailia pikku lapsi pussissa hihnalla selkään köytettynä. Hän kai arvelee, että lapselle koituu onnea elämänsä varrelle, kun se näkee edes vilahduksen pyhän ristin kappaleesta."