Einar oli puhunut ruotsia. Piispa mietti hetkisen.
— Ja sinä, tyttö? hän nyt kysyi Sulikilta.
— Hämäläinen minä olen. Isäni tahtoo pakoittaa minut väkinäisiin naimisiin. Pyydän turvaa luonasi.
— Sen saat. Mutta sinun pitää siinä tapauksessa, jos et jo ole kastettu — niin, niin — et ole — tulla Pyhän kasteen kautta osalliseksi Herran armosta.
Tämä vaatimus vähän hämmästytti Sulikkia.
— Viikon päivät ensin tulet valmistettavaksi siihen, koska sinulla ei ole aavistustakaan kristinopin pääkappaleista.
Puhuteltuaan moniaita vielä, piispa meni, kaniikkinsa seuraamana, sisälle.
Piha alkoi tyhjetä ihmisistä. Einar ja Sulikki jäivät seisomaan sinne, vihdoin menivät pirttiin, jonne olivat nähneet useiden menevän. Pitempää aikaa empimättä selitti Sulikki Einarille olevansa taipuisa uuteen uskoon. Hänen aikeensa oli nimittäin seurata gottlantilaista nuorukaista tämän kotiin ja siellä tulla tunnustetuksi Einarin vaimoksi, jota varmaan toivoi, kunhan oli kristityksi ruvennut.
Mutta piispa heittäysi, tultuaan huoneeseensa, vuoteelle levähtämään ja Marttinus avasi Pietari Lombardilaisen "Sententiarum libri qvatuor" jonka kopioimisen oli saanut tehtäväkseen. Hän alkoi kultarannuilla ja ruusunpunaisilla viivoilla sekä pisteillä kuvailla käsikirjoituksen otsakirjoituksia ja lauseiden tai eri kappalten alkukirjaimia, niinkuin siihen aikaan oli tapa tehdä.
Unen vienoon oli piispa jo menemäisillään, kun äkkiä kavahti istualleen.