Kutk' ovat miehet törmällä
Tuoll' Pyhänkosken vierteellä?
Ne näyttää varsin kummilta
Kuun nousevaisen valossa.
Niin seisovat he synkkinä,
Kuin haahmut syksyn myrskyssä,
Mi äkki heidät huomaisi,
Kyll' syrjään heti astuisi.
Yks seisoo köysi kädessä
Ja silmät hänen päässänsä,
Kuin virvat yöllä leimuvat,
Jotk' yli hautain keinuvat.
Kuin vikauhri vieressään
On toverinsa allapäin;
Hän usein koskeen katsahtaa,
Ja silloin aina vavahtaa.
Tuo köysi kädess' loihtia
On suuri, varsin mahtava
Ja kirkon väen vallassa
On mies hänen muassa.
He kirkkomaall' on pistäyneet,
Ennenkun tänne lähteneet.
Siell' ompi kipee siunattu
Ja kalmass' köysi karkaistu.
Nyt koettaminen kova on,
Jos paraneisi onneton,
Jos viisas poppa mahdillaan
Saa pannun pahan poikkeemaan.
He laskeuvatten rannalle,
Tään kovan kosken reunaalle;
Täss' ensin poppa seisahtaa
Ja toveriinsa tuijottaa.
Nyt tekee köyteen silmukan,
Joll' vyöttää taudin katkanan,
Ja jupistaen loihtojaan,
Hän pukkaa toisen Ahtolaan;
Ja jälkeen köyttä lappaapi,
Se kunnes viimein loppuupi,
Vaan hetken vielä uittelee,
Niin pantu paha paranee.