"Minä sain kuulla, että Hovilan miehet taaskin ovat väkivaltaa käyttäneet, ja tällä kertaa on se kohdannut miestä, joka arvonsa vuoksi ei voi mitenkään suvaita, että oikeutta näin poljetaan. Affleck on manannut esiin myrskyn, joka nyt alkaa olla korkeimmillaan. Pielisjärven rantamaiden asukkaat ovat vuoron jälkeen saaneet kokea mitä hävyttömintä, mitä julminta kohtelua mieheltä, jonka pitäisi kiittää kansaa siitä, että se nurkumatta uhraa viimeisenkin roponsa huonosti puolustetun isänmaan eduksi. Kristillinen mieliala voi paljon kärsiä, mutta sietämiselläkin täytyy olla rajansa. Jumalan armo on suuri, ja joskin Hän on Suomen kansaa kurittanut sen synneistä, niin on hän sille myöskin suonut oikeuden elää vapaudessa eikä orjana. Yöt, päivät olen isänmaan kurjaa kohtelua ajatellut. Pimeä on nykyisyys, valitettavasti näyttää tulevaisuuskin pimeältä. Meitä uhkaa idän mahtava kansa. Jos rauhakin solmitaan, niin kohta taas raivoo sota rajoillamme, sillä tätä makupalaa ei Venäjä hevillä aio jättää. Äärettömästi saa kansa nähdä kurjuutta tämän vuoksi; asemamme tekee maamme alituiseksi riitakapulaksi. Ainoa ja turvallisin keino on, niin uskon, ruveta liittoon Venäjän kanssa. Joku arvelee: se ei lie oikein tehty; Venäjähän on vihollisemme. Siihen minä vastaan: Oliko Ruotsi ystävämme, kun sen miehet, miekka toisessa ja risti toisessa kädessä, nousivat rannoillemme? Eikö vielä vuosisata ja toista kulunut sen jälkeen, kun Varsinais-Suomi oli kristitty, ja hämäläiset pitivät ruotsalaisia verivihollisinaan? Ja karjalaiset vielä pitemmän aikaa vastustivat heidän maahansa lännestä tunkevaa vihollista, vieläpä tekivät liiton novgorodilaisten kanssa, torjuakseen ruotsalaisia maastaan. Olen ihmiskunnan vaiheita tutkistellut ja nähnyt, että ystävyydestä ei kansojen välillä ole puhumista. Se, joka on voimallinen, valloittaa voimattomat tai ainakin pysyy vapaana. Mutta jos kansamme edelleen pysyy niin verrattain harvalukuisena kuin nyt, täytyy sen liittyä toiseen, voimallisempaan. Tässä tulee nyt kysymykseen, jaksaako Ruotsi meitä puoltaa Venäjää vastaan. Minä en sitä usko. — Mutta tuolla liitolla on vielä toinenkin puoli, ja se varmaankin elähyttää teitä enemmän kuin vastamainitut mietteet. Me emme voi toivoa lievitystä kohtaloomme, joskin sota loppuisi, niin kauan kuin Affleck saa elämöidä näillä seuduin. Hän saa milloin tahansa sotaväkeä puolustamaan kruunun tavaraa muka, ja me emme voi hänen ilkitöitään estää. Mutta jos Venäjältä käväisee täällä kolme-, neljä-, viisisataa miestä, niin täytyy Affleckin pötkiä tiehensä. Maksamme mielellämme tästä avusta kohtuullisesti; sitten menevät Venäjän miehet takaisin maahansa, ja me elämme edelleen sen hallituksen alla, joka meitä jaksaa suojella."

Talonpojat olivat tarkkaan kuunnelleet rovastin puhetta. Ei hisaustakaan kuulunut pirtissä, kun nuo painavat lauseet tulvivat rovastin huulilta. Hänen lopetettuaan nousi Yrjö Sormuinen vastaamaan:

"Läsnäolevien puolesta kiitän kunnianarvoisaa herra rovastia noista pontevista sanoista, jotka ovat meidän kunkin mieleen juurtuneet herättämään uutta toivoa ja elinvoimaa. Me iloitsemme siitä, että meidänkin oikeuksiamme näinä sorron aikoina valvoo semmoinen mies, jota kaikkien täytyy kunnioittaa hänen tietojensa ja älynsä takia."

"Latinalainen sanoo: Ad communem utilitatem confer, qvantum potes", virkkoi Haerkepaeus. "Se on suomeksi: Tee mitä voit yleiseksi hyödyksi."

"Tämä liitto on siitäkin syystä meille etuisa, että kun venäläiset tulevat näille maille, niin meidän ei heidän ystävinänsä tarvitse peljätä mitään kostoa", sanoi Karjalainen.

"Ja vieläpä voimme toivoa itsellemme liitosta muitakin etuja", arveli
Ikonen.

"Ja minä puolestani", sanoi Sykkö, "pitäisin sen ilahuttavimpana liiton hedelmänä, jos synnyinmaani ja nykyinen olinpaikkana yhdistettäisiin".

"Pääasia on nyt kuitenkin Affleckin poistaminen seuduiltamme", huomautti
Sormuinen.

Nevalainen, jonka suusta kukin odotti kuulevansa jotakin, istui ääneti, tirkistellen lattiaan.

"Mitäs lausut, Nevalainen, ehdotuksesta?" kysyi rovasti huomatessaan, että yksi ei vielä ollut hänen puhettaan kiittänyt, tiesi jos hyväksynytkään.