"Ja sinä sama oiva poika kuin ennen lähtöäsi meiltä", huudahti vanha
Jaakko. "Sinä kunnon poika!"
Vanhus sulki Juhanan rintaansa vasten. Kyynel kiilsi hänen silmässään, ja hän sanoi: "Siitä asti kun meiltä lähdit, ei näin onnellista hetkeä ole meillä ollut — ei, peto vieköön!"
Vanhus polki puujalalla tantereeseen, jotta tömähti.
Nyt saapui Elsa kartanolle.
"Tässä on vaimoni; tuossa ovat setä Jaakko ja täti Matleena, joista olen sinulle niin usein puhunut."
Vanha Nevalainen tuijotti suopeannäköiseen Elsaan, ja hänen ihmettelemisensä ei tahtonut loppuakaan. Vihdoin hän puhkesi puhumaan, muka itsekseen, vaikka hän huusi: "Tuo kies'auta kelpaa! Tuskin olit sinä Matleena tyttönä — no no — ainakin yhtä kaunis — hm — se on tietty!"
Kun vanha Jaakko oli ihastuksensa alkupuuskat purkanut, astuttiin sisälle, missä nuori, hilpeä ja kaunis emäntä kohta osoitti kykyään taloudellisissa toimissa varsin tyydyttävällä tavalla. Vanha Jaakko tuskin hennoi silmiään kääntää viehättävästä emännästä, ja Matleena-mummo myönsi, että Anna Säämingissä, joka sivumennen sanoen oli tavannut toisen mielitietyn, ei voinut lähestulkoonkaan Elsalle vertoja vetää.
Rakkaiden vieraiden kunniaksi tuotiin nyt kellarista parasta juotavaa, ja nuoren sekä vanhan pariskunnan onneksi tyhjennettiin pikarit. Vanhan Jaakon lämpömäärä kohosi vähitellen korkeimpiin asteviivoihin. Hän innostui puhelemaan Varsovan rynnäköstä ja muista merkillisistä tapauksista "ennen vanhaan".
Vain yksi pilvi nousi hetkeksi pimittämään yleisen ilon päiväpaistetta.
Vanha Matleena sattui kysymään, oliko Sipon surmaajasta selkoa saatu.
"Ole ääneti hänestä, joka petti isänmaansa", huusi Jaakko. "Olkoon hänen nimensä ikuiseen unhotukseen haudattu."