Näköala Nuoruselle on sangen laaja. Länsipuolella pohjaan- ja eteläänpäin on toinen toisensa wieressä kaikki ne järwet, joita myöten Kuusamon kirkolta asti olimme tulleet, ja erittäinkin Tawajärwi, joka on wuoren juurella, tuuheine saarineen miellyttää silmää. Idässäpäin etäämpänä wuorelta lewittää laajaa pintaansa Pääjärwi, Wenäjän Karjalan suurimpia järwiä, ja siintipä wähä wyöhyke Tuoppajärwen tyyntä selkääkin. Korkeita maita on Pääjärwen ympärillä, ja sen wuoriset saaret (erittäinkin tuo keskellä selkää olema Luptshinki, kenties kolmea wertaa suurempi kuin meidän kartat näyttäwät) koettawat myös kohota ylemmä, waan ne jääwät alhaalle, kun näkee järwen luoteispuolella huimaaman korkean Päänuorusen jyrkän wuoripatsaan ylenewän senpuolisten mäkien ylitse. Sen huippu näyttääkin oleman Nuorusen tasalla, ja eräs mies sanoi sen olewan korkeamman kuin Nuorusen, mutta lisäsi, kukapa siellä lie käynyt. Karjalan puoli on samanlaista, kuin Suomen, mäkistä, järwistä, metsäistä. Pohjassa on näköpiirin rajana Paanajärwen wuoret; järwi itse on sywässä wuoriseinien wälissa, ettei se sowi näkymään, mutta takaa yli maiden näkyy tumman sinisenä paksun leipäkakun muotoinen wuorenpää, joka lienee Pesioiwa tahikka Waatimenoiwa, sillä Lapissa kyllä 15 peninkulman päähän näkyy tuommoiset korkeat wuoren huiput. Luoteisessa seisoo lähempänä Kuntiwaara ja etempänä Waltawaarat, kirkon pohjoispuolella. Yli Kuusamon järwen näkyy ne waarat, joita myöten maantie tulee kirkolle, ja Muojärwen takaa Iiwaara, jonka harjanteet lounaista suuntaa kohden nousewat monta wertaa korkeammalle muita mäkiä. Etelässäpäin näyttää, kuin Ukonwaara lähtisi nousemaan ihan Kuoringin järwen sywänteestä, ja se on tosiaankin muhkea niinkuin ukko ainakin. Sen wasemmaltapuolen taaempana nousemat Possosiiro ja Kiiankuurot. Luulisi, etta tuonlaista näköalaa käwisi useinkin ihmiset ihantelemassa; niin ei ole laita. Ainoastaan kerranko wai pari sanoi Kuoringin isäntä, joka oli oppaanamme, käyneensä täällä, waikka oli ikänsä asunut juurella, ja emäntä tyttärineen (jotka kaikki oliwat naimisissa kotona) oli sanonut kun kerran käyneensä wuorella; kukapa pakottaa, arweli hän, rupeaisi yrittämään semmoiselle joutawalle matkalle. Mutta jumalanmolijat tietäwät panna armon tälle paikalle; sen näki siitä menijän Karjalan rististä, jota oli pystytetty kallion ylimmälle mykkylälle. Niitä ei ole monta enää; risti on rapistunut, lahonnut, eikä taida kotwaan aikaan kukaan ryhtyä sen kohentamiseen. Siihen aikaan kun Wenäjän hallitus häwitti noita luostarintapaisia yhdysasunnoita, joita nuo muka harhauskoiset starowierot oliwat perustaneet, pakeni koko joukko heitä Suomen rajan yli ja asuiwat jossain yksinäisessä mökissä. He eiwät käy kenenkään luona, eikä kukaan heidän luonansa. Korkeimpain wuorten huiput owat heidän enimmästi rakastetut molimispaikat. Kuusamossa on näitä pari enää jälellä, yksi Hännilän talon lähellä, toinen Tawaniemellä. He eläwät rukouksissa ja saawat melkoisia rahasummia Pietarista ja muusta Wenäjästä niitä, joiden edestä rukoilewat ja joilla luultawasti ei ole aikaa itse sitä tehdä; palkkaawat sentähden miehen sijaansa, jottei possakanteko jäisi rästiksi.

Nuorusella käy winha tuuli, kylmä kuin talwen wihuri, waikka oli lämmin päiwä, piti ottaa päällystakkia päälleen taretakseen olla jonkun hetken kerrallaan kalliolla ja sitte piti kyyristyä kallion taa, johon aurinko helteästi paistoi. Kukkulalta lähtee wankka polku alaspäin. Outo luulisi siitä, että täällä käy wäkeä, kuin Aawasaksalla. Mutta se onkin porojen polku, jonka owat tehneet, kun räkän- (itikan-) aikana nousewat tuulen henkeen saadakseen lewähtää rauhassa. Semmoista wiisautta käyttämät porot suurella hyödyllä kaikkialla pohjoismaissa, jossa syöpäläisten paljous on mahdoton. Lewättyänsä lähtewät he peräkanaa ja hywällä mielin alas.

Hywällä mielin rupesimme mekin laskeumaan pois, ja semmoisten hetkien perästä kuiskaa lähtijä korwaaansa: »jos ikäwystyt, ystäwäni, oloihisi, niin mene korkealle wuorelle.» Wielä kerran Nuorusen koillisnurkalta heitettyämme silmäyksen etehemme, jossa näkyi Kiwakan mäen kinkama ja sawu nousewan Siikajärwen koiwikkorannalta, ruwettiin painamaan alas, ja se ei toki ollut niin waikeata kuin nousu. Siikajärwen talo mökkineen on ainoa ihmisasunto tällä taipaleella; sinne laskeuttiin myötämäkeä. Tämä puoli Nuorusta on erinomaisen hyötyisätä koimumetsää, kun kerran tulee metsärajan alle. Päästiin taloon. Wieraanwaraisuus on wanhastaan hywä awu Suomessa, jos missä korwen kainalossa wähäkään mökin hökkeliä on; ja lehmänantiahan kesäisaikana on joka paikassa. Metsätaiwal Pääjärwelle on waihetellen koiwu- ja petäjä-metsää, suurta ikiwanhaa sydänmaata, sangen harwassa kohden raadettu huuhdaksi. Oli erinomaista nähdä kuusikkaita pesäseutujensa ympärillä; ne eiwät olleet lewottomia, niin kuin Sawossa meno- ja tulomatkallaan, waan istuiwat aiwan lewollisina yksi siellä, toinen täällä puiden latwoissa ja sykerteliwät sorakielistä wiserrystänsä. Kun päästiin Kiwokan kohdalle, näytti se korkealta wuorelta; niin loukeroista ja röykkelikköä oli se, kuin olisi koralliryhmän nostanut ylös taiwaalle. Siinä on karhuin pesäpaikat, joissa he saawat nukkua talwiuntansa rauhassa, ja noustuaan lyödä kesäistä leikkiänsä; eiwät halajakaan ihmisasunnoille, samaten kuin ihmisetkään eiwät ikäwöi heidän asunnoillensa. Karhu on näet metsän isäntä, tenhonwoimainen, joka ei pelkää ihmislasten, ei taikoja, eikä tuuria; kuka sen kanssa tohtisi wäitöksiin ruweta.

Waltakuntain raja ei tee eroitusta; maat, metsät samanlaista, suomalaista, jota ei ole aikain waiheet woineet muuttaa; mutta kansan owat ne walitettawasti muuttaneet kuin wieraaksi toinen toiselleen, että weli ei kättä anna weljelle, eikä sisar sisarelleen. Kun Oulangan leweää jokea myöten, joka kuulun Paanajärwen wedet laskee Pääjärween, tulee

Oulangansuun

kylään, niin se tekee suomalaisen aiwan alakuloiseksi. Hän kysyy: miksi? ja wastaus jääköön kysyjän omaan kätköönsä salaisuutena. Jos raja on sota-raja, se on eri asia; mutta kun se muuttuu kylän rajaksi, niin miksi on parin sylen lewyinen aukko niin korkea muuri, ettei siwistyksen aurinko jaksa paistaa yli! Kylä näyttää niin surkealta, että luulee muuttuneensa muutamia wuosisatoja taa'päin ajassa, jopa arwelee näkewänsä jonkun lewäyspaikan, johon tuona suurena muuttoaikana Altain jylhiltä wuoriseuduilta Euroopaan suomalainen kansanwaellus yritti uutisasutusta tekemään, mutta jätti huoneet rapistumaan, jätteet haisemaan haaskain syöjille hywäksi. Käydään sisään, noustaan etuliiteristä winoja portaita myöten yläkertaan, ensin etehiseen; siinä on tukehduttawa katku, löyhkä, joka panisi kärsäeläimenkin sieramet tukkoon; lattialautojen alla on suuret sammiot täysinä yhdeksi myöhkäksi märänneitä kalansotkuja käymässä, kiehumassa kesähelteen kuumassa ilmassa. Kiireellä tupaan, tarjotaan kättä, toiset eiwät tahdo, katsoa wirnottamat wain, kun meillä käsi ojossa, koura auki. »Saako taipaleella wäsynyt matkamies tsajua talosta?» »No toki, meillä ei ole lehtiä, waan mennään naapurista noutamaan, pannaan samowaara kiehumaan.» Tämä hymäntahtoisuus opettaa meille, että tylyys on kaukana talosta ja oppaamme neuwoo meitä myös, että starowiero ei anna kättä kenellekään eriuskolaiselle. Talosta sai, mitä wain talossa oli; se wain heille saattoi hämmennyksen, kun me panimme pyytämällä; olisi pitänyt wain käskeä, wenäläisten wirkamiesten tapaan; siltä kait näytti. Eri tawat, eri usko, wieraanwaraisuus yhteinen. Kaikki, jotka tuliwat »ruotsin pappia» katsomaan, ristiwät ensin itseään owen suussa ja tuliwat sitte lähemmä hywää päiwää toiwottamaan. Tuli naapurin noin 14 wuotias tyttökin. Ensin hänkin risti itsensä jumalan kuwaa päin ja meni sitten penkillä istuwia waimoihmisiä terwehtimään, hyppäsi kaulaan ja likisti ensin yhtä poskeaan ja sitte toista toisen poskia wastaan, painoi päätään wielä toisen kaswoja wastaan ja wetäysi sitten wielä taa'päin, teki sywän niiauksen, ja terwehdys oli täysin suoritettu; sitte wieraita tarkastamaan. Kun samowaara jo höyrysi pöydän päässä, ryhdyttiin juomaan, sokeri suuhun ja tsajuwetta päälle; muuta tosin ei, mutta sen tietää matkamies hywäksi. Kolme korkiaa stakanaa mieheen, ja sitte pihalle raitista ilmaa hengittämään. Sytytettiin paperossi, wedeltiin sawuja, katseltiin Karjalan huonerakennuksia ja noita pikkuisia pellon tilkkuja, joissa tiheä ohran oras kaswoi, niin tulee Wenäjän pappi pitkässä kauhtanassaan, oikasee suoraa minuun ja sanoo: »oletko sie suomen pappi?» Minä jäin wähä ällistelemään tuosta yht'äkkisestä ystäwyydestä, enkä heti hoksannutkaan mistä ajasta olimme lähemmin tuttawat mutta kun näin wirkaweljen pienet silmät niin weljellisesti tuijottawan harmaiden kulmakarwain takaa, työnnän minäkin oikeata kättäni wastaan: »olen, mitenkäs sie, pyhä weli, jaksat.» »Miks'ei pappi tule papin luo.» »No, näytätkö sie meille kirkkosi.» »Jees!» Astuttiin papin weneesen ja soudettiin yli. Joen rannalla oli pappila. Se oli samaan tapaan rakennettu, kuin muut talot, wähää suurempi, hirret täysipyöreinä seinissä. Siihen wei meidät pappi ensin. Muuta wäkeä ei hänellä ollut, kuin aikaihminen tyttärensä. Rupesimme kyselemään, kuinka suuri wäkiluku oli seurakunnassa. Se ei ollut tiedossa. Minkälaista rahwasta owat nämä? Se ei ollut tiedossa. Minkälaisia kirjoja lukemat papit näin yksinäisissä paikoissa? »Aa, kirjat owat sakastissa.» Ei, maan itsensä tähden. Se ei ollut tiedossa. Mutta se oli tiedossa, kuinka monta ruplaa ja kopeikkaa tämä kirkko oli maksanut, kuinka paljo kellot, messukasukat, jumalanäidit, Pietarit, Paawalit. Lähdettiin sitä kaikkea katsomaan. Tytär saa käskyn sillä aikaa panna samowaara kiehumaan. Kirkko oli aiwan uusi, pyöreistä hirsistä. Kun tultiin kynnyksen yli, ruwettiin suoman astumaan lattiata pitkin katsomaan sitä kullan kiiltoa ja hopean hohtoa, mikä peräseinältä säteili wastaan. Mutta pappi jäi owen suulle ristimään itseänsä, ja mekin (huomattuamme erehdyksemme) kaikessa hiljaisuudessa wedimme sääremme takaisin, asetuimme kummallekin puolelle ja siinä seistiin wieraina miehinä siihen, että tämä pappi ei ristimättömin silmin katsele kirkon pyhyyksiä. Paljo oli todellakin kalleuksia. Aito kullasta kalkit ja lautaset, pöydät ja kaapit täynnä kullalla kudotuita kirkonmenon waatekappaleita. Tämän oli lahjoittanut kreiwi Moskowasta, tuon ruhtinas Pietarista, mitä pajari minkin parselin. Pappi kiittää ja walittaa: kaikki niin kallista, kaikki niin koreeta, eitä käy kansa kirkossa, ei ollenkaan. Starowierot eiwät käytä waltion pappia muulloin kuin pakkotiloissa. Mutta — papin tsaju! Tyhjennettiin 2 takanaa papissakin; ja silloin tiesi olemansa tsajun juonnin maassa. Pois teki mieli ja — nukkumaan.

Aamulla tahdottiin ruokaa, kun ei oltu iltasellakaan saatu; tultiin näet liian myöhään kortteeriin. Sitä ruwettiin heti puuhaamaan. Halkoja kannettiin tupaan, uuni pantiin lämmitä, ja taikinaa ruwettiin tekemään. Tämä tosin ei ollut sille mieleen, jolla oli kiire matkalle, mutta Pääjärwen selälle ei ole nälkäisenä lähteminen. Oulangan naiset osaamat tehdä hywää kalakukkoa. Se oli mieliruokaa näin kesäisaikana. Järwimatka oli joutuisaa, soutajat upeat. Siewällä säällä näki selwään ympäristöt, wasemmalla kädellä oli korkean korkea Päänuorunen harjanteineen alinomaisena seuraajanamme ja oikealla harmasaarinen selkä. Matkamme keskiwälillä pistää pohjoisrannalta pitkä ja jyrkkä hiekkaniemi, jonka päästä saa selwän kuwauksen seudun omituisuuksista.

Niskan

kylän rannalle näkyy wielä 2 peninkulman päähän Oulangansuun kirkko ja sen walkealta paistawat seinät. Niskassa on ainoastaan 9 taloa, 28 lehmää, 9 hewosta. Sillä aikaa kun uusia soutajia hankitaan käymme kalmistoa rannalla katsomaan. Korkea, tuuhea taimikko kaswaa hajonneen kiwiaidan sisällä. Kaiwetun haudan kohta on luotu korkeammaksi ja tehty ruumiin arkun muotoon, itäpuolisessa päässä Karjalan risti. Kaikki näytti rapistuneelta. Tästä lähtee meitä wiemään talon wanhus, pitkä, suora wartaloltaan, kuin Karjalaiset ainakin, ja erään toisen talon isäntä. Ensin laskettiin leweää wesirikasta Pääkoskea alas ja sitten Kuntijokea myötäwirtaa. Kun oli lämmin, otti ukko talwilakkinsa päästään ja laski wiereensä tuhdolle. Ikänsä 70, 80 wuotta oliwat tehneet hänen pitkät hiuksensa harmahtawiksi. »Miksikä sulla on päälaki keritty?» wanhus ei ole kuulewinansakaan. Sitten saatiin tietää, että ukko oli kauan ollut jumalanmolijana poissa kotikylästään. Nyt oli hän palannut jälleen omaistensa luo. Näissä seuduin on tuommoinen elämänmuutos jokseenkin tawallinen. Tuo keritty ympyrä oli warjeluskeino, ettei räähkä (synti) niin hewin tarttuisi. Sen näimme monen muun wanhuksen päässä perästäpäin. Ukko sanoi näillä seuduin olewan 2 henkeä, jotka osaawat lukea kirjasta, ja praasnikan 13 aamuna lukewat he selwällä äänellä kokoontuneiden kuullen, tietysti slawoonilaisesta kirjasta, wanhemmat miehet, jotka osaamat wähä Wenäjätä, ymmärtäwät jotain, nuoremmat ja waimonpuolet eiwät mitään; joku kuuluu osaawan lyhyesti sanoa Karjalan kielelläkin, mitä kirjasta luki. — Joki on leweä ja rannat owat jyrkät, mutta ei juuri kallioiset, kaswawat hyötyisää lehti- ja mänty-metsää; siellä täällä näkyy huuhdan paikkoja.

Kuntijärwen