Yöllä sen jälkeen kuin viimemainitut tapaukset tapahtuivat, nuoret lähtivät karkuun. Meren rantaa kohden suuntasivat matkansa. Ja jo seuraavana aamuna muuan kuutto lähti hämäläisten satamasta Turkuun. Kuuton kuljettaja tunsi Sulikin Kammon tyttäreksi ja otti heidät alukseensa, vaikk'ei nuorilla ollut mitään, jolla maksaa. Kuljettiinhan paljon muinoin maksuttakin.

IV

Kun Kammola joutui, mitä sen asujamiin tulee, noin surkeaan tilaan, niin näytti taas onnen päiväpaiste runsaimmassa mitassa valaisevan Tarmolan talon väkeä. Kuin ruokittu kyhkyläinen astuskeli hymyssä suin Tarmo, nähdessään joka suunnalla tyytyväisiä muotoja.

Naispalvelijat puuhasivat ja nauraa kitkuttivat hyörien askareissaan edestakaisin. Vuolamoinen astuskeli pihan poikki kuin kukko, ajatellen, kuinka parin päivän päästä Sulikki oli taipuva hänen tuumiinsa. Tarmolan lihava emäntä, hyvätuulinen ja hymysuinen Kyllikki, liikkui kattiloiden ja maitopulikoiden väliä, vankka avainkimppu kupeella, punottaen ja puhisten. Sarmi ja Vieno istuivat portailla, vaipuneina tulevaisuuden unelmiin, eivätkä juuri nähneet eivätkä kuulleet muita, kuin toisiaan.

Kun Tarmo oli saanut Tieran tavata, he lähtivät Kammolaan tietäjän kanssa tuumailemaan häiden vietosta ja pyytämään Kammoa lukemaan onnen sanoja ja tekemään taikoja nuorten kunniaksi.

Saapuessaan Kammolaan, näkivät miehet Kammon seisovan kannuksen eli noitarummun edessä, jota päristimellä eli arpavasaralla kosketteli, jotta sen helyt kalahtelivat ja sen rumpukalvo kumahteli. Kiihkeästi tietäjä luki loitsurunoja. Sitten hän hetken kuulosti. Mutta arpa ei tuonut toisia sanomia, ääneti oli.

Kuullessaan miesten lähestyvän, Kammo viskasi kaunuksen syrjään ja katsella murjotti tulijoihin.

— Mitäs nyt tietäjä tiedustelee? kysyi vikkelä Tiera.

— Semmoista, jota ei koskaan ole aavistanutkaan tarvitsevansa tiedustella. Ajatelkaa, tyttäreni, tuo hattara, on karannut tuon ruotsalaisen poikanulikan kanssa!

Tarmo vihelti, osoittaen suurta kummastustaan ja Tiera löi vasempaan reiteensä kämmenellään ja sanoi: mitä minä kuulen! Hervotonna Kammo vaipui kivelle, eteensä tirkistellen. Vaan äkkiä hän hypähti pystyyn, kohotti oikean nyrkkinsä taivasta kohden ja huusi: Kuule Ukko valani! Hengellään he saavat vastata tästä äärettömästä häpeästäni, kunhan heidät käsiini saan. Minä etsin heidät esiin vaikka vuoren sisästä, tai maan alta, tai meren pohjasta.