Muuttunut oli Kammon muoto hänen lausuessaan nämät sanat. Hänen silmänsä tuijottivat julmasti ja hänen suustaan valui vaahto, kunnes hän keijahti maahan. Hän oli mennyt lovehen ja hänen henkensä nyt matkusti manalassa taudin syitä etsimässä.
Ei ollut Halfdan aivan arkaluontoinen suinkaan; vaan tässä, yksinäisyyden ja ylönluonnollisten henkien turvissa, tuntui olonsa kaamealta. Hän rukoili anteeksi Jumalalta, kun oli luottanut pakanallisen loihtijan apuun, vaan lohdutti samassa itseään sillä, että semmoinen menettely ja katsantotapa tähän aikaan ei ollut ensinkään harvinainen.
Hetken kuluttua loihtija heräsi lovesta ja nyt olivat taudin syyt selville saatu. Veitsen kärjellä Kammo raapasi Halfdanin oikeaa käsivartta, jotta verta rupesi vähän vuotamaan pieneen saviastiaan. Tämän veren Kammo sitten loihti ja sekoitti siihen multaa ja vähän tuhkaa, juottaen Halfdanille sekoituksen, jossa sitä ennen oli kastanut kolme katajan tikkua. Nämä tikut Halfdanin piti tallettaa; jos joitakin taudin jälkipuuskia vielä ilmestyisi, hän kaivaisi ikeniään yhdellä tikulla, jonka sitten vasemman olkapäänsä takaa heittäisi menemään.
Miehet palasivat himmeässä kuutamossa rannikolle, jossa jo oltiin levolle asetuttu.
Halfdan heräsi seuraavana aamuna raittiina, ei ollut painajainen häntä ahdistellut. Iloissaan hän luki kymmenen Pater Nosteria ja yhtä monta Ave Mariaa.
Einar, Halfdanin 19-vuotias poika, kannettiin sitten maihin ja asetettiin kala-aittaan. Laivan ankkuri hinattiin ylös ja Halfdan lähti laivallaan Novgorodia kohden purjehtimaan hyvällä vauhdilla, tuuli kun oli kääntynyt melkein suoraan länteen.
III
Samana päivänä kun Halfdan lähti matkalle, saapui hämäläisten luo Kammon äiti, Irja, lähes 70-vuotias akka, jonka muodossa vielä kajasti nuoruuden päivien kauneus. — Monta oli Irjalla aikoinaan ollut kosijaa, vaan reipas Turnamo hänet; vihdoin sai. Vuosia he elivät yhdessä, kaksi lasta heille syntyi ja elämä tuntui heistä, niinkuin useimmista nuorista, varsin huvittavalta. Mutta eihän sitä pysyväistä onnea ole ihmiselle suotu. Muutamana päivänä tuli joukko kristityitä heidän kotiinsa, menettelivät itsevaltaisesti ja, kun Tarmo mieli vastustelemaan, tappoivat hänen ja hänen vanhemman, nelivuotisen poikansa. Nuoremman, Kammon, jättivät eloon. Tästä hetkestä vannoi Irja ikuista vihaa kristityille ja valan hän kyllä oli parhaan kykynsä mukaan koettanut täyttää. Kristittyjen ihmisrakkautta hän soimasi, kutsuen heitä verikoiriksi ja oli erittäinkin koettanut kasvattaa poikansa tuon uuden uskon leppymättömäksi vastustajaksi.
Tämän vuoksi Irja, kun sai selvän Kammon toimista Einarin suhteen, ei suinkaan joutunut hyvälle päälle. Hän oli ainoa, joka loihtijalle uskalsi totuuden sanoa ja Kammo häntä pelkäsikin enemmän kuin muita, vaikka hän toisaalta oli tottunut luottamaan siihen, että emon peloittavaisuus pääasiallisesti oli sanoissa eikä toimissa.
— Oletko tosiaankin niin arvosi alentanut, että otat hoitaaksesi kristittyä? kysyi Irja pojaltaan.