IHAKSINEN (hiljaa). Ettekö tiedä rahojen loppuneen, minun ne hävittäneen?
ANNA. Mitä sanotte?
IHAKSINEN. Nähdessäni surunne, tuskanne, tulin hurjapäiseksi, en tietänyt mitä tein, ja silloin poltin kaikki rahat tuhkaksi.
ANNA. Oi hirmuista!
IHAKSINEN. Se oli pahasti tehty, minä tunnustan, ja minulla onkin ollut monta katkeraa hetkeä siitä, mutta minä ajattelin: kunhan te vaan tulisitte onnelliseksi, niin käyköön minulle kuinka tahansa. Vaan tuumani eivät ole onnistuneet, näen minä.
ANNA. Ja isäni! eikö hän tiedä mitään?
IHAKSINEN (vähän mietittyä). Ah! kaikki toivo ei ole vielä hävinnyt! te ette vielä ole naitu, minä tunnustan kaikki armolliselle rouvalle, minä sanon ett'ei teillä ole penniäkään enää ja te tulette autetuksi! (tahtoo juosta ulos).
ANNA (vetää hänet takaisin). Mutta Ihaksinen ei saa sanoa olevansa rahojen hävittäjä; mutta panevat teidät taas arestiin.
IHAKSINEN. No mitäpäs siitä! — — — ah, todella, mitenkä sitte kävisi teille; — — — ei, ei, minä en sitä tee, minä vaan — — —