"Onnetoin isä", jupisi Juhana. "Et tiedä mitä ai'ot tehdä; retkeä pitäisi estää, vaan isäni — — —".
Juhana painoi muiskun vapisevan neidon huulille ja lausuen: "Oi onnettomuutta, jos retki matkaansaadaan; silloin en enään tahdo elää", töytäsi hän huoneesta ulos. Elsa juoksi hänen jälkeensä; vaan kun Juhana jo oli kaukana maantiellä, palasi neito takasi, vaipui penkille pirtissä ja itki katkerasti.
* * * * *
Polkua, joka johti Horman Mallan luo, astui yksinäinen mies. Hän kulki alla päin ja näytti syviin mietteisiin vaipuneen. Lähetessään noidan asuntoa, kohotti yksinäinen matkustaja päätään. Hän kolkutti kolmasti ovelle. Se avattiin varovasti ja matkustaja astui kiiruusti sisään.
Malla, nähdessään matkustajan, astui pari askelta taappäin, huudahtaen:
"Mitä sinä multa tahdot? Pois!"
Sipo Nevalainen — sillä tämä matkustaja oli — viittasi kädellään tyynnyttävästi, otti povestaan rahakukkaron ja lausui: "minä tahdon tietää asian ennakolta. Ilmoita onko se, jota aion tehdä, onnistuva. Minä palkitsen sun runsaasti".
"Hahhaah", nauroi noita. "Sinä koetat vanhusta eksyttää; mutta sinä olet mua kerran pahoin kohdellut ja — niinkuin silloin sanoin — onni on sinusta kaukana".
"Älkäämme mennyttä aikaa muistako", sanoi Sipo.
"Kuinka on ylpeän Nevalaisen mieli nyt näin nöyrtynyt?" kysyi noita ivaillen.
"Nöyrtynyt?" kertoi Sipo ja kohotti päänsä; hän jatkoi vieläkin malttavaisesti: "Se sinään. Tahdotko mua, maksua vastaan, auttaa?"