— Gottlantilainen kippari maksaa minulle hyvästi ja olemmehan tekemisissä kristittyjen kanssa omassakin maassamme ja yhä enemmän tulemme heidän kanssa tekemisiin. En minä kristityitä kuitenkaan aio ruveta puoltamaan ja raahin heitä tappaakin, jos asianhaarat niin vaativat.
— Ja kipparin myös paransit?
— Hyvää maksua vastaan, tietysti.
— Ukko ei anna itseään pilkata. Paljoa enemmän menetät kuin voitat noiden vehkeittesi kautta. — Jos isäsi eläisi, et uskaltaisi näin menetellä.
— Minä olen täysikasvuinen ja tiedän mitä teen. Parasta on, ett'et sekaannu asioihini, emo, muutoin emme sovi saman kurkihirren alle asumaan, puhui Kammo, joka häpesi ympärillä seisovia.
— Vai siltäkö kuuluu! Kyllä minä raahin muuttaa. Ota kristityltä luoksesi asumaan. Ne maksavat enemmän.
Äidin ja pojan ympärillä seisovat hämäläiset. Emon puolta he ajatuksissaan pitivät, vaan eivät uskaltaneet sitä julkisesti osoittaa.
— Lähdetään kalastamaan! sanoi Kammo hämäläisille, päästäkseen ikävästä keskustelusta ja kohta miehiä meni veneitä lykkäämään vesille. Vaan Irja istui, tirkistellen eteensä ja kertoi kertomistaan: muutoin emme sovi saman kurkihirren alle asumaan. Mikä häpeä kuulla semmoista omalta lapseltaan! Niitä sanoja hän vielä saa katua! Ja vielä tuokin riivattu parkuu!
Houreissaan Einar huusi tavan takaa jotakin, vaan ei kukaan hänestä huolta pitänyt.
Iltapäivällä miehet palasivat kalastusmatkaltaan. Kammo pyysi silloin emoltaan anteeksi ajattelemattomat sanansa ja Irja katsoi viisaammaksi olla antavinaan anteeksi, lupasipa vieläkin pysyä poikansa kodissa. Seuraavana päivänä hän ja moniaat muut lähtivät asuinpaikoilleen sisämaahan, vaan Kammo, Tarmo ja Karjalan miehet jäivät vielä rantamaalle, samoin nuoriso.