"Minä luotan sinuun", sanoi Affleck. "Kymmenen miehen seurassa saat tuolta pienen rakennuksen takaa hyökätä pihalle. Minä kuljen suoraan kujaa."
"Pieni rakennus on poltettu", virkkoi Juhana.
"Helvetti!" karjaisi majuri. "Miehet!" lausui hän väelleen; "muistakaa talonpoikia!"
Uhkaavaa aseiden kalinaa kuului.
"Jessenhaus on huonosti puoltanut itseään, arvaan", jupisi majuri hammasta purren. "Mutta annahan kun minä saan nuo riivatut taulapäät kynsiini, niin makkaraselkinä heidät laitan täältä liikkeelle. Pieni rakennus porona! Ties mitä muuta tomppelit ovat toimineet!"
"Tuosta teidän tienne menee", viittasi majuri sitte niille kymmenelle, joita Juhanan tuli seurata. "Älkää hyökätkö ennenkun laukaisen pistoolini kujan puolelta. Vasempaan, mars!"
Nuo kymmenen erosivat nyt muista, jotka kääntyivät kujalle.
Kuutamo valaisi nyt selvästi ratsumiestä. Hän oli harteva ja iso kasvultaan. Päässä oli kypärä, jonka alta tuijottavia silmiä saattoi kooltaan verrata Venäjän kolikkoon. Kasvot oli ryppyiset, ja erityisesti pisti silmään kaksi syvää vakoa suun kummallakin puolen. Posket olivat lihakkaat, ikäänkuin hervottomasti riippuen alaspäin ja vetäen suupieletkin samaan suuntaan. Partaa ei näkynyt nimeksikään.
Talonpojat rintavarustuksen luona kuulivat ensin kavioiden töminää ja sitten askelten kopinaa ja olivat valmiit vastarintaan. Pitäjänluutnantti Ahlholm rohkaisi heitä, vakuuttaen saattavansa tapella yhtä hyvin kuin Affleck.
"Älkää ampuko ennenkun ne p—leet ovat kymmenen askeleen päässä", kielsi hän.