Useita ulkomaan otuksia oli Ragnar koonnut itselleen ja elätti niitä korkean aitauksen sisäpuolella. Näiden elämäkertoja Inkeri, mikäli tunsi, lateli Einarille, niin hullunkurisesti, että Halfdanin poika vedet silmissä kuunteli nuoren neidon kuvaavia selityksiä. Ja erinomaisella kyvyllä Inkeri matki otusten liikkeitä ja ääniä.
Sven Ingemarinpoika, joka oli liikkunut ympäristössä, ihmiskohtaloita ennustelemassa, sekä terveyden ja onnen rohtoja myyskentelemässä, saapui nyt vieraiden lisäksi. Hyvät kaupat lienee tehnyt, koska hänen muotonsa osoitti tyytyväisyyttä.
Iloinen Inkeri tiedusteli astroloogilta tulevaisuuttaan. Sven kysyi neidolta hänen syntymävuottaan, kuukautta, päivää jopa tuntiakin, johon viime kysymykseen Kunigunda vastasi. Seuraavana päivänä lupasi tähtien ennustaja antaa vastauksen, koska hän ei, vieraiden puhellessa voinut häiritsemättä asettaa neidon horoskoopia.
Pyhät miehet ja Ragnar puhelivat kaikenlaisista asioista. Antoivatpa Einaristakin lausuntonsa, että hän oli miellyttävä ja järkevä nuorukainen, jonka tulevaisuus ei olisi hämäryyteen kätkeyvä, jos hän esim. antautuisi hengelliselle toimialalle.
— Ja siten sovittaisi isänsä tulevat kaupat, lisäsi piispa.
Aivan niin minäkin ajattelin, sanoi Benedictus, jonka hiukan liehakoitseva luonne ylipäätään ajatteli aivan kuin mahtipontisetkin.
Ragnar Ulfinpoika, joka oli harras metsästäjä, kertoi miltei uskomattomia tapauksia Tapiolan aloilta. Merimiehillä ja metsästäjillä on, kuten tunnettu, vilkas mielikuvitus.
Kunigunda oli vierailleen valmistanut oikein kelpo illallisaterian. Hispanian viiniä kallisti Ragnar pikareihin kerta toisensa perästä ja kielet irtaantuivat maljojen ääressä. Yleinen oli vierasten mielipide, jonka piispa lausui, kiittäen emäntää, tämmöisestä vieraanvaraisuudesta täällä hyisessä Pohjolassa, joka sai huolten roudan sulamaan miesten rinnoista.
Jo seuraavana päivänä täytyi vierasten lähteä laivassa, joka oli ankkurissa Aurajoen suun edustalla; ei tahtonut kukaan seuranpettäjäksi ruveta, vaikkei kaikilla ollut yhtä kiire kuin Ambrosiuksella. Tukholmaan oli laiva menevä ja sen kautta Benedictus päätti palata Gottlantiin, saadakseen olla Ambrosiuksen seurassa niin kauan kuin mahdollista.
Jäähyväiset jätettyään, piispa ja Einar soutajansa kanssa, lähtivät jokea ylöspäin kulkemaan. Kesäillan aurinko kultaili Skanssin ja rannalla seisojat, jotka kaikenlaisilla merkeillä osoittivat tunteitaan menijöille.