»Armahtakaa, Ristuksen tähden…»
Sitten mies, jonka leukaluut ovat kehittyneet kummallisen suuriksi kuin mammuttitautisella. Ja tuossa poika, jolla on pieni pää, mutta siinä mahdottomat, mustanpunaiset huulet ja älyttömät, suuret silmät. Ja tuossa kääpiö, lyhyt, hartioilla tavaton pää; aivan kuin Velasquezin tai Zuloagan tauluissa… Odotapa näiltä järkeä, tunteita. Voiko, voiko tällaisia edes koettaa ymmärtää? Nyt hän ne näki, vanha idealistiherra. Tähän asti olivat entiset romantiikan kuvailut rahvaasta häntä pettäneet, — moiseen asti. Tuokin tuossa! Roikale, jota hän tuntee heti vihaavansa. Tuota jättiläistä, jonka hipiä on punainen ja terve, naaman leukapuoli lihavahko, eikä otsaa laisinkaan: niin alhaalta se lähtee luisumaan niskaa kohti; päälakea ei nystyrää. Hänet tuotiin juuri Muttisen eteen, mies peittää silmänsä kämmenellään, sillä lakki oli pudonnut tai paiskattu hänen päästään; luulee, että hänet ammuttaisiin heti. Sitten hän vilkaisee kätensä takaa, ja kun näkee, etteivät vartijat nosta pyssyjään, välkähtävät hänen sinertävät silmänsä kuin ilveksen, ja aistillinen suu vetäytyy hymyyn. Hän alkaa … alkaa murista:
»Kerran sitä on kuoltava kuitenkin.»
Muuan talonpoikaissoturi, laiha ukko, jonka kasvot ovat sielullisesta kärsimyksestä keltaiset, jopa melkein vihertävät, nauraa tuolla syrjemmällä, vedet silmissä, ilosta, kun kuulee toisten kertovan, että eräät pojat ovat ampuneet muutamia vankeja … erehdyksessä. Hän on uskonnollinen mies. Häneltä ovat punaiset murhanneet ainoan pojan. Nyt hän näkee tämän pitkän vangin ilkkuvan kuolemalle. Hän juoksee luokse ja uhkaa miehen ampua. Muttistakin kuohuttaa silloin yhä kummallisempi viha tuota vihaamaansa kohtaan. Hän tahtoisi kiväärin … sillä jos tuo punainen hänen edessään saa vähänkin lempeyttä, hän karkaa kimppuun, tappaa ihmisiä kuin ilves lampaita…
»Metsään!» kajahtaa syrjemmältä huuto, kenttäoikeudesta, jota parhaillaan käydään. On tuomittu joku kuolemaan. Tuo vanki tuossa, joka puhuu venäjää, eikä ymmärrä suomea eikä ruotsia. Kolme, neljä talonpoikaa, kaikki kiihtyneitä ja kasvoiltaan verenpunaisia, taluttaa hänet jonnekin lähelle, katsoen ympärilleen nauruntapainen irvistys huulillaan. Sieltä, jonne mies vietiin, räiskähtää yhteislaukaus. Muttisen sydäntä riipaisee, häntä oksennuttaa, pelkuria, ja otsaa särkee kauheasti; ja samalla tekee hänen mielensä myöskin ampua. Tuossa väittää vanki, ettei hän ole ryssä, vaikka hänellä on selvä musikan naama: ulospuskevat poskipäät, tukka kuin ryssänkulin niiniä, ja sieraimet auki ilmaa kohti. Hän puhuu aito-nilsiäläistä suomea. Jonnekin hänet viedään. Kuuluu julistus, että joka kymmenes kapinoitsija ammutaan, paitsi lisäksi erikoisen syyllisiä; ampujat kulkevat jo suitsevat pyssyt kädessä kuljettaen vankeja rivissä. Pahimpia heistä on se ilveskin, jota Muttinen vihaa. Hän sanoo olleensa punakaartissa alusta alkaen, tappaakseen, ilkkuu hän röyhkeästi, porvareita, tilallisia, jotka eivät tahdo luovuttaa köyhille leipää. Oli tainnut polttaa ja ryöstää jo sievoisen joukon taloja, jatkaa hän, punaiset huulet ylimielisessä hymyssä. Joku ammuttavista huutaa: »Eläköön vallankumous!» eikä tahdo kuollessaan silmilleen peitettä … kuolee kuin mies. Silloin se pitkä roikale aikoo myöskin huutaa jotakin… Muttinen ei erota mitä: hänen rintansa huohottaa, silmänsä ovat tylsät, mutta hän, hän tahtoo pistää tuota ilvestä vatsaan, ampua…
Eräät tutut näkivät, että hänellä oli jotakin, mutta oli kiire, eivätkä he saaneet häntä estetyksi menemästä teloitukseen; ja hän raivosi, löi nyrkeillään ympärilleen, ja sanoi ampuvansa.
Lauhkea Muttinen ampui haulikollaan ihmisen, jota hän vihasi kuin villipetoa.
Sitten hän ei kuullut kiväärien räiskettä, ei nähnyt välkkyviä, ilkeitä pistimiä taistelussa, jota kesti vielä edelleen toista vuorokautta. Hän mutisi näkevänsä aivoja, jotka pärskyivät veren seassa hänen edessään, ja kuulevansa kuusten kohinaa, — tahtovansa kauas, Sumatraan, jossa kasvaa punaisia palmuja.
Tutkittavaksi säästettyjen vankien mukana vietiin Muttisen Aapeli junalla Kuopioon: Niuvanniemeen, virkistymään joksikin aikaa. No, harvassa on niin pelkureita.