IHAKSINEN. Niin, koska Pori ja muut toverit sitä sanovat, niin mahtaahan tuo olla totta, vaikk'ei mikään rikas minulle vielä pahaa ole tehnyt.
ANNA. Ah, isäni, ei teillä sellaisia ajatuksia ollut, kun äitini oli elossa, ja kuitenkin olimme yhtä köyhät silloin kuin nytkin.
PORI. Niin, silloin oli seikka toinen, hän houkutteli minua käymään kirkossa ja uskomaan meidän Herraa ja muuta semmoista; vaan nyt tiedän, että tuo on pelkkää naisenhaastia kaikki tyyni, nyt en usko mitään, ja se minusta paras onkin.
IHAKSINEN. Ei, kuulkaapas Pori, nyt taisitte mättää liikoja.
ANNA. Jumalan tähden, isäni!
PORI. Ha, ha, ha; ja sitäkö te sanotte! Kuusi vuotta takaperin olin minä voimakas mies, minulla oli monta sälliä ja sain hyvät tulot muurari-työstäni — — ja tänäpäivänä minulla ei ole mitään. Kaikki, kaikki, työkaluihin saakka on hävinnyt. Mikäpä syy siihen lienee? Niin; oli rakennusmestari, reima herra, joka antoi minulle suuren työn urakalle kontrahdin mukaan, mutta kun työ oli valmis ja palkka piti suoritettaman, niin karkasi tuo reima, korkeasti kunnioitettava herra, ja minun — köyhän työmiehen piti jättää talot, kartanot, ja pantiin arestiin siitä syystä ett'en voinut maksaa rahoja, jotka minä tätä työtä varten lainasin. Olihan tuo oikein, tahi miten?
ANNA. Mutta isäni — — —
PORI. Minä pääsin vihdoin arestista — — — minun entiset ystäväni ylenkatsoivat minua, ja minun täytyi muuttaa nimeä sekä majaa, päästäkseni pakoon heidän pilkasta. Sitten kuoli vaimoni, hautajaisissa taitoin jalkani, ja sain maata lasaretissa puolen vuotta. Siihen aikaan mietin minä paljon sinne ja tänne maailman menosta ja tulin tuntemaan, kuinka väärin on, että meidän köyhien ihmisten täytyy raataa elättäjiksemme noita joutavia, jotka ajavat vaunuissa ja elävät niin kuin joka päivä olisi viimeinen. Ihaksinen! — sanoin minä sinulle - me emme tarvitse raataa ja olla orjuudessa enemmän kuin he — — — Ha, ha, ha! meillä on jo monta ystävää, jotka miettivät samalla tavoin, ja kun kerran tulee siksi, ett'ei kukaan köyhä mies tahdo työtä tehdä, niin saamme kyllä nähdä, eiköhän nuo rikkaat ja ylpeät vallat joudu pahaan pulaan!
IHAKSINEN. Kyllä, minä olenkin sanani pitänyt, enkä olekaan työkaluja käsihini ottanut useammin kuin mitä juur' on ollut välttämätöntä, etten nälkään nääntyisi; vaikk'en muuten huomaa että työ minua pilaa.
PORI. Hiljaa! Sitä sinä et ymmärrä. Pidä sinä sinun lupauksesi, niin minä pidän minun; minä annan sinulle tyttäreni, kun saamme jotakin, mutta ymmärrettävästi ilman työtä.