Ruotsiin meneväin käynnin merkitys oli suurempi kuin kukaan tällä hetkellä voi aavistaakaan. Kenen kohtaloon se oikeastaan koski on lukija kertomuksemme kuluessa kohta huomaava.
Seuraavana päivänä piispa ehdotteli Einarille, eikö hän haluaisi ruveta hengellisen säädyn jäseneksi. Einar ei kuitenkaan sanonut voivansa asiasta päättää isäänsä kuulustelematta ja asia jäi siten avonaiseksi vastaiseksi.
VII
Kulkuyhteys piispan talon ja Skanssin välillä, joka ennen Ruotsista käyneiden matkustajain tuloa oli ollut jotenkin vähäinen, elpyi nyt varsin eläväksi; yksitoikkoinen elämä joen suussa vaati näet vaihtelevaisuutta. Etenkin Einaria kaivattiin Ragnarin kodissa, ja naisellisella kekseliäisyydellä Kunigunda ja Inkeri huomasivat kaikenlaisia tilaisuuksia toimeenpanna, joissa Einarin läsnäolo oli tarpeellinen. Venhematkoja, sekä jokea myöten, että saaristoon, tuohon kauniiseen, joka Turun edustalla rehottaa, tapahtui useita kertoja. Sattuivatpa ilmatkin olemaan erittäin suotuisia siihen aikaan.
Einar oli pyytänyt Sulikkiakin tulemaan myötä noille retkille, vaan Sulikki ei tahtonut; mitähän typerää hämäläistyttöä hienojen joukossa kaivataan, arveli Kammon tytär. Ehkäpä hän menettelisi tyhmästi ja joutuisi pilan esineeksi. Sitä ei hän eikä Einarkaan halunneet kärsiä.
Ja kuitenkin Sulikki odotti, että Einar kehoittaisi häntä mukaan tulemaan, oikein sydämmestään kehoittaisi. Tuo puhe typerästä hämäläistytöstä oli vaan koetus, tahdottaisiinko häntä todellakin mukaan. Ja ensi kerran nyt katkera tunnevaltasi Sulikin, kun huomasi, että hänettäkin Einar näkyi hyvin viihtyvän noilla matkoillaan.
Piispa katsoi Sulikin kypsyneen otettavaksi pyhän kasteen liiton yhdistykseen. Ja Sulikissa heräsi salainen toivo, että kun hänkin kristityksi julistettaisiin, niin hän kelpaisi kristittyjen seuraan, ehkäpä häntä sinne etsittäisiinkin. Siispä hän kastatti itsensä.
Mutta vaikka uusi uskonto nyt tuli hänen omaksensa, niin ei hänen käytöksensä ja puheensa tuosta suuresti muuttuneet. Rahvaan tytär hän oli sittenkin ja se vaistomainen eroitus, joka aina on ollut n.s. säätyhenkilöiden ja alhaisempain välillä, piti Sulikkia erillään Ragnarin perheestä, vaikka Einar, jonka hellä vaikka heikko sydän, oli ruvennut säälimään Kammon tyttären asemaa, pari kertaa oli vienyt Sulikin muassaan noille huviretkille. Itsekin hän huomasi ja myönsi että mitään sopusointua Sulikin ja Inkerin välillä ei voinut syntyä. Toisen kerran palattuaan noilta retkiltä, Sulikki itki ja vakuutti ei sen koommin haluavansa noiden ylpeäin ihmisten kanssa seurustella.
— He eivät ole ylpeitä, Einar vakuutti, kun oppisit heidät oikein tuntemaan.
— Niin sinulle he kyllä ovat kohteliaita, liiankin, näyttää. Kulje sinä siellä, jos katsot sitä sopivaksi; minä en heidän ylönkatsettaan tai sääliään voi kärsiä.