— Minä kysyn, miten on tämmöinen teko voinut tapahtua sinun läsnäollessasi? Minulla on syytä ajatella yhtä ja toista semmoisesta ritarista, joka ei voi naista suojella. Katkerasti kadun, että uskoin tyttäreni semmoisen seuraan. — Haa! Sinä kalpenet! Kerro ja puhdista itsesi tai — kautta sieluni autuuden, — tämä käsi sinut murskaksi ruhjoo.
— Salamurhaajan nuoli hänet tappoi, vastasi Einar.
Salamurhaajan! kertoi Ragnar. — Kuinka voin sitä uskoa? Tyttärelläni ei ollut ketään vihamiestä.
Ragnar huomasi maassa jousen. Hänen muotonsa synkistyi ja hän loi Einariin ankaran silmäyksen.
— Sinä tällä jousella olet ampunut, karjasi Ragnar.
Jousen omistaja, joka samassa sattui kulkemaan ohi, matkalla Skanssiin, kuuli sanat ja poikkesi katsomaan.
— Minun jouseni! Pari päivää sitten hän sen minulta lainasi mennäkseen metsästämään.
— Minä olen, kautta sieluni autuuden, syytöin, huudahti Einar. Ragnar otti vastatulleen miehen avukseen ja Einar talutettiin Skanssiin, ja vastaväitteistään huolimatta, pukattiin pimeään, kosteaan holviin, jonka oven Ragnar sulki.
Sitten hankittiin paarit, joilla murhatun neidon ruumis kannettiin kotiinsa.
Vaikea oli Ragnarin ilmoittaa asia Kunigundalle. Tämä rupesi surkeasti huutamaan, heittäysi rakkaan lapsensa ruumiin yli eikä häntä siitä ensinkään tahdottu saada erilleen. — Ja kun hän kuuli, että Einar tämän julman teon oli tehnyt, meni onneton äiti tainnoksiin, päästen siten ainakin hetkeksi kauheista vaivoistaan.