"Sun herättämistäsi en tartse", sanoi Sipo tylysti. "Sinä olet varmaanki tullut kotiasi neuvomaan isääsi hänen velvollisuuksistaan Jumalaa ja isänmaata vastaan. Jos niin on asian laita, on mullaki sulle lyhyt neuvo annettava, nimittäin, että nopeasti matkustat takaisin samaa tietä, kun olet tullut".
Näin sanottuaan käänsi isä selkänsä pojalleen ja meni ulos. Juhana jäi kalpeana seisomaan, tirkistellen ovea kohden, josta vihastunut isä oli ulos mennyt.
"Mikä kauhea muutos!" jupisi nuorukainen. "Katkerimmaksi suruksiko on kotiini tulo muuttuva sen sijaan, että sen olisi pitänyt iloa tuottaa?"
Hetki kului, kunnes ovi taas aukesi ja Katri astui sisään.
Kun Juhana huomasi äitinsä, kohosivat kyyneleet hänen silmiinsä. Hän astui äitiään kohden ja vaipui sitä rintaa kohden, jota vasten hän ennen, lapsuutensa onnellisina aikoina, niin usein oli nukahtanut.
Pitkällinen äänettömyys seurasi. Vihdoin sanoi Katri: "Minä tiedän mitä on tapahtunut. Oi näitä kurjuuden aikoja, joita meidän pitää nähdä! Kyllä luulen ettei Sipo olisi tuohon tuumaan ruvennut, ellei rovasti olisi häntä siihen houkutellut. Viimme sunnuntaina saarnasi rovasti täällä ja vannotutti väen kirkossa Venäjän alle. En ymmärrä muuta, kuin että silloin suuri synti tapahtui".
"Jos mikään syntiä on, niin se on", lausui Juhana. "Kun ma voisin jonku keinon keksiä, joka voisi auttaa. Mutta oi surkeutta! Pitääkö mun ruveta isäni ilmi viholliseksi!"
Juhana vaikeni; hetken päästä hän jatkoi: "pääni on niin kuuma. Minä tahdon käydä ulkona raikasta ilmaa hengittämässä. Te arvaatte, äiti, missä käyn. Isäni käski mun kohta palata samaa tietä kuin olen tullut. Ne hetket, jotka täällä viivyn, tahdon viettää armahan emoni ja kalliin morsiameni seurassa. Ja sitten —"
Juhana ei voinut jatkaa. Hän otti lakkinsa ja meni. Äiti silmäili hetken akkunasta poikaansa, kunnes vihdoin kyyneleet hämärtivät hänen näköänsä. Hän lankesi polvillensa ja rukoili sydämensä syvyydestä Jumalaa olemaan heille tukena ja auttajana tällä koetuksen kovalla hetkellä.
Juhana suuntaili askeleensa Elsan luo. Tämä otti ilolla vaan samassa alakuloisesti vastaan lemmittynsä. Hän kertoi Sipon juuri käyneen Yrjön luona. He olivat puol'ääneen puhelleet, vaan Elsa oli kuitenki sen verran kuullut, että hän tiesi kysymyksen olleen lähteä Käkisalmeen hakemaan sieltä apua Venäläisiltä. Vihdoin oli hän kuullut Sipon sanovan Yrjölle: "älä pelkää! Poikani ei tiedä tästä mitään. Eikä hän, jos tietäisiki, uskaltaisi; sillä —", loppua ei Elsa ollut kuullut. Sitten oli Sipo maininnut jotaki noidasta ja he olivat kumpii ulos menneet, Yrjö matkalle Pielisiin, Sipo, Jumala tiesi mihin.