Kyrön

kylä on werrattain suuresti rakennettu, suuret tuwat wastakkaa ja kammarit wälissä. Koppelon talossa oltiin yötä. Wene oli siitä, weneen hyyry oli 40 kruunua ja kyytimiesten palkka 60 kruunua. Tästä on 3 neljännestä pääkylään, josta taas 3 Törmäseen. Kyröläiset owat puhtaita suomalaisia. Kertomus heidän tulosta tänne on tämä: sotamies-ottoa pakoon tuli tänne ensin Heikki niminen mies Isostakyröstä; sitte tuli tänne Tuomas Kittilästä, ja wielä Mauno Peltowuomasta. Niistä owat kyröläiset polweutuneet; Koppelon isännän isän isä oli sanotun Heikin poika. Kylän wanhain miestin muistin aikaan wielä Lappalaiset pelkäsiwät heitä, mutta nyt eiwät enää. Naimisliittoja ei kuitenkaan koskaan tapahdu heidän ja Lappalaisten wälillä. Lappalaiset alkawat jo yhä enemmin pitää lehmiä, niinkuin näkewät suomalaisten tekewän.

Törmäsissä erosi meistä 6 miestä kullan kaiwuun Kultalaan; sieltä meneekin oikea kyytitie etelään, mutta me päätimme lähteä toisten miesten kanssa suoraan Lapintunturien yli Mutemian kylään, jonne lasketaan olewan 8 (kartan mukaan suoraan 6 1/2) peninkulmaa. Pari peninkulmaa on polkua; maa nousee nousemistaan. Alajoen yli kahlattiin, wesi wirtasi yli polwista; joilla ei ollut kuin pitkät saapaswarret kuin meillä kastuiwat ja kaasiwat wedet pois saappaistaan toisella rannalla. Hongikkoa ja kuusikkoa on siksikuin tullaan tunturien alle. Kuuset, männyt, koiwut jopa waiwaiskoiwutkin jätetään taaksemme ja tuntureilla on kuiwa sora, jonka päällä paikoin kaswaa jäkälää ja marjan warsia. Jäkälä-maat täällä oliwat harmaampia ja paljo rupempia kuin Inarin pohjoispuolella. Siellä ne oliwat kirkkaan hopeankarwaiset, hohtawat kuin kewät-hanki ja niin eheät kuin ei poron jalka olisi niitä koskaan tallannut; täällä murenneen näköisiä, mullan kanssa sekoitettuja ja lyhytkaswuisia. Jo ensimäisille, matalammille tuntureille näkyi, kuinka selkätunturien harjanteet juoksewat kaukaa lännestä ja pakenewat kauas itään. Niille päästessä saa ihmetellä Lapin tunturi-maailmaa. Kun päiwä oli selwä näkyi, mitä näkyä saattoi: tunturi-harjuja, -kukkuloita, etäiset sinertäwiä, läheiset harmaita, ja lomista siintiwät alhaiset metsäseudut wiheriänsinisenä. Kiwikallioita ei ylhäällä näy, eikä erinomaisempia jyrkkäyksiä; kaikki on pyöreämuotoista, yksin notkelmatkin laaksoin pohjassa. Edestämme kuumotti yli taiwaan rannan Nattastentunturien kaksi pyöreäpäistä ypälettä; ne oliwat meille merkkinä, sittekuin polku loppui; ja kun kerran merkitsimme komppassissa, missäpäin ne oliwat, niin mikä hätä oli osatessa. Kirkkaalla päiwällä ja pilwien pysyessä yläällä on tunturia hupainen käwellä, waan sumu-ilmassa ja pilwien sisässä on tätä taiwalta ikäwä astua. Tuntureilla tuntui ilma erittäin puhtaalta ja raittiilta, ja astuminen oli helppoa, waikka miehet kiirehtiwät, kaikilla takka selässä; jääwää ei odotettu; »joka ei jaksa, se jääköön», tuon tiesi itsekukin. Puolen peninkulman päässä aina lewähdettiin ja joskus kahwi keitettiin. Yö joutui ja taiwaan sini tummeni yhtä mustaksi kuin lähitunturien kupeet; kohdattiin kaatunut honka, jolle tehtiin nuotio; sillä oli ennenkin yötä pidetty, kukaties kuinka monta kertaa. Joku syli, toista hakuttiin taas hongasta; niitä pitää säästäen käyttää, sillä niitä on harwassa keskitunturien mataloissa laaksoissa. Mielellään paloi terwas ja lewitti pimeään yöhön lämmittäwiä liekkiä joka haaralle, ja joka haaralla makasikin wäsyneitä miehiä, jotka ani harwoin käänsiwät toista syrjää tulelle; ainoastaan 2 oli, jotta usein pyöriwät lämpimillä jäkälillä, eiwätkä sietäneet semmoista paistamista kuin muut; kutka ne oliwat, arwannee lukija. Kun yhtä puolta kuumensi, niin toista kylmensi, siitä wuoroin wääntäminen oikeata ja wasenta kylkeä. Yö oli hiljainen kuin haudassa, waikka suinkaan emme olleet alapuolella ihmisliikettä. Mina en ole koskaan haudassa yötä maannut, mutta jos siellä on yhtä hiljainen kuin täällä, lähellä pilwien teitä, niin siellä on hywin hiljainen; joku toukka sielläkin liikahtanee. Ainoastaan joskus weti joku wäsyneistä sywän huokauksen, niin hartaan ja yksitotisen kuin koto elämänsä ja olentonsa rippuisi siitä yhdestä hengenwedosta; tuntureilla ylettyi tuota luojan luomaa ilmaa jokaiselle meistä kahdestatoista; hän sai sitä mielin määrin rintaansa ja tyytyi. Warowasti ja hiljaisesti riemuitsiwat liekitkin, ympäri terwashonkaa, etteiwät herättäisi unta tarwitsewia, mutta ei he raskineet leikkiään lopettaa koko yönä, niin kauan kuin wähäkään oli jälellä, jonka kanssa he osasiwat pitää tuota tuskin kuuluwaa rätinäänsä.

Syysyö oli ohi mennyt ja päiwän kajo tuntui taiwaalla, niin että woi eroittaa tunturien huiput taiwaan tummalla kannella; silloin läksi 12 miestä nuotiolta nukkumasta, 10 kuorma selässä, 2 ilman. Mutta 10 miestä eiwät uskoneet 2 miehen 2 komppassia, ja niin lähtiwät he Nattastentunturia siwu ajamaan wasemman puolitse. Tunturien eteläjuurilta lähtee pieniä koiwumetsä-harjuja, toinen toisensa wieressä, jotka kaikki uppoawat aawoihin jänkiin tunturien wieressä. Niitä poikki kulettiin ylös ja alas, tehtiin 3 neljänneksen mutka, kunnes eräältä kukkulalta nähtiin Nattaset oikealta kädeltä; sitte lähdettiin kohti painamaan. Ruualla woimat wahwistuiwat. Meillä oli wielä jälellä ne 2 leipää, jotka kantomiehen säkissä oliwat sattuneet aiwan selkää wasten ja oliwat litkuiset selkahiestä; ensimäisessä lähteessä lähti ihmimaku suusta. Lähettiin Nattasia, mutta wielä oli neljänneksen lewyinen wetelä jänkä yli mentäwä. Otettiin ensiksikin lewot syötyämme Sitte lähdettiin porkkaamaan. Muutamia satoja syliä meni hywästi, kun kiirettä piti. Mutta kun seisoin hyllywällä mättäällä ja näin, miten leweät aulakkeet juoksiwat pitkin suota, silkka wesi pohjattoman liejun päällä, jo sanoin: »ei tullut mitään yli menosta» »On tästä ennenkin poikki päästy», sanoi mies, joka sattui wiereen; »niin, lentäwä lintu;» »jopa kaksijalka ihminen», wirkkoi mies. Yksi koetteli yhdestä, toinen toisesta paikasta; joku juoksi ensimäisenä, toiset heti tohtiwat perästä. Aulakkein toisella puolella on mätäsriwi, joka pienenä harjuna seuraa aulakkeiden suuntaa. Se on keltaissaan wasta kypsyneitä, mehukkaita lakkoja; niitä ehdättiwät kaikki nokkimaan. Joka ensin sai kyllänsä, rupesi katsomaan kulku-kohtaa, käwi kaukana ja palasi taas takaisin; pääsi jostakin poikki ja rupesi toisella mätäspenkerellä lakkoja syömään, niinkuin ei mikään asia maailmassa häneen koskisi. Mikä tuli paremmin, mitä pahemmin perässä; ei suinkaan kukaan puolella silmäyksellä wilkaissut toisiin, pääsewätkö he, wai jääwät. Tuo oli tosisuostumus lantalaisilla: joka ei jaksa, se jääköön. Laukattiin yli kauheasti hyllywäin liejujuomien ja oltiin pelossa; syötiin lakkoja penkereillä ja oltiin ihankuin kotona. Paha paikka oli keskisuolla. Kusti aikoi rennosti sen kulkea, juoksi kuin hurja aulakkeelle ja upposi wyötäryksiään myöten mutaan, rypi, ryömi tai miten lie huppuroinut, mutta pääsi yli, hyppäsi tasakäpälässä penkerelle, kirosi, löi käsiwartensa hajalleen, että rapa roiskui ympäri — ja rupesi lakkoja syömään. Kaikessa hiljaisuudessa kysäisin wierimäiseltäni: »pääseeköön tästä yli», ja tuo kirkaisi: »hätäkö — nuorilla miehillä — tässä walmiissa maailmassa!» »No, walmis kait se on tästä kohti», mukisin itsekseni ja rupesin lakkoja syömään. Miten lie yli päästykään, waan minä ihmettelin, että meitä oli 12, kun oltiin suon poikki ja otettiin hywät unet.

En jaksanut odottaa unen loppua, läksin polulle, joka kulkee Nattastentunturien wälitse, ja nousin oikeanpuolimaiselle kukkulalle. Aukesi awara näköala: Sompiojärwi wuoren juurella, äärettömät jängät oikealle ja wasemalle, niillä pieniä mäkiä, ja korkeammat wuoret rajoittawat kaukana näköalan. Wasemmalta näkyi yli muiden wuorien ymmyrpyoreänä Sallantunturi Kuolajärwen kirkon tuolta puolen; on kummastuttawa, että niin selwään tunturi woi näkyä 15 peninkulman takaa. Silmä tahtoo tunturin läheisyydestä lentää kohtisuoraa näköalan ulkorajoille; nuo aawat tyhjät jängät eiwät woi huomiota kiinnittää. Mutta tarkemmin katsoessa huomaa niissäkin waihetusta; siellä, täällä tulee näkywiin joku mutka noista Lapin lukuisista wirroisia, ja silmä ei uuwu etsiessään tuommoista loistopaikkaa jänkien keskeltä. Noita wuoria, jotka oikealta siintiwät melkein yhtä kaukaa, kuin Sallantunturi, eiwät miehet tienneet nimittää. Takana oli noiden puuttomain tunturien wahwa wuorijakso, joiden yli olimme waeltaneet. Nattastentunturit owat pelkkää kiweä, suuria kalliolohkareita alapuolella ja pienempää kiweä kuta ylemmä nousee. Kiwet owat mustanharmaita ja kukkulat näyttäwät sentähden tulessa palaneilta. Kun kengän pohja oli soilla pehmeäksi wettynyt, heltyi jalka kiweltä kiwelle hyppiessä. Mutta ei olekaan enää, kuin lyhyt peninkulma Sompiojärwen rannalle, johon käwelymatka loppui. Se taiwal on kaunista koiwumetsää. Walkamassa on kaikkine wärkkineen walmiiksi tehtyjä weneitä, suurempia ja pienempiä, wartta wasten lantalaisille myötäwäksi. Sompiojärwi on aiwan matala ja mutapohjainen, rannatkin owat wetelää rämettä ja kaswawat runsaasti lakkoja. Harwat owat lappalaisen kesäherkut, mutta hywät. Lakat owat suuria, läpikuultawia ja niin mehuisia, etta tuskin hyppisillä suuhun saapi; niille ei koskaan kyllästy. Juuri olimme wiimeisiä miehiä odottaissamme ennättäneet heittäytä weneen kokkateljolle nukkumaan, kun syntyi yhtäkkinen huuto ja räiske walkamaan laskewan puron warrella. Hyppäsin ylös katsomaan, mitä metelin-wäki näin ihmisettömillä mailla tuommoista sotahuutoa nostaa. Näin, kuinka parwi lappalaispoikia juosta wilistiwät pensastossa ja kiwien yli toistakymmentä koiraa muassa; he oliwat lymystään karanneet esiin ja ajoiwat nyt pikkulintusia, jotka maata myöten lensiwät pakoon. Täta metsästystä katsoessani, näin muutamia lappalaiskotia olewan puron warrella metsässä. Ne oliwat kesäkotia ja turpeilla ulkoa seinustetut. Kaikki miehet sinne saamaan kalakeittoa ja jos muuta syötäwää kodossa löytyisi. Kotia oli 3, yksi suurempi ja kaksi pienempää. Kylä oli wäkirikas. Suuressa kodassa asui 3 perekuntaa: wanha isäntä waimoneen ja 4 lasta, nuori isäntä, edellisen poika, waimoneen ja 2 lasta, sekä loinen waimoneen, jolla muistaakseni oli yksi lapsi. Koiria, pieniä, pystökorwaisia ja tupsuhäntäisiä, oli 8 samassa kodassa, ensimäisen joukon 4, toisen 2, ja kolmannen 2. Muitten kotien wäkilukua ja koirakarjaa en tullut lukeneeksi. Astutaan suuren kodan edustalle; siinä on likainen siiwo, joka panee arwelemaan, ruwetako ruokaa pyytämään, waiko ei. Kumminkin,

»— Ei saapa sijaa kaho, maata kuolewa walihe»;

tartuttiin kallistuneen owen ripaan ja astuttiin sisään.

19 wuotias wanhin tytär, pyöreämuotoinen ja punainen kuin puolukka, on juuri leipää tekemässä. Istuu kodan perässä, sekoittaa kuiwia jauhoja weteen pienessä purtilossa, ottaa kourallisen taikinaa, panee suureen wisakuppiin ja rupeaa taikinaa litistelemään nyrkillään ympäri pyöreän kupin pohjaa ja laitoja, niin että siitä syntyy ohut lewy, joka kupista warowasti nostetaan lieden päällä rippumaan pataan paistumaan. Hetken perästä on leipä paistunut ja walmis; se oi'otaan ja pannaan syötäwäksi. Suomen emännät eiwät leipää niin yhtäkkiä saa walmiiksi. Toinen pata oli myös tulella, jossa keitettiin siikoja meille. Sillä lailla saimme kelpo atrian, jonka söimme hirrellä majan ulkopuolella. Mutta meidän wierailumme ei ollut mielä loppunut. Nousi mustat ukkosen pilwet ja rupesi rankasti satamaan. Kaikki missä henki lie ollut syöksyi sateesta sisään semmoisen suojan, jossa ei ollut kattoa, ja se yhteentörmäys oli kamala: koirat winkuiwat jaloissa, lapset huusimat koirain alla, miehet tiuskuiwat waroittawalla äreydellä, kun wierasten aikana juletaan tuommoista hälinää pitää, mutta akat kaatattiwat toimessa, kun nuo koiran penikat kaatawat lapset ja polkewat silmille. Mutta tätä kaikkea ei saattanut pakanakaan olla häpeemättä, wähin talon haltiat, isännät. Ihan wierasten tähden katsoi emä-isäntä welwollisuudekseen suuttua ja poika-isäntä näki isänsä silmistä yritettäwät hankkeet ja tahtoi olla niissä osallinen, eikä loinenkaan tahtonut olla muita huonompi; ja kun nuo kolmikannassa sydäntyiwät koira-parwia kiinni saamaan, niin siinä hilske käwi; mikä makasi lattialla, sitä niskasta, mikä pakeni seinänwieruksille, sitä etujalasta, takukäpälästä, mikä oli poron taljan alle pääsemässä, sitä hännästä; ukko heilautti kerran olkansa yli ja paiskasi pentua owea wasten, niin että se oli owen muassaan wiedä, kun niin ylenmääräisellä kiireellä ja wonkumisella pihalle joutui; toiset laitettiin syytämällä perästä ja kaikki jäiwät selkä koukussa ulisemaan owen taa. Tyytywäisinä laskeutuiwat miehet makuulle, ja nyt wasta huomattiin, kuinka kowasti satoi. Useammasta paikoin wuosi kodan seinät. Siirryin tuossa noin 3 1/2 sylen pituisessa ja 2 1/2 sylen lewyisessä pistekodassa paitasta paikkaan, kunues isäntä käski minut peräseinän wiereen eräälle taljalle; siihen ei satanut, mutta siinä kihisi noita tuskallisia pikku eläwiä, joihin ei kowimmallakaan kylmälisloisuudella saattanut tottua. Mutta ihmisten maatessa tuumiwat koirat, että saamme kait mekin sadetta pitää kodassa semmoisen katon alla, jota ei ole olemassakaan. Jo yksi aukaisi turwallaan owen ja puikahti sisään; samassa silmänräpäyksessä toinen, kolmas j.n.e aina kahdeksanteen. Heti päästessään sisään puisteli ensimäinen koira kaikki sateen kuurot selästään pois, jotta pärskyi wesi ympäri seiniä, ja samassa silmänräpäyksessä rupesi samaan toimeen toinen, kolmas j.n.e. aina kahdeksanteen asti. Mutta kun isäntä näki, että sisällä satoi tiukemmasti kuin ulkona, nosteli hän hartioitaan ja suuttui ja häpesi; häpesi, ettei noilla pennuilla ollut wieraskoreutta hituakaan; suuttui, kun nuo hiiden hurtat eiwät pysyneet ihmisistä erillään. Minä katsoin ukon wehkeitä ja huomasin, kuinka tuimasti silmä katsoi; ja minä pelkäsin, sillä minä näin, että nyt tulee wiimeinen kahakka pahemmaksi, kuin ensimäinen. Tietäähän tuon, kun koirat winkuin ja wonkuin oliwat kyydityt pihalle, tuliwat ne samaa tietä takaisin ja kasteliwat kaikki. Akat puuttuiwat peliin ja poron wartijat saiwat maata rauhassa, johon oliwat kyyristyneet. Pilwi olikin jo mennyt ohitse ja meidän miehet lähtiwät lappalaisten kanssa walkamalle weneen hinnasta sopimaan. Lappalainen pitää koiraansa hyiwästi, niinkuin lasta; se on hälle suureksi awuksi talwella poron paimentamistyössä; ilman niitä ei hän woisi porokarjaansa pitää koossa, ja silloin hukka ne kohta raatelisi.

Kesällä ei ole lappalaisilla mitään tekemistä; waimonpuolet walmistawat ruuan, mutta miesten takana owat kaikki ruuau aineet, ja usein keittäwättin miehet; puita he eiwät hanki, se on waimonpnolten tehtäwä. Näillä ei ollut lehmiä, eikä ainoatakaan siementä maahan kylwetty. Kysyin emännältä, eikö tuo epäwakainen elanto käy ikäwäksi, ja hän alkoi awosydämmisesti selittää, että kun hän kulkee suomalaisten talojen siwu ja näkee, kuinka waimot saawat asua lämpimässä tuwassa yhdessä kohden kesät, talwet, ja käydä pihan nawetassa lehmiä lypsämässä, eikä tarwitse tuiskussa ja pakkasessa kahlaella lumihangessa ympäri tuntureita, niin nousee usein mieleen harras halu saada asua taloissa niinkuin suomalaisetkin, mutta tämä ei ole heille sallittu; lappalaiset owat luodut waeltamaan ympäri, ja tätä Luojan määräystä ei saa kukaan hyljätä. Waikka eukko piti puheensa sangen synkällä mielellä, kaikui siitä sama ajatus kuin Ap.T. 17 luk. 26 w.: Jumala on tehnyt kaiken ihmisten sukukunnan yhdestä werestä kaiken maan piirin päälle asumaan, ja määräsi aiwotut ajat, ja heidän asumisensa rajat. Tämän luennon perästä ajattelin: lappalaiswaimo on yhtä ymmärtäwäinen, kuin hänen suomalaiset sisarensa, miehet sekoittawat usein pois selwän asian. Kotaan kokoontui joukko keskenkaswuisia ja pieniä lapsia. Heillä oli kaikilla takki wähä polwien alle, kaitaiset housut, joiden lahkeet oliwat käännetyt kallokkaiden suun sisään. Useimmilla oliwat nämä waatteet poron nahasta, josta oli karwa ajettu pois. Wyö oli wyötärysten ympärillä ja siinä tuppipuukko. Lakki oli waatteesta. Minun nähdäkseni oli yhdet waatteet pojilla ja tytöillä, jonkatähden minä käännyin emäntään kysyen, mitkä näistä oliwat poikia, mitkä tyttöjä. Se herätti imelän naurun koko wäkijoukossa, jota sydämen pohjasta otettiin toisen ja kolmannenkin kerran. Eukot ja lapset oliwat ihmeissään ja kaikkein kaswoissa woi lukea kysymyksen: mistähän tuo on, joka ei osaa eroittaa miehenpuolia waimonpuolista. Kumminkin odotin wastausta, ja emäntä sanoi matalalla äänellä kohentaessaan kekäleitä kahwipannun alle: miehenpuolillahan on aina wyö nahasta, waimonpuolilla neulottu, särmäkäs lakki miehillä, pyöreä tytöillä. Sain tietä asian ja olipa kumma, etten tuota huomannut. Wanhat waimot kääräisewät usein huiwin ympäri pään, niin että siitä syntyy pyöreä lakki tawallaan siitäkin. Sitä paitsi on waimoin lakki useimmittain neulottu. Nämä owat eteläisimmät lappalaiset.

Kun wene oli walittu, lähdettiin soutamaan Sompion samaskaista wettä ja puolen yön aikaan tultiin kylään oltuamme lähes 2 wuorokautta waikealla taipaleella