kylästä oli samaten kaikki mieswäki kalassa, mutta heti tultuamme lähti pari henkeä pienellä weneellä wiemään merelle sanaa tulostamme. Minulle oli jo tilattu walmiiksi kortteeri eräässä talossa Uura-joen suussa. Kaikki kylän talot, joista suurin osa on hirsistä rakennettu, ainoastaan muutamat turpeista, owat asetetut joen wasemmalle puolen pitkin rantaa, kenties 3 wirstan matkalle joen suusta ylöspäin; yksi lappalainen talo, Wilkis-oiwi, on oikealla puolen jokea joensuussa ja toinen suomalainen talo, joka on ylinnä joen warrella, on samaten oikealla rannalla. Joessa on koskia ja siitä saadaan muutamia lohi-lajia; tawataanpa wälistä made ja haukikin joen suussa; muuten on niissä järwissä, joista Uurajoki laskee, niinkuin muissakin pohjoislapin järwissä ahwen, hauki ja muutamia lohikaloja. Uurajärwessä ei kuulu tawatun särkeä, eikä siikaa; waikka ne löytywät Tuuloman järwissä. Löytyy rääpyskin Imanterossa ja sen pohjoispuolella olewissa järwissä. Näistä maajärwien kaloista eiwät suomalaiset, niinkuin muutkin rannan asukkaat, paljo hyödy. Pyytäwät joskus loma-aikana, kun merikalastus joudattaa, ja laittawat lapsensa ja waimonpuolensa pyytämään, että saisiwat wälistä maistaa sitä kalaa johon owat Suomessa tottuneet, sillä kaikella merenkalalla on omituinen ihwinen maku, joka warsinkin wastatulleen suuhun maistuu hywin oudolta. Merikalastusta warten oiwat Suomalaiset tänne tulleet ja siitä he eläwät. Sitä ruwetaan Maarian päiwältä kewäällä ja pitkitetään Juhannukseen, jolloin tullaan kotiin joksikuksi wiikoksi tahi pariksi; sitte taas mennään merelle ja wiiwytään Elokuun alkupuolelle ja keskipaikoille, jolloin woi kalastuksen pitää jo loppuneena, waikka yksi ja toinen pitkittää yhä edelleen, sillä merestä saattaa kalastaa milloin tahansa, kunhan ei erinomaista saalista aina halua. Kala, joka on kaikkein paras pyydettewä, on turska, jonka pyytäjät jo merellä heti saannin perästä myöwät wenäläisille kauppijoille, tahi wiewät norjalaisille maakauppijaille tällä murmannilaisella rannikolla tahi sitte wiewät suoraan Wuoreijaan (Wardö'hön,) tahikka Wesisaareen (Wadsö'hön) kaupan. Turska kuiwataan pitkissä jälleissä eli toisin sanoen orsilla paljaan taiwaan alla. Turskan hinta on kolmekertaa suurempi kuin muiden kalain, waikka itse kala tuorenna ei ole niinkään makea kuin muut kalat. Kun on oikein hywä turskan saanti, niin on tapahtuuut, etta mies päiwässä ansaitsee 160 kruunua. Mutta toisinaan taas saawat kalastajat tehdä turhaa työtä päiwittäin, wiikottain. Turska syö nimittäin pientä lota-kalaa, ja jos lota-parwit eiwät jostakin syystä ajau rantaan päin, niin turskakin asuu yksi siellä, toinen täällä. Helposti kalastaja huomaa, milloin lota-parwi lähestyy, sillä sitä seuraa toisetkin wiholliset kwin turskat, jotka eiwät kalastajan silmään pistä, nimittäin kajawat, pitäen sitä suurempaa ääntä, kuta suurempi on heidän ruoka-alansa. Minnepäin kajawat wetäywät, sinne rientää kalastajakin weneineen. Kalastajain pitää aina olla wartiolla, wuorotellen toinen toisensa perästä, merkitä lintuin lento-suuntia, koetella ongellaan eli koukullaan, oli sää mikä tahansa, tahi aika mikä tahansa. Jos kaloja ei kuulu missään, makaawat muut kajuutassa, yksi on main kokeilla. Ohilullewiltakin kysytään missäpäin kaloja olisi nähty enemmältä; ja sitä myöten mennään wälistä Ruijan rannalle, toisen kerran Kalasaarennon (niinkuin kartoilla on kirjoitettu) rannikolle, jopa Kiltinäänkin asti Kuolawuonon itäpuolella. Paitsi tätä alinomaista huolta on kalastajalla jokapäiwäinen pelko äkkimyrskyn nousemisesta. Liikuttaissansa koukkuaan weneen laidalla pälyy hän joka suunnalle pitkin meren pintaa, missä sattuisi hawaitsemaan mustan wäreen käywän wenettä kohti; silloin kysytään näppäryyttä panna purjeet kokoon, ankkurit järjestykseen ja peränpitimet reilaan, sillä tuuliaispää ei odota kauan, kun kerran tulossa on, ennenkuin jo tupruaa weneen ympärillä ja raiwoon nostaa weden ja ilman; joka wene silloin ei ole walmis tuulta wastustumaan, se pyörähtää kumoon auttamattomasti. Tämä ainainen huoli ja epäwakaisuus kaiken puolesta tekee tunnokkaamman miehen koko elämän sangen lewottomaksi, ja hänen päänsä harmaaksi ennen aikaa. Muuten on kyllä löyhä työ miehillä, ja moni arwelikin, selittäessään meille olojaan meren rannalla: »mitenhän käwisikään, jos pitäisi ruweta maatyötä tekemään!» Toiselta puolen walittiwat epäterweelliseksi ja ruumista jähmeyttäwäksi tuota elantojärjestystä, kesällä walwoa päiwät päästään ja yöt lisäksi, ja talwella maata päiwät päästään ja yöt lisäksi. Jos pimeän aikana juuri käwisikin laatuun toimittaa jotain käsityötä, niin eiwät he sitä rupea tekewään; wähä korjailewat weneitään; ne tahtowat he hywät ja hywät ne näkyiwät melkeen wähillä poikkeuksilla olewankin; sillä lähteä huonolla weneellä aawalle merelle, jossa äkkipikaa usein tyynestäkin wihurit nostawat myrskyn, on sama kuin mennä tapposen tahallaan surman suuhun. Wahinko wain että useammat suomalaiset sinne lähteneistä owat warattomia, etteiwät jaksa hankkia itselleen omaa wenettä, mutta jos werrataan nykyaikaa jo kuluneihin, esim. muuankaan tahi pari kymmenkunta wuotta taa'päin, niin huomataan suuri edistys. Muutamilla warakkailla on 2 jopa 3:kin wenettä, ja wähempikin warainen, joka on jaksanut talon hommata itselleen, pyrkii pyrkimälläkin hankkimaan lisäksi wenettä, joskohta ei kokonaista jaksi, niin kumminkin puolet weneestä, ja toinen pienen talon mies ottaa toiset puolet tehdäkseen. Nämä weneet eiwät näet olekaan sitä kokoa kuin sisäjärwien soutuweneet, waan suuria, tawallisen lankku-lotjan kokoisia, joita woisi kutsua jollakin laiwanimityksellä. Suurimmat weneistä owat kaksimastoisia ja niitä kutsutaan Ruijan kielellä »lysterbåtiksi»; niitä on harwalla suomalaisella. Useimmalla on wähä pienempää kokoa wene, joka on yksimastoinen, ja kutsutaan »fembörding» josta meikäläiset owat ottaneet niitä kutsuakseen »wämpööriiksi»; se on sopiwin kala-wene merellä. Wielä on myös monella »otrinki,» joka on pienin merellä kulkewista weneistä; se on muuten rakennukselleen wämpöörin kaltainen. Kaikissa näissä on perässä kajuuta, jossa on rautauuni, 2,3 reikäinen, pannuineen, patoineen, ja penkit owat naulatut seiniin ympäriinsä. Koko talous on matkassa. Weneessä on tawallisesti. 4 miestä, joista yksi on weneen omistaja, kapteeni, ja toiset 3 osamiehiä saaliisen. Kalat jaetaan sopimuksen mukaan, kenties enimmästi niin että wene saa puolet ja toinen puoli jaetaan tasan 4 miehelle. Jako tietysti on toisellainen, jos jollakin on osa weneessä, tahi jos joku on toisen työssä, tahi pidetään huonompana työmiehenä. Kowin huonoja työmiehiä sinne ei toki tulekaan, sillä se on kaikille tietty asia, että joka näillä mailla ei itse elätä henkeään, kuolkoon; ei auta täällä asetusten nojalla ruweta suurella suulla waatiwaan itselleen laillista waiwais-eläkettä; ja jos joku tapaturman kautta työhön kykenemättömäksi tullut sai hywiltä ihmisiltä köyhän apua, kyllä se tiesi toisten armosta eläwänsä.
Toinen kala, jota suomalaiset myös pyytäwät, waikka wähemmässä määrässä kuin turskaa, on saita. Se kala liikkuu weden pinnalla, kun on pyydettäwissä, ja ui suurissa parwissa. Se syö nimittäin pientä ewällistä eläwätä, jota kutsuiwat kalaksi, waikt'eiwitt tienneet nimeä; se pieni eläwä on eräs molluski-laji, joka nousee weden pinnalle wälistä. Saita-nuotta on nelis-nurkkuinen, kuin huiwi, noin 15—22 syltä kanttiinsa, joka nurkkaan sidotaan köysi 40—50 syltä pitkä. Kun huomataan saidan olewan liikkeellä, wiedään tämä nuotta eteen, lasketaan weden pinnan alle ja odotetaan siksikuin saitaparwi on uinut päälle, silloin wiskataan kiwiä parwen keskelle, ja saita on sentapainen etta wähästäkin melskeestä säikähdyttyänsä, menee pohjaan suoraan kwin kiwi. Kuin kala weden pinnalta on painunut nuotan päälle, soudetaan weneet yhteen ja nuotasta tehdään pussi, jonka pohjassa saitaparwi kiehuu. Muita kaloja ei näin tukussa saada, eikä saata pyytääkään. Jos Jäämeren kummallisia kaloja tahtoisin mainita, niin ottaisin esimerkiksi Kunttipillarin (pikku horkkelin), jolla on monisarwinen pää ja rintaewät leweät kuin siiwet; se on lentokalan näköön; eräs toinen on tuo ilettäwän ruma Ronkeksi (wilukala), joka on limainen ja täynnä kuhmuja, niinkuin olisi isossa rokossa.
Pian leweni sana tulostani merellä, ja miehet alkoiwat kokoontua wähitellen kylään. Tosin en ketään ollut ennen nähnyt, mutta kyllä he oliwat tutut, jopa toinen toistaan tutummat. Kuulumiset kysyttiin ja selitettiin, kuuden wuoden kuulumiset. Kuka oli käskenyt sanoa terweisiä Kuusamosta, kuka Pudasjärweltä, Oulusta, Näseestä; ne tuliwat kaikki perille, ja kait oliwat yhtä lämpimiä, waikk'ei puoliakaan nimenomaan muistettu. »Johan se kuuluu kuolleen, Snellmankin, joka meitä täällä käwi opettamassa.» »Ei, sen nimellistä on monta Suomessa, ja se Snellman, joka on kuollut, oli senaattori, ja suuri Suomen kansallisuuden puollustaja, jonka tähden hänen kuolemansa on kuulunut tänne asti.» »Wai wielä se Snellman elää joka käwi täällä», wirkkoiwat emännät penkiltä, »entäs se kirktoherr Thauwon». Oli heillä muistissa pappein wiime käynnit ja heidän innokkaista kyselemisistänsä olisi outokin ymmärtänyt, että Murmannin rannikon suomalaisille on se juhlia, kun Suomesta lähetetään sinne pappi. Siellä on käynyt Iin nykyinen kirkkoherra Johan Fredrik Thauwon Kuolajärweltä talwella 1870 ja Polangalta kesillä 1871, 1872, 1873 ja 1874; ja myös Muhoksen nykyinen kirkkoherra Gustaf Adolf Snellman Pudasjärweltä kesällä 1876, jonka perästä ei pappia Suomesta ollut siellä käynyt.
Rippikoulussa oli 3 lapinlastakin; ryhdyin oppimaan tuota lapsellista kieltä, mutta se ei ollutkaan niin helppoa kuin Norjan kieli ruotsin taitawalle; wanha tulkki Abram Arpela oli kyllä apuna, mutta ei hänkään osannut lausua noita waikeita kurkku-ääniä niinkuin lapset; niiltä se sujui luontewusti. Hankaluutta lapinkielessä tekee se, kun Norjalaiset owat kääntäneet ja painaneet heidän kirjansa, ja kirjoittaneet kirjaimet oman kielensä mukaan. Jos suomalainen oppinut olisi kirjoittanut heidän katkismuksensa, niin se olisi lappalaisellekin helpompi oppia. Mutta jos oli haluakin saada wähä oppia tätä kieltä esim. Luth. wäh. katkismuksen, niin ei ollut aikaa. Aamusta iltaan oli asiamiehiä kylästä ja ympärillä olewista taloista ja kodista. Uuran yöt oliwat sitte niin kauniit, että unonen wasta myöhään, eli sanoakseni, warhain wasta aamulla tohti astua pikku kamariimme, joka oli pohjoista kohden ja pikku akkunallaan tarkasti kokoili yön auringon miedot säteet peräseinälle; ja ainoastaan sen wähäisen hetken, kun aurinko siwuutti korkean wuoren kukkulan, joka oli meistä pohjaan päin, oli tuo ystäwällinen päiwän paiste matalalta peräseinältämme poissa, waan se saapui kohta jälleen ja toi muassaan muistot kaukaa Sawon salmien rannoilta niistä nukkujista, joiden lapsuuden wiattomuus lepää heidän kaswoillansa, niinkuin puhdas, läpipuhdas päiwänpaiste.
Tawallisissa oloissa maataan pitkään aamusella. Jos 7 ja 8 wälillä lähtee kylään käwelemään, niin ei näe ketään liikkeellä; kaikki on yöunessaan; wasta 9 aikana ja wähää ennen alkaa wäki nousta. Miehillä ei ole juuri mitään tekemistäkään kotona; »mutta mitäs waimonpuolet tekewät kun olette itse kalassa», kysyin eräältä isännältä; »juowat kahwia ja käywät kylässä», kuului lyhyt wastaus, ja liki mailleenpa taisi sattuukin; olkoon kumminkin kaukana tässä ruweta moittimis-lauseita heistä latelemaan; olot tekewät ihmisen mukaiseksensa; mutta nyt kun suomalaiset owat hankkineet itselleen lehmiä, lampaita, on emännillä niiden hoitamisessa ja ruuan kokoamisessa koko työpaikka; joen warsilta kootaan heiniä, talon ympärille lannoitetaan pikku niitty, jopa pikku pottumaakin, peuran jäkäliä kankailta nyhdetään ja pannaan suuriin kokoihin, tuodaan kotiinkin kesällä, turskan päitä kuiwataan, joita keitetään sitte jäkälien kanssa hywiksi hauteiksi lehmille. Näissä töissä tietysti miehet auttawat, kun owat kotona, ja erittäinkin syyspuoleen owat he kyllä kotona. Willoista tehdään päällyswaatteita ja sukkia, muut pito-waatteet ostetaan. On waimowäellä siis työtä, ja kun lukuun otetaan se seikka wielä, että meren rannalle on waeltanut enempi miehenpuolia kuin waimonpuolia, jonka wuoksi siellä on olemassa puute waimonpuolisista ihmisistä ja moni mies, waikka todellakin haluaisi ruweta perhe-elämään, näkee kumminkin täytywänsä olla sitä wailla, ellei lähde Suomesta noutamaan waimoa itselleen, mikä tietysti tulisi sangen kalliiksi — kun tämä waimowäen harwalukuisuus tiedetään tosiasiaksi, niin arwaa myös, että heillä on sitä enemmän työtä kyläpaikoissa, joissa monta tarwitsee heidän apuansa leipomisessa, ruuan laittamisessa, waatteen korjaamisessa j.n.e.
Uuran ympärillä on petoeläimiäkin, karhuja ja susia. Uuran joen suusta pari wenäjän wirstaa ylöspäin oli karhu wähää ennen meidän tuloamme repinyt pahasti yhtä isäntää, joka oli witaksia mennyt hakemaan. Yksi sormi oli kädessä aiwan poikki ja toisia oli pureskeltu. Sudet tekewät lampaissa paljo häwiötä. Yhdestä talosta oliwat niinikään wähää ennen tuloamme tappaneet 7 lammasta. Ympäristöllä on jäniksiäkin, jotka syöwät heinäsuowat ja jäkäläko'ot kylän reunalla. Lappalaiset pyytäwät kettuja, ampumalla ja muulla pyyntikeinolla. Wahinkoa tekemät myös porot, kun laumoissa laskeuwat sisätuntureilta meren rannalle. Yksin kartanon ympärilläolewaa heinääkin ja muun kaswin warsia on waikea niiltä warjella; niitetty heinä pannaan sentähden korkeille pylwäille kuiwamaan ja säilymään poroilta. Pyydettäwää riistaa owat wielä tawalliset ja tunturi-metsäkanat. Suomalainen ei aikaansa tuhraa näiden metsästämiseen; rauhassa hältä sa lappalainen ja kolttalainen wallita tunturien aawoja ylämaita, niinkuin he wuosisatoja jo ennen owat tehneet. Kalastukseen on suomalainen kyllä omiaan, ja kun hän rikkaan meren köyhälle rannalle saapuu, katsoo hän ensi työkseen ympärilleen, missä wakaan jalansian keksisi; hän rakentaa mökin itselleen, jos ei muusta, niin maan turpeista; se on hänen kotinsa, johon hän meren epäwakaisilta ilmoilta tulee lewon pitoon, niinkuin ennen kotimökkiinsä Suomen salolla. Sitte on hänelle mieleen yhteis-elämä; yhden mökin wiereen nousee toinen, ja kolmas; ja niin syntyy kylä. Mutta se on hänelle wastenmielistä, kun ei ole yhteis-elämälle mitään lakia; kaswaneena lakien suojelemassa yhteiskunnassa, kaipaa hän sywästi laillista järjestystä ja sen walwojia; tässä on Murmannin rannikon Suomalaisten kipein kohta. Sitä walittiwatkin jok'ainoassa kylässä. Keskinäisille riidoille ei löydy mitään ratkaisijaa; mutta jos tämä puute olisikin jotakuinkin kärsittäwissä, niin on suurin se, ettei löydy tuomaria eri kansallisuuksien wälillä, erittäinkin wenäläisten ja muiden. Wenäjän wirkamiehiä on tosin, mutta ne owat kaukana Kuolassa, ja eiwät ymmärrä muuta kuin wenäjää. Näistäkin puhuttiin samaa, mitä ylipäätään wirkamiehistä Wenäjällä, mutta sen puheen perää en tietysti takaa. En ole mikään yleinen kanteen nostaja; ainoastaan »relata resero» niinkuin wanhat Romalaiset sanoiwat, s.o. kerron toisten kertomia.
Pohjois-wenäläiset owat wiime aikoina ruwenneet pitämään näitä meren rannikoita yksinomaisena alusmaanaan; katsowat sentähden karsaalla silmällä suomalaisia, jotka uutis-asukkaina eli »kolonisteina», niinkuin niitä nimitetään, perustawat kyliä kylien perästä Murmannilaiselle rannikolle; tekewät kaikenkaltaista kiusaa suomalaisille estääkseen heitä waurastumasta; leikkelewät weneen köydet poikki, jos joku suomalainen tulee heidän satamaansa kaloja myömään; nakkelemat kiwiä saitaparwiin, jos näkewät suomalaisten sitä nuottansa päälle odottawan, mainitsemattakaan pieniä löylytyksiä ja selkäsaunoja, jotka siellä niinkuin muuallakin maksetaan, jos jaksetaan, samassa rahassa. Kuuluu joku suomalainen näistä tehneen suullisen walituksen kuwernöörillekin ja siihen saaneen tuon wiisaan wastauksen: »antakaa takaisin»; se on tietty: kuka aawalla merellä pystyy polisinwirkaa toimittamaan, ja se wenäläinen wahti-jahti, joka sitä warten on rakennettu, oleilee Wuoreijassa, eikä näy kuin ihmeeksi kalastus-wesillä. Maat, meret owat keisarin; ja kun suomalaiset pitäwät itseään yhtä hywinä keisarin alamaisina kuin wenäläisetkin, eiwätkä luowu oikeuksistaan, niin siitä syntyy riita. Mutta olisiwat suomalaiset jo aikaa näiltä rannoilta muuttaneet pois, ellei Korkea Esiwalta olisi ruwennut heitä semmoisella huolenpidolla auttamaan, jota ei kyllin saata kiittää. Korkeilta wirkamiehiltä on sangen usein tullut kowia kieltoja alhaisille wirkamiehille ja wenäläisille kalastajille, ettei harwalukuisia suomalaisia saa polkea. Hallitus on myös luwannut 200 ruplaa sille, jota hankkii itselleen oman kalaweneen, waikka tätä rakennusapua ei ole saaneet ulos räntteriasta useammat, kuin pari kolme suomalaista, jotka owat olleet wähä (niinkuin sanotaan) herrasmiehiä. Stanowoi panee kaikenlaisia esteitä awunsaamiseen, ja hänen puoltosanattansa ei rahaa anneta. Saa aluksi panna 50 ruplaa likoon, eikä sittekään tiedä, tokko raha-apu lähtee, waikka wene jo olisi puoleksi walmis; ei ole kumma, jos harwat ryhtyiwät rahan pyyntiin. Kyläjärjeslys ja weronkanto on samanlainen kuin Wenäjällä; joku isäntä walitaan joka kylässä 3:ksi wuodeksi päätösten toimeenpanijaksi; hän on staarosta, meidän nimityksen mukaan lautakunnan esimies, jos semmoista olisi joka kylässä. Hän kokoo kylän miehiltä werorahat ja wie räntteriaan. Koko kylälle pannaan joku rahasumma weroa, ja warojaan ja kalastusonneaan myöten maksaa itsekukin osan siitä kylän miesten suostumuksen tahi weroituksen mukaan. Suomalaisissa kylissä ei ole 25 wuoteen ollut henkikirjoitusta, waan wuosittain maksetaan sen henkiluwun mukaan, mikä oli olemassa neljännes-wuosisata takaperin; kaikki siitä nuoremmat owat wapaat ja moni maksaa weroa, joka aikaa sitten on wirunut »alla selwien wesien, päällä mustien mutien», mutta »maassa maan tawalla», Wenäjällähän »kuolleet sielut» owat kirjoissa eläwitten keskellä. Wero, joka kyläkunnille suuruuden mukaan on määrätty, on sangen pieni; mutta sotapalweluksessa pitää suomalaistenkin nuorukaisten käydä, jotka owat asewelwollisuus-iässä. Erään lesken poika Puumangista oli ollut Turkin sodassa ja saatuansa luwan palata kotia oli päässyt Arkangeliin asti, mutta kuollut tautiin siellä. Wenäjän mallin mukaan on suomalaisilla kylilläkin »prawlenia» eli kylän esiwalta. Uurasta, Laatsiwuonosta ja Kakkarista walitaan yksi mies (staarosta), toinen kylistä, jotka owat Tsipnawolokasta Puumankiin asti, ja kolmas mies Petsamosta. Tästä näiden miesten oikeudesta saa wedota stanowoihin (wallesmanniin), sitte isprawnikaan (kaupungin pormestariin), ja yhä ylemmä kuwernööriin, mutta se tosiaankaan ei kannata, sillä asia wiipyy wirastoissa wuosikausia ja wiimein hukkuu kokonaan. Se minkä kylän miehet päättäwät, se on laki, ensimäisessä ja wiimeisessä kädessä, ja sen walwojina owat sen tekijät. Kuinka suuri puute on oikeuden walwojista osoittaa seuraawa surkia tapaus: kaksi wenekunta kalasaarennon kohdalla rupesi huonona saaliin aikana alkukesästä wierailemaan toisissaan; juowuttuaan löi eräs Sellberg toista miestä, Juntusta, joka muistutti muutaman kymmenen kruunun saamistaan edelliseltä, puukolla rintaan kuoleman haawan. Toiset pakoittiwat Sellbergin wiemään toweriaan paatilla Potshein lasarettiin: mutta irti pääsi Sellberg kumminkin ja oleili wielä 2 wiikkoa samoilla seuduin, siksi kuin asiasta ruwettiin tarkemmin kysymään; silloin lähti Sellberg Ruijan puolelle ja heti Wenäjän wirkamiesten kirjeet perässä pyynnöllä: ottakaa kiinni; mutta sitäkö Sellberg odottamaan, oikaisi Amerikaan.
Uuran kylässä on rukoushuoneen kehä. Eräs mies otti sen urakalla rakentaakseen, mutta saatuaan rahat, heitti huoneen keskoiseksi ja muutti Amerikaan. Kattolaudatkin oliwat jo hankitut walmiiksi. Kirkonkokouksessa 22/7 päättiwät kylänmiehet kattaa rakennuksensa, mutta jos se siitä walmistuu, se on epätiedossa; erinomaisen hywä asia olisi kyläläisille, että saisiwat huoneen, jossa sopisi kokoomua pyhinä ja joskus arkinakin. Yhteinen sopu on wälttämatön tämmöisille uutis-asutuksille, ja yhteiset kokoukset sitä synnyttäwät ja ylläpitäwät. Miten liekään naapurien wäli silloin tällöin, wieraanwaraisuus on aina kuitenkin pysywäinen. Kulkiessani kylän taloissa huomasin myös puhtauden ja siisteyden olewan hywäksi tawaksi otetun joka mökkiin; ja maidon hoidossa owat suomalaiset norjalaisista edellä. Suuremmissa taloissa on wiisin, kuusin lehmiä ja samat werrat lampaita, joku ylikin. Loinenkin pyytää haalia kokoon sen werran waroja, että jaksaa lehmän lunastaa itselleen. Elukat hoidetaan hywästi. Laidunmaat eiwät ole sen suuremmat kuin kartanoiden ympäristöt; ja suitsut palawat melkeen sammumatta wuorokauden ympäri. Tuo suitsun teko onkin hywä ja tehohtewa sääskien karkoituskeino. Jos rupeaa johonkin wuolu-tai weisto-työhön, niin tekaisee suitsun, ja rauhassa saa olla. Kun kylään wihittiin kirkkomaa tyynenä pyhililtana 23/7 niin olisi wäkijoukon ollut sangen waikea seista ulkona, mutta yhtäkkiä rupesi joka ryhmän wierestä makea sawu nousta tupruamaan ilmaan, ja tuulen henkeä oli siksi että se leimautti willistä tuota hywilnhajuista turwe-suitsutusta wasten kaswoja, ja sääskipilwet hajosiwat pois silmiltä. Kun tämä wiimeinen toimitus oli tehty, olin walmis kylästä lähtemään. Mutta kun katsoin wuouolle, wirtasiwat wiimeiset Ullin wedet rannoilta pois ja hiekka jäi walkeana paistamaan. Sanotaan ettei mikään niin pian kuiwa kuin kyynel, waan wielä siitäkin kiireemmin kuiwawat Uuran lietteet ja tekeywät kuiwiksi tantereiksi, niinkuin ei koskaan laineet olisi loiskuneet niiden päällä. Kuuden tunnin perästä on taas wesi ylimmällään ja silloin me lähdimme kl. 12 yöllä, heitettyämme ystäwälliset hywästit rannalla seisowille Uuralaisille. Toiwottawa wain olisi että tämä ranta rupeisi tuntumaan heistä kotirannalta, koska se kerran heidän omasta walinnastaan on siksi tullut. Wuonolla oli aiwan tyyni ja otrinkia piti airoilla wetää eteenpäin. Siinä jouti katselemaan peluukaa (maitowalasta), joka walkeata kylkeään nosti ilman lämpimyyttä nauttimaan, eikä kukaan näin wuonon sisässä sitä häirinnytkään, jonka tähden se nutkuikin niin siki, ettei liikahtanut waikka meidän wene kulki lähitse. Uurawuonon rarmat owat ihan jyrkkiä ja korkeita kallioseiniä, joilla ei mitään wihantata näy muuta kuin jossakin laaksopaikassa muutamia kukan warsia ja itärannalla muutamassa kohden koiwun wesoja; mutta turhaan etsin täällä nähdäkseni mäntyä, niinkuin Kuolan wuonon itä-rannalla olin yhden nähnyt. Wesillä pistää myös mielellään kätensä ewäsnyyttyynkin; siellä on toista tusinaa semmoisia leipäjuustoja, joita ei koko Suomessa osata tehdä muualla kuin Pohjanmaalla; ne muistuttawat Uuran emäntäin hywäntahtoisuutta; mutta se niissä on wikana, ettei niitä saata säilyttää ollenkaan; pitää kohta syödä. Jo oli lappalainenkin oppinut syömään Pohjanmaan juustoja, wieläpä kehui makeiksi. Nähdessään meren loistawan pinnan ja yön waloisuuden tulee ajattelemaan, että tosiaankin kaikkein wähin näissä seuduin sopii kesällä tuo kohta wirsikirjassamme, kun »rukoukset merellä» ja »matkustawaisten rukoukset» puhuwat »pimiästä yöstä» ja sen »kauhistuksista», mutta niiden tekijä ei lienekään asunut jäämeren rannalla. Uurawuonon suussa on suuri Salim-saari ja sen itäpuolella tuo ennen mainittu Jeretiikan pieni saari, jossa on kauppa-paikkakin. Ohimennen en saata olla mainitsematta, että asiantuntijat sanowat wiimemainitun eteläpuolella olewan mitä paraan sataman, kuin woi löytyä, sota-ja kauppalaiwoille. Sinne ei sowi mitkään tuulet, sillä kaikki rannat owat korkeita ja mannermaan wieressä on wielä 5 pientä saarta, jotka salmissakin murtawat jäämeren tuimat aallot, jos myrsky on kowakin. Laiwasataman sisäpuolella olisi wielä mainio wenesatama, jossa weneet kuuluwat pysywän eheinä, jospa löydettyinä yhteen. Tämä olisi siis hywä kauppalan tahi kaupungin paikka. Ja satama on kyllin sywä suurimmillekin laiwoille, ja kyllin lawea tuhansille. Seutu on lisäksi parempia kalastuspaikkoja rannikolla.
Meidän matkamme kääntyi tästä länteenpäin, ja wähän kulettuamme merta noustiin merkilliselle Einaniemelle. Se pistää ulos mereen; niemen kärki on korkea kallio-möhkäle, ja sen takana on kaunis nurmikannas, joka kaswaa runsaasti kukkia; kannaksen mannerpuolella on taas korkea kallio-wuori. Tämä kannas on aina ollut ihmisten asuntopaikka; tälle muuttiwat suomalaisetkin muutamaksi talweksi, ennenkuin Uuraan perustiwat kotinsa. Sitä ennen oli tässä asunut lappalaisia ja niiden kotien perustukset huomasi selwästi. Mutta ennen lappalaisia oli tässä asunut toinen, wieras kansa, joka teki asuntonsa kokonaan pyöreistä kiwistä. Kannaksella näkyi wähä haamua semmoisesta kiwikodasta, mutta warmasti sitä ei olisi saattanut sanoa asumapaikan raunioksi; mutta wähän matkaa lounaasen on pikku lahti, jonka perässä on loiwa rinne paljaista pyöreistä kiwistä; lähellä rantaa on kiwikossa sywä hauta noin kolmea syltä pitkä ja kahta leweä muodoltaan pyöreäpäinen, jonka selwästi näkee ihmiskäden tekemäksi, waikka seinät owat aiwan lewinneet alas; sen ympärillä on 4 pienempää hautaa, joiden seinät owat samaten lewällään. Semmoisia kotia pyöreistä, päänkokoisista kiwistä eiwät lappalaiset kuulu milloinkaan tehneen, sanottiin warmaksi; ja lappalaiset itse sanowat, että se kansa, joka tuommoisissa kodissa asui, pakeni pois heidän näille rannoille tullessa. Minä panin arweluun, että olisikohan tuo tarun kansa woinut olla samojedeja, waan siitä en yritäkään sen enempätä sanomaan. Totena pidin, että oltiin toisen kansan asumasiojen ääressä, kuin lappalaisten. Nämä rauuiot oliwat kukaties kuinka monen wuosisadan takaa nyt todistamassa tekijäinsä katoawaisuudesta.
Kun kannaksen alawalta nurmikentältä lähdettiin nousemaan mannermaan wuorikalliolle, pistäytyi metsäeläin eräälle ulkonewalle nurkalle katsomaan alas meidän tuloamme, ja minä ihmettelin, että täälläkin oli jotain wuohilajia tyhjillä kallioilla kiipeilemässä; mutta kun tultiin yläälle, näin että se oli poro, ja aika poro olikin, waikka wuoren alle niin pieneltä näytti; se juosta hölkytteli meidän ympärillämme ja ihra hyllyi lautasella. Kalliotörmän päälle oli suuri ja ihana näköala; aamu oli kirkas ja meri raswatyyni. Laiwoja seisoi siellä, täällä; millä oli purje päällä, mikä oli jo ottanut purjeen alas. Etäältä muutamien peninkulmain päästä nähtiin tulewan suuren kaksimastoisen höyrylaiwan, ja soutajat oliwat heti walmiit antamaan tietää, että Arkangelin kuwernööri ajaa laiwallaan tarkastusmatkalle Kalasaarennon rannoille. Nähtiin, että laiwa tulee Jeretuukasta ja aikoo Potsheihin; sen musta sawu eroaa jyrkästi taiwaan karwen selwyydestä. Tämmöisellä ilmalla saa myös selwän kuwan Jäämeren rannasta. Kaukaa idästä näkyy Kiltinän jyrkkä ranta, ja koko ranta siitä asti on yhtämittaista kallioseinää; samallaista on länteenpäin, ja luoteisesta näkyy Kalasaarennon (eli Karabellan niemen) yhtä korkeat ja, jos mahdollista, wielä jyrkemmät rantakalliot. Jos meri mahtawuudessaan näyttää wäkewältä ja raiwoon syttyneenä tahtookin wäkiwaltaa tehdä, niin wahwat sillä on rantawarustuksetkin, jotka woiwat sen tuimimmillekin puskuille sanoa: tähän asti, eikä etemmä.