Sen hän sitten sanoo Kikalle.
Kikka hyppii ilosta ja taputtaa käsiään. Samassa aukeaa ovi ja heitä kutsutaan toiselle puolelle kahville. Siellä puhelevat naiset paraikaa Peer Gyntistä. Neiti Pohjantähti on noussut pystyyn, hän on ummistanut silmänsä ja sanoo:
»En muista erästä kohtaa siinä… Näin sen kyllä viimetalvena Helsingissä käydessäni. Kaikkein kauneinta kohtaa… Jotakin hyvin syvää. Miten se olikaan? Jotakin, jotakin se oli, sellaista… Ole … ole itsesi! Ei, miten se olikaan…»
»Hurraa, voitto!» huudahtaa Kikka saliin rynnäten.
KUOLLEET OMENAPUUT
tai miksikä ei perunoita?
Omenapuut Putkinotkossa ovat kuolleet, melkein viisitoista vuotta vanhat omenapuut.
Syksy muuttui rajusti sateisesta kylmäksi ja peitti niiden oksat jäällä; talvi palelsi sitten niitä vimmatulla pakkasella; ja lopuksi tuli kevät kovin yht'äkkiä, kuumin päivin ja kylmin öin: kun aurinko lämmitti puita ja kiihdytti niiden mahlan aikaisin juoksuun, niin yö hyyti ne ja halkaisi niiden rungot.
Niin ne kuolivat.
Kirjakauppias Aapeli tuli kesän alkaessa syrjäisen lahtensa rannalle ja näki omenapuut puutarhansa rinteellä mustina ja lehdettöminä, jo irtautuvin kuorin.