"Kärsimään lienen luotu", sanoi Elsa surullisesti. "Itsestäni en niin paljon pidä, vaan sun vuoksesi, armahani, olisin kuitenkin ehkä taipuva täältä pakenemaan, sillä täällä ei lempeämme enään kauan suvaita".
Elsa oli nämä sanat juuri kerennyt lausua, kun Yrjö näkyi maantiellä.
"Jumala armahda", huusi neito, "veljeni tulee. Mua aavistaa, että hän ei tule hyvissä aikeissa".
"Älä pelkää, armahani", virkkoi Juhana; "niin kauan kun kättäni voin liikuttaa, ei sinulle mitään pahaa tapahdu".
Yrjö astui nyt sisään. Hänen yhteen puristetut huulensa ja hehkuvat silmänsä eivät hyvää ennustaneet.
"Mulla on sisarelleni jotain sanomista", lausui Yrjö kiiruusti, sisään tullessaan.
Juhana ei ollut ymmärtävinään sitä viittausta poismennä, jonka nämä sanat sisälsivät.
"Elsa, tule tänne toiseen huoneesen puheilleni", sanoi Yrjö.
Elsa yritti mennä, vaan Juhana hänet pidätti.
Yrjön silmät välähtivät. Hän loi Juhanaan tuiman silmäyksen ja viittasi sisarellen tulla.