"Jopa viimein Sipokin sai nähdä, mitä hovilaisilta saa odottaa", huudahti Karjalainen, pitkänlainen, hyvin liikkuva ja puhelias mies. "Nyt alkavat koko pitäjän talolliset olla koeteltuja."
"Ja nyt on meidän vuoromme käydä koettelemaan", sanoi Yrjö Sormuinen. "Miehet! vapauttamme on tallattu, ja sitä emme aio suvaita. Ylös puolustamaan oikeuksiamme!"
"Polttakaamme noiden paholaisten pesä poroksi", huusi Ikonen.
Paksu ja tyynimielinen Turuinen, johon myös yleinen into alkoi vaikuttaa, lausui vakavasti: "Minä suon noille veronkiskureille niin paljon pahaa kuin ajatella voin. Mutta mikäs on paras keino päästä pyrintöjensä perille? Mitäs sanotaan liitosta Venäjän kanssa?"
"Minä uskon", sanoi Nevalainen, "että me ominkin voimin saatamme rangaista hovilaisia, ja siten onkin kunniamme suurempi".
"Minä olen toista mieltä", selitti Yrjö Sormuinen. "Jos tahdomme kostomme täydelliseksi, niin on liitto se keino, joka epäilemättä vie meidät päämäärään. Meidän hyökkäyksiämme voidaan ehkä torjua, sillä Affleck saa sotilaita avukseen, ainakin jonkun satamäärän, mutta jos me olemme tehneet liiton, niin saamme apua siltä vallalta, joka ymmärtävän arvelun mukaan kuitenkin vihdoin pääsee voitolle. Ainoastaan hupsu voi enää luulla, että Ruotsi jaksaa tässä kohden pitää puoliaan Venäjää vastaan, jos ei se saa apua muualta; apua taasen ei näy tulevan."
"Oikein ja hyvästi lausuttu", sanoi Karjalainen.
"Mutta tuosta liitosta voisi tulla meille haittaa semmoista, jota emme voi aavistaa", arveli Nevalainen. "Ja onkohan aivan oikein ryhtyä liittoon isänmaan vihollisen kanssa?"
Hän oli juuri virkkanut nämä sanat, kun rovasti Haerkepaeus astui sisään.
"Tässä tulee mies, joka voi sinulle selittää liiton merkityksen", sanoi Yrjö, jonka silmät välähtivät, kun hän näki arvoisan rovastin. Kaikki nousivat paikoiltaan ja kumarsivat kunnioittavasti. Tovin hengähdettyään haastoi rovasti: