Nevalainen nousi penkiltä, loi tarkastelevan silmäyksen läsnäoleviin ja puhui sitten:
"Arvoisa herra rovasti ja kunnioitetut muut läsnäolevaiset! Olen kuunnellut teidän puhettanne, ja älyni ja tunteeni ovat joutuneet riitaan. Tunnen sydämeni syvyydessä vastahakoisuutta tuollaiseen liittoon. Pidän luvattomana keinona, että osa kansalaisista tekee liiton vihollisen kanssa, toisen osan tätä vastustellessa. Mutta minä ymmärrän myös, että me omin voimin ja voimattoman hallituksemme avulla emme pääse paremmalle kannalle. Ja tämä tila on semmoinen, että siitä täytyy hakea pelastusta. Tuo liitto lienee ainoa keino, jolla voi Affleckin ilkitöitä rangaista. Ainoa toivoni on, että se lakkautetaan sitten kun Affleck on karkoitettu. Minä siis yhdyn liittoon, en pelosta, en voiton himosta, vaan ainoastaan oikeuden vaatimuksesta. Kun oikeutta ei saa kotona, täytyy sitä etsiä muualta tai ainakin välikappaleita sen saavuttamiseen."
Kaikki hyväksyivät ääneen Nevalaisen puheen.
"Herkkätuntoinen liittolainen on aina luotettava", kuiskasi rovasti
Sormuiselle.
"Pyhänä minä saarnaan kirkossa", sanoi rovasti hetken kuluttua. "Silloin toivon teidän olevan saapuvilla, sillä tämä asia tulee kysymykseen."
Kokoontuneet lähtivät nyt kukin kotia.
* * * * *
Pyhänä oli Nurmeksen kirkkoon kokoontunut paljon väkeä kuulemaan Pielisten rovastia. Huhu oli levinnyt yli seurakunnan, että rovasti oli tullut tarjoomaan pelastusta nykyisestä surkeudesta, ja kukin odotti suurella malttamattomuudella virren päättymistä. Silloin ilmestyi Haerkepaeus saarnastuoliin. Hän alotti saarnansa hiljaisella äänellä, puhui onnettomista ajoista ja kansan kärsimyksistä. Kuinka kauan tätä onnettomuutta kestäisi, oli aivan epätietoista, — luultavasti niin kauan, kunnes uusi hallitus tulisi Suomelle. Sillä vaikkapa rauhakin tulisi, saisi kuitenkin Affleck tehdä ilkitöitään niin kauan kuin nykyinen hallitus tuolla meren takana Suomen kohtaloita määräisi. — Rovasti kertoi nyt nuo jo ennen kerrotut valtiolliset ajatuksensa, ja päätös oli, että nyt oli paras liittyä Venäjään.
Saarnan lopuksi luki rovasti, jonka rohkeus ei enää tiennyt rajoja, rukouksen venäläisen hallitsijaperheen puolesta! Sitten hän lausui valankaavan ja käski kaikkien sitä kuunnellen nostaa kaksi sormea taivasta kohden ja vannoa uskollisuutta tsaari Pietarille.
Kirkossaolijoita elähytti joko kostonhimo Affleckia vastaan tai voitonpyynti, vieläpä rangaistuksenkin pelko, koska niitä, jotka eivät vannoisi, uhattiin venäläisten kostolla, ja näin tämä merkillinen jumalanpalvelus — josta, ynnä muusta kertomukseemme kuuluvasta, Waasan hovioikeuden arkistossa löytyvät kantakirjat kertovat — luovutti isoimman osan asujamista näillä seuduin laillisen hallituksensa alta.